Ei maajussille morsiameksi.

Vallan olen meinannut unohtaa kertoa tästä minun Maajussille morsian -projektista.
Kirje lähti hyvissä ajoin tuotantoyhtiölle, josta koitettiin pääsiäisen aikoihin soittaa. En ollut sillä hetkellä tavoitettavissa, joten jättivät sitten soittopyynnön – eivätkä vastanneet lukuisista yrityksistä huolimatta.

Heitin jo silloin hetkellisesti hanskat tiskiin ja mietin mielessäni, että pitäkää tunkkinne.
Vapun tienoilla kuitenkin tavoittelivat uudemman kerran ja vihdoin yhteys saatiin luotua langan molempien päiden väliin.

Ja kas, ensimmäiset kuvauspäivät sattuvat juuri Budapestin matkalle,
joten en voi osallistua ohjelmaan, eikä kirjettäni lähetetä maajussille.

Aika kylmää peliä sanon ma.
Näin evättiin maajussilta mahdollisuus tutustua minuun.
Sillä tottakai hän olisi valinnut juuri minun kirjeeni..

Olen tässä pohdiskellut, että pitäisikö minun jossain vaiheessa laittaa suoraan kyseiselle miekkoselle viestiä. Ajatus kävi mielessä jo ennen kirjeen kirjoittamista, koska ajatus televisiossa esiintymisestä ei varsinaisesti kutkuttanut. Suljin mietinnän pois todettuani, että pelin henkin on nyt pistää kirje menemään ja miettiä sitten mahdollisia tulevia haasteita.
Nyt kun koen kuitenkin tulleeni kaltoin kohdelluksi, on ajatus herännyt henkiin taas.
Mutta makustelen sitä vielä hetken.

 

Taikuri on nyt muuten pudonnut pois kuvioista.
Juttu on tuntunut nihkeältä ja jäänyt täysin minun harteilleni kannettavaksi.
Minä en ole sitä sarjaa, joka olettaisi että miehen täytyy tehdä aloite, olla liidaaja ja pyytä treffeille. Mutta ei minulla ole kiinnostus olla vetojuhtana kaikessa. Se on melko raskas rooli.

Eikä minulla juuri nyt oikein edes tunnu olevan aikaa millekään deittailulle, joten kattellaan kesemmällä sitten näitä juttuja.

Mainokset

Elossa ollaan.

Hey guys!
Siltä varalta, että joku on murehtinut:

giphy

No okei, okei. Tuo sopi ehkä maanantain tunnelmaan, nyt eloa on kropassa jo sentään vähän enemmän. Sen verta riehakkaaksi vappu kuitenkin eskaloitui, että pidän tätä suoranaisena ihmeenä.

Mutta mitään en kadu.
Niin paljon mahtavia juttuja tuli taas koetuksi, niin uskomattoman paljon naurua ja iloa, että vieläkin naurattaa, kun miettii parhaita hetkiä.

Varaslähtö otettiin yhdessä Kukkiksen kanssa. Pariisin Kevät oli mahtava, mutta Kukkis sitäkin mahtavampi. Oli tavallaan hassua tavata joku, jonka on jo yli vuoden tuntenut blogin kautta. On ”tirkistellyt” toisen elämään tekstien kautta, nyökytellyt ruudun takana niskat sijoiltaan. Kuitenkin aina tiennyt, ettei blogissa ole se kaikki. Heräsi sama ajatus kuin aina Tinder-treffeille mennessä:
Vastaisiko oma mielikuva todellisuutta?

Ja jokainen tällainen hairahdus osottautui turhaksi.
Ei tuntunut lainkaan siltä, että toisen olisi tavannut ensimmäisen kerran.
Ja ilta oli niin mahtava, että jatkoa on aivan taatusti luvassa.
On melko hieno ajatus, että olen saanut blogini kautta elämääni mahtavan uuden ihmisen.

Vappuaattoa juhlittiin oikein pitkän kaavan kautta ystävien kera.
Oma käynnistymiseni vei hetken, koska edellisen illan shampanjat, valkkarit, siiderit, longkyröt ja GT:t vähän painoivat.
Mutta niin sitä silti vaan joutui hämmästymään, miten nopeasti aika kuluu, kun on hauskaa. Ilta sisälsi myös vähän perinteisiä avautumisiakin, kun yhden kaverin kanssa hoimme ”oon kyl niin onnellinen, että oot mun elämässä, sun kanssa on niin helppo olla vaan” mantraa.

Lähdin yksin kotiin, mutta yksin en kuitenkaan yötä viettänyt.
Junamies kutsui itsensä luokseni. Tämä oli vähintäänkin hämmentävää, jos huomioi, että olin haistattanut hänelle kahtena yönä peräkkäin vittua.
Mutta kiva kun tuli, koska maanantaina todellakin tarvitsin sitä, että joku nukkuu sohvalla vieressä. En usko, että törmäämme ainakaan ihan heti uudestaan (edellisestä kerrastahan on liki kaksi vuotta), ja vaikka heikkoina hetkinä maanantaina sitä ehkä toivoin, niin näin selväjärkisenä on hankala nähdä hänessä mitään poikaystävämateriaalia.

Taikurin osalta luovutin jo ainakin viidennen kerran vappuna.
Tuntui niin hankalalta ja vaikealta ja hitaalta koko homma.
Olin jo varma, että häntä ei myöskään kiinnosta aidosti,
kunnes hän kysyi maanantaina voisimmeko ”törmäillä” tällä viikolla.

Myös pusupoika roikkuu kuvioissa mukana.
Kutsuin hänet syömään maanantaina, kun junamies oli lähtenyt.
Hän ei vastannut siihen, mutta hetken päästä kertoi, miten tarvitsisi nyt päänsilittäjää. Toistin kutsuni, mutta en saanut vastausta edelleenkään.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä ihmeen touhua tämä hänen puoleltaan on. Enkä koe oikeastaan kovin suurta paloa sitä ruveta selvittämäänkään.
Satunnaiset viestittelyt ovat viihdyttäviä, koska kaverihan on hauska tyyppi.
Mutta selkeästi hän on vähän turhan ongelmallinen ihminen, jotta haluaisin lusikoida samasta sopasta.

Hämmentäviä yhteydenottojakin tuli vapun aikana.
Mm. Koomikko laittoi vapputoivotuksen, johon en vastannut mitään.
Minua jotenkin hämmentää, miten jotkut viitsivät laittaa viestiä vuoden-kahden jälkeen? Varsinkin sen jälkeen, kun ovat itse käyttäytyneet melko tökerösti?

Krapulat ovat nykyään kyllä pääosin henkistä pahoinvointia.
Olen unissani ollut tutussa kainalossa ja herännyt ikävöiden.
Olen hapuillut unen rajamailla sängyn toista puolta ja odottanut koskettavani häntä.
Olen tuijottanut pitkiä aikoja kuvia hänestä, kuin lisätäkseni kärsimystäni.
Osittain tämän vuoksi on hetki pidettävä taukoa juhlimisesta.
Tai juhliahan voi aina, mutta ilman alkoholia nyt hetken.

To do: Siivous – check!

Ja tuosta – siivous suoritettu.
Taikurin tapaamisen jälkeen oli juuri oikea mielentila projektin loppuunsaattamiselle.

En ole poistanut suinkaan kaikkea sisältöä. Joidenkin tekstien osalta onneksi riitti, että oikeastaan vaan poistin yksittäisiä sanoja tai lauseita.
Ja siis saanhan minä nyt helvetti soikoon kirjottaa erosta, joka on melko universaali aihe ja voisi koskettaa öpaut ketä tahansa tällä maailmalla tallustelevaa ihmistä. Saanhan minä kirjoittaa rakkaudesta, koska uskon vakaasti että koen vielä elämässäni niitä samoja tunteita kuin vaikka viime kesänä.

Tiesin, että joulu-helmikuun aikaiset kirjoitukset olisi hankalinta perata läpi.
Hetken rintaani jopa puristi. En tule koskaan, en koskaan unohtamaan sitä iltapäivää, kun sohvalla luin viestin, että kaikki olisi ohi. En ole koskaan aiemmin voinut hetkellisesti niin pahoin, en ole tuntenut sellaista tuskaa (tajusin juuri, että minun elämässä on loppupeleissä ollut kaikki aina kovin hyvin, kun olen tältä säästynyt). En ole koskaan itkenyt niin raa’asti. En ole koskaan tuntenut niin paljon henkistä kipua, enkä ole aidosti koskaan ennen sitä kärsinyt särkyneestä sydämestä.

Se että rintaani puristi nyt, ei johtunut siitä, että olisin ruvennut ikävöimään.
Se johtui siitä, että pystyin mielessäni palaamaan etäisesti tuohon tuskaan.
En ole ollut kovin onnellinen alkuvuodesta noin muutenkaan.
Ihanaa, että te olette olleet tukenani monena heikkona hetkenä ja olette jaksaneet lukea synkkiä ajatuksiani.

Tiedättekö sen tunteen, kun suursiivouksen jälkeen ihastelee puhtaita pintoja, järjestystä. Kun iskee halu käydä ostamassa leikkokukkia maljakkoon, koska niiden kauneus ja niiden ympäristö korostaisivat toinen toisiaan.

Minulla on nyt sellainen tunne, tämä on hyvä tunne.
Helpompi taas hengittää.

 

Ja sinulle.
Kiitos kun vedit maton altani.
Muuten tuhlaisin vieläkin aikaani sinuun.

Girl-Says-Good-Bye-Gif-Image

 

Taikuri.

Pitkäperjantaiaamuna liki umpeen turvonneet silmät avattuani katse osui ensimmäisenä rytistyneeseen kuittipaperiin yöpöydälläni. Paperiin oli kirjoitettu harakanvarpailla nimi ja puhelinnumero. Kun hirveä päänsisäinen jyskytys antoi vihdoin tilaa ajatuksille, rupesin keräilemään kiirastorstain tapahtumia yhteen.

Paljon kuohuvaa. Vielä vähän lisää kuohuvaa.
Useampi GT. Shotteja.
Tanssia. Hysteeristä naurua. ”TE OOTTE NIIN RAKKAITA”-puheita.
Ja sitten se nappisilmäinen mies. Ne silmät, joihin olisi voinut hukkua, hukuttautua.
En olisi muistanut edes nimeä, jos sitä ei olisi ollut puhelinnumeron yhteydessä.
Ystävät antoivat hänelle lempinimen taikuri (koska pitkä parta ja hattu).

Perjantaina taikuri kertoi yllättyneensä viestistäni.
Minä siitä, että hän oikeasti vastasi.

Tiemme kohtasivat lauantainakin sattumalta hetkeksi. Vaikka en tiennyt muistanut hänestä yhtään mitään, upposin taas niihin silmiin. Niihin uurteisiin, jotka ilmestyivät kehystämään katsetta, kun hän hymyili tai nauroi.

Sovimme, että tapaamme sunnuntaina, mutta monen mutkan kautta treffit siirtyivät torstaille. Ja ette usko kuinka minua jännitti! Niin paljon, että meinasin jo päivän aikana laittaa viestiä, että en taidakaan ehtiä deiteille?!
Koska enhän minä oikeasti tiennyt hänestä mitään. Vaikka olimme viettäneetkin kuulema hyvin pitkän tovin yhdessä torstaina, minulla ei ollut aavistustakaan minkälainen ihminen hän olisi. En tiennyt edes mitä hän tekee työkseen.
Tinder-treffeillä olen tottunut siihen, että tietää edes jotain. Vain pari kertaa olen tavannut melko sokkona jonkun uuden tyypin, eikä ne ole olleet mitään varsinaisia unelmatreffejä.

Mutta voi.. Miten turhaan jännitinkään.
Kun järjellä ajattelee, niin tuskin olisin taikurin seurassa niin hyvin viihtynyt torstaina, jos hän olisi ollut joku täysurpoidiootti.

Kun hän eilen erotessamme halasi ja antoi suukon päälaelle, meinasin pyörtyä – FOR REAL.
Siis wau.
WAU.

Ja nyt olen ihan että…

107623-emma-watson-aww-gif-Imgur-Mx07

Ne silmät ja se katse.
Niin lempeät. Hieman arvoitukselliset, leikittelevät.
Vilpittömät, avoimet.
Ne porautuvat sieluun ja näkevät kaiken,
mutta paljastavat myös itsensä.

Olen aika myyty ja olen aika iloinen, että hän laittoi viestiä heti treffien jälkeen.
Jatkoa siis kaiketi luvassa.