Melkein DIY-projekti.

Oli ihan niinkuin pikkiriikkisen lähellä, etten laittanut taas tuossa perjantain ja lauantain välisenä yönä HAISTA VITTU VITTU VITTU VITTU VITTU -viestiä menemään pallon toiselle puolen. Jotenkin tämä on niin tuttua. Ajatukset toisesta ovat jo hälvenneet arkena, ne eivät valvota öisin eivätkä aiheuta kuristavaa tunnetta. Mutta sitten pienessä huppelissa, laskuhumalan iskiessä yöbussissa, sitä vaan tahtomattaan eksyy ajattelemaan toista. Ja siinä hetkessä koko maailma tuntuu epäreilulta ja tunteitaan ryydittää melankolisella musiikilla. Sitten menee kotiin, jossa pimeässä seisoo tyhjä sänky. Vaatteet päällä, vähän vollottaen kaivautuu peiton alle. Ei viitsi edes päiväpeittoa ottaa pois, se tuo vähän painoa ja sulkee allensa, turvalliseen koloon.

tumblr_mgu9yzZNpY1qerpqao16_r1_250.gif

Aamulla herää. Nousee ylös ja nauraa yöllisille ajatuksille.

 

Sunnuntaina sain mestari-idean.
Vessan roskis on saanut mm. kuorrutusta meikkivoiteesta, se on kerännyt pinttynyttä pölyä kanteensa ja ruostetta useampaan kohtaan.
Jo tovin ostoslistalla on siis roikkunut uusi roskis, mutta lähtökohtaisesti vessaan suunnitellut roskapöntöt on rumia, joten uutta hankintaa ei ole vielä tehty.

Minä kun olen vähän tällainen diy-henkinen ihminen, niin päätin, että kävisin ostamassa matta mustan spraymaalin ja suihkisin pöntön uuteen kuosiin. Juttelin Tinderissä yhden mukavan oloisen pojan kanssa ja päässäni syttyi idea. Blogissakin on tullut todistettua, että aina ei mene ihan niinkuin Strömsössä, joten heittäydyin apua tarvitsevaksi, avuttomaksi naiseksi.

Suitsait sukkelaan parvekkeelleni levitettyjen Hong Kong -tarjouslehtien päällä oli roskis, purkki spraymaalia, maalarinteippirulla ja mies.

jcwd

Ja nyt vessassani on ihan super hieno roskis:
17547035_10155180298904777_5842386980061714147_o

Oli myös aidosti kiva olla jonkun kanssa lähekkäin.
Kyseessä ei ollut mikään vuosisadan rakkaustarinan alku, mutta mukavaa sunnuntaihengailua – minulle ihan puhdas win-win.

Herra kyllä lupautui tarvittaessa auttamaan muidenkin projektien kanssa..
Katossanihan ei esimerkiksi ole yhtään lamppua ja yksi olohuoneen seinä kaipaisi kipeästi maalausta. Tai on kaivannut jo yli kahden vuoden ajan…
Siispä pistin sanansa korvan taakse ja lunastan lupauksen tarvittaessa.

Että ottakaahan kaikki ilo irti siitä Tinderistä!

Mainokset

Että pitikin sattua.

Elämä on tiedättekö kaikessa yllättävyydessään välillä niin ennalta-arvattavaa.
Kuvitelkaapa tilanne:

Viestittelet todella mielenkiintoiselta vaikuttavan pojan/miehen kanssa miltei kuukauden päivät. Keskustelu on selkeästi ylemmällä tasolla kuin noin 90 % muista Tinder-keskusteluista.

Tapaatte viimein.
Teillä on 24 tuntia aikaa toistenne seurassa, koska sitten poika/mies (tai tyttö/nainen) palaa takaisin 4000 kilometrin päähän auringon alle toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi.

Mitä vaihtoehtoa pidätte todennäköisimpänä lopputulemana:

A. Poika/mies/tyttö/nainen ei vastaa yhtään muodostunutta mielikuvaa, joten tapaaminen jää lyhyeksi ja lopulta toivotetaan vain hyvää jatkoa elämään.

B. Poika/mies/tyttö/nainen ei jossain määrin vastaa muodostunutta mielikuvaa, mutta vietätte kuitenkin hauskan päivän yhdessä, kunnes tiet eroavat eikä kummallakaan ole intressiä jatkaa yhteydenpitoa.

C. Poika/mies/tyttö/nainen vastaa jos ei nyt 100 %:sti niin ainakin lähes täysin muodostunutta mielikuvaa. Päivän kuluessa vahvistuu ajatus siitä, että tuossa vastapäätä istuu nyt jotain sellaista, mitä ei tule vastaan joka kadunkulmalla. Kun eron hetki koittaa, tsemppaat ja otat tilanteen coolisti, vaikka vähän tekisi mieli huuta ja kirota maailmaa ja elämää.

Arvanette mikä näistä vaihtoehdoista toteutui tämän tyypin kanssa kanssa.

Naureskelimme eilen sille, miten joskus tuntuu, että elämässä kaikki hyvät asiat tapahtuvat silloin, kun niiden ei olisi sopivaa tapahtua.
Kuin antaisi lapselle karkkia ja ottaisi pois ensimmäisen maistiaisen jälkeen.

Iltaa ja yötä kohden keskustelun sävyyn tuli ripaus haikeutta.
Kun aamulla tiemme erosivat, kumpikin taisi olla vähän pihalla ja tilanne oli jäätävä. Huiskutin heipat ja kipitin pois.

Jos tästä jotain positiivista hakee, niin ei hän ole jäämässä muille maille loppuelämäksi.

Mutta olipa poikkeuksellisen hieno päivä, hienoja keskusteluja, ihanaa läheisyyttä.
Ainakin jäi hyvä muisto, jos ei muuta.

5ad690abde04ab8253bdc4cccfa734b6

Treffailun aikakausi jatkuu.

(Tinder)treffailun aikakausi on taas tosiaan alkanut.
Viikossa kolmet deitit kolmen eri miehen kanssa.

Kuulostaako siltä, että Sinkkis on palannut?
Oh yes.

Eilen näin Niilon.
Hauska heppu.
Ehkä vähän nuoren oloinen.
Vähän kunnianhimoton.

Mutta juttu luisti todella hyvin.
Ja nauroin.
Nauroin täydestä sydämestäni.
Niin monta kertaa.
Kerran purskahdin niin yllättäin nauramaan, että taisi lentää sylkeä kaaressa Niilon päälle.

Harrastimme seksiä.
(Milloin minusta tuli näin helppo vai olenko ollut aina?)
Niilo on selkeästi hieman kokematon, joskin alkuaristelun ja -kankeuden jälkeen hän rentoutui huomattavasti.

Jotenkin hänen kroppansa (huolimatta liki kahden metrin pituudesta) oli pikkupoikamainen. Melko hintelä. Sellaista äärimmäisen pehmeää ihoa. Ei tietoakaan lihasmassasta.

 

Näemmekö uudestaan?
En panisi pahakseni.
Viihdyin todella hyvin hänen seurassaan.
Sitä paitsi, oli todella piristävää vittuilla ja naljailla hyvässä hengessä.
Hän kyllä osoitti huumorintajunsa tason jo viesteillä, minkä vuoksi suostuin treffeille ilman, että itseasiassa tiesin hänestä mitään.

 

Vuosi 2015 on pian paketissa.
Nämä 12 kuukautta ovat menneet ohitse käsittämättömällä vauhdilla.
Olemme keränneet paljon ihania muistoja ystävieni kanssa ja olen pitänyt itseni hyvinkin kiireisenä miesten osalta.
Vuosi alkoi ja päättyy samoissa tunnelmissa – deittiviidakossa rämpien.

Mutta on jotain muutostakin tullut.
Olen onnellisempi.

Need+more+more+happiness+post+one+gif+_9f3fa7_5258789.gif

Upseeri.

Äh.
Siinä pöydän toisella puolen oli kolmen tunnin ajan nuori mies, jonka kanssa juttu luisti.
Keskustelimme rakentavasti esimerkiksi onnellisuudesta, ihmisyydestä, sitoutumisesta ja perheestä.
Selkeästi jaamme samanlaista ajattelumaailmaa.

Mutta.
Jotain silti ehkä puuttui.
Katselin hänen raamikasta vartaloaan, hyvin treenattuja käsivarsiaan, miltei jopa uljasta sivuprofiilia.
Mutta mikään ei nykinyt (paitsi kuukautiset vähän) alavatsassa.
En tuntenut polttavaa halua suudella,
en pitkittänyt halausta.

635399211348271642tumblrm8ha4ypask1qlh1s6o1500

Mutta aion antaa hänelle toisen mahdollisuuden.
Josko tässä olisi sellainen tarina, että tämä vetovoima syntyy vasta hieman myöhemmin.
En haluaisi päästää tällaista kultakimpaletta käsistäni..

Mietin jo, että pitäisikö minun alkaa täällä mainostamaan ja kauppaamaan näitä miehiä. Sillä kuitenkin esimerkiksi tässä kuluneen vuoden aikana olen tavannut paljon hyviä miehiä, mutta sellaisia, jotka eivät ole minulle klikanneet.

Kohta taitaa mennä 50 raja rikki Tindertreffien osalta.
Huomenna nimittäin näen Niiloa.
(Miehen nimi ei ole oikeasti Niilo).

5QgV2uS.gif

 

 

Mietin muuten tuossa eilen illalla yhtä entistä poikaystävääni.
Tiedättekö, olen päästänyt sormieni lävitse menemään miehen, jonka sydän oli sulaa kultaa.
Vain sen takia, että jokin ei natsannut.
Voi huoh…
Pitäisikö sitä välillä pelata myös järjellä?

 

Ja pari päivitystä:

Projekti etenee, joulumässäilystä huolimatta.
Tänään vaaka näytti 3,2 kiloa vähemmän kuin 25.11.
Ihan en omassa asettamassani tavoitevauhdissa ole, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!

Pusupoika.
Noh.
Mitäpä siihen sanoisi.

Fuck+yo+shit+simba_f6e84b_4888586

Fuck this shit.
Kaikella on rajansa, myös minun sietokyvylläni.
Neljä päivää radiohiljaisuutta kertonee kaiken tarvittavan.
Viimeiseksi viestiksi jäi siis hyvän joulun toivotukset.
Tsemppiä jatkoon pusupoika.

Kaksi miestä ja tyttö.

Ei, mistään kolmen kimpasta ei nyt valitettavasti ole kyse.

Menin eilen tatskamiehen luokse.
Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä.
Aluksi hänen adhd-puolensa oli raivostuttavan paljon esillä.
En ehkä ollut täysin oma itseni, vaan hänen sanojensa mukaisesti piilouduin sohvalle tyynyvuoren taakse.

Mitä enemmän keskustelimme, sitä vapautuneemmaksi ilmapiiri muuttui. Vaikka tatskamies mistään hinnasta suostuisi sitä myöntämään, häntä selkeästi jännitti kohtaaminen ja jännityksen laannuttua hänkin hieman rauhottui.

En oo varmaan koskaan keskustellu naisen kanssa näin pitkään ilman, että oon avannu telkkaria”.

Noh, telkkaria ei tosiaankaan avattu koko illan aikana.
Näiden sanojen jälkeen sain todella hyvää seksiä.

tumblr_nhqb9lQe0s1s60ywvo4_500.gif

Siis todella hyvää seksiä.
Niin hyvää, etten edes villeimmissä ajatuksissani olisi osannut odottaa sen olevan niin hyvää – jo ensimmäisellä kerralla!

Kyllä mä tiesin, että sä tuntuisit just noin hyvältä”.
Näkeekö sen naamasta?

 

Mutta mitä nyt?

Tatskamies ei vielä ihan niin paljoa vakuuttanut, että olisin valmis pusupojan täysin hänen vuokseen lemppaamaan.

(Toivon, että tästä ei kuitenkaan kehkeydy kovinkaan suurta kolmiodraamaa. Että joutuisin jotenkin päättämään heidän kahden välillä.)

 

Mutta hei te kaikki rakkaat lukijat siellä.
Blogi siirtyy joululomalle ja palaa akkujen latauksen jälkeen virkeämpänä kuin koskaan.

Ottakaa rennosti.
Syökää.
Juokaa.
Nauttikaa.
Rakastakaa.
Hiljentykää.
Rauhoittukaa.
Nukkukaa.

Ja toistakaa tätä, kunnes koittaa taas arki.

Hyvää joulua!
Minä tästä häippäsen viimeisten jouluvalmistelujen pariin.

giphy

 

Ennakkoluulot – uhka vai mahdollisuus.

Kuka tunnustaa sortuvansa muodostamaan ihmisistä vahvojakin mielikuvia ennen kun tutustuu heihin?

tumblr_inline_n5jlzoAjnp1qhmm6r
Jep.
Minä tunnustan joskus aina syyllistyväni tähän.

Tämä tapa on konkretisoitunut ja noussut erityisen vahvasti esiin deittailun myötä.
Aina ennen treffeille menoa teen perus google/facebook/instagram -etsintäni.
Tavoitteena löytää miehestä jotain olennaista tietoa, sellaista minkä hän on jättänyt kertomatta.

Tämä on tietysti ollut toisinaan hieno juttu – olen saanut vihin siitä, että miehellä/-illä ei ole puhtaat jauhot pussissa, vaan vaimo odottaa kotona.
Usein miehet herättävät ajatuksia:
”Ei, ei tämä nyt toimisi tällaisen tyypin kanssa.
Ihmeellisistä asioista hän tykkääkin facebookissa ja siis tuokin urpo yhteisenä kaverina.
Ei onnistu.”

Toisinaan pieni stalkkausoperaatio on vahvistanut positiivista mielikuvaa miehistä.

Miksi tätä mietin?
Kävin tiistaina treffeillä ja mies oli kaikin puolin huipputyyppi. Meillä synkkasi, hän oli vetävän näköinen ja ennenkaikkea juuri minun tyylinen. Mutta

when-you-finally-feel-like-you-have-your-shit-together-and-then-life-hits-you-withkuten harmaatta taloutta vastustavan kampanjan sanoma on, jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se on.
Tämä deittikumppani ilmoitti olevansa lähdössä parin viikon päästä töihin hyvin hyvin hyvin monen kilometrin päähän.

Noh, tätä en olisi pystynyt edes ennakkoon hänestä selvittämään.
Mutta oli muita syitä, miksi lähdin häntä jälkikäteen googlettamaan ja valtavan paljon tietoa löysinkin. Ensimmäiseksi olin niin innostunut, että melkein kiljuin julkisella paikalla kännykkää heilutellen.

Ystävän kanssa pommiteltiin viesteillä, kunnes hän laittoi ”Katoppa sen facebook”.

Ja mitä ihmettä, tyypillä oli aivan kamalia kuvia.
indexEn muista oliko juuri tämä kuva, mutta teema ja sanoma sama.
Ei pure meikäläiseen tuollainen huumori, eikä meikäläisen täysi kymppi jakele sellaisia Facebookissa.
Mietin, että jos olisin nähnyt tämän kuvan (+ ne muut oudot ja lisäksi poistamattomat kuvat hänestä ja ex-tyttöystävästä) ja ihmeelliset tilapäivitykset ennen treffeille menoa, en olisi häntä koskaan nähnyt.

Mies kuitenkin oli fiksu ja järkevän oloinen – believe it or not.
Muuttuiko käsitykseni stalkkailun myötä – kyllä vähän.
Näkisinkö hänet uudestaan – näkisin,
mutta sen takia, että hän on lähdössä kauas pois, en aio nähdä.

Hankalia nämä ihmissuhteet.
Eikä sosiaalinen media ja valtava internet ole niitä yhtään helpottaneet.

Salasana spontaanius.

”Satutko oleen puheliasta sorttia?”
Omituinen höpöttäjä toisinaan kyllä, kuinka niin?

”Kuulostaa hyvältä!”
”Lähetkö seuraks kaljalle”

Kuten varmaan otsikosta osasitte päätellä, lähdinhän minä.
Joskus on hyvä olla vähän spontaani.
Kyllä mietin, että voi jukra, jos tyypin kanssa onkin tavattoman tylsää ja hukkaan pari tuntia elämästäni täysin turhaan jutusteluun.

Mutta mitä vielä!

Meillähän synkkasi todella hyvin ja juttua riitti.
Puhuttiin kaikesta Harry Potterin kautta oman onnellisuutensa löytämiseen.

Oli piristävää tavata ihminen, jonka kanssa ei tarvinnut puhua pelkästään opiskelusta ja työstä. Ainahan näin onnekkaasti ei kuitenkaan käy. Mutta tällä kertaa spontaanius palkittiin. Hän sanoi, että olisi kiva nähdä uudestaankin. Eikä tuo minuakaan haittaisi.

Ah, ihanaa. (Eikä nyt ihanaa sellaisella mielellä, että tässä olisi jotain parisuhdetta heti näkyvissä, ilmeisesti ei kuulu herran suunnitelmiin).

Olin hankkinut tälle päivälle pari konserttilippua ja koko viikon vähän miettinyt, että löytyisikö joku sopiva seuralainen. Laitoin onneksi varasuunnitelmana viestiä ystävälle, että nyt olisi ehkäpä konserttia tarjolla. ”No mähän oon parasta treffiseuraa”. No niinpä. Taidanpa siis viettää illan ihan vaan ystävän seurassa.

Mukavaa perjantaita teille!tumblr_mtnj1uo4zk1qh123ho1_500