Welcome.

Maailmaan on syntynyt uusi Tukkajumala-nimeä jatkossa totteleva lapsi.
Tuon pienen ihmeen odottamisen osalta oli jo ennätetty luopua toivosta,
kunnes hän ilmoitti saapuvansa.
Ja on häntä odotettukin.
Ja kyllä hän tulee rakkautta osakseen saamaan niin paljon, että tietää olleensa äitinsä haaveissa ja viimeisissä mietteissä ennen nukahtamista jo kauan aikaa.

Pieni ihme ei vielä ihan omin voimin jaksa hengittää, mutta äitinsä jästipäisyyden perineenä on osoittanut jo reilu vuorokauden ikäisenä sielukasta taistelutahtoa.

Huomenna tämä onnellinen täti pääsee nuuhkimaan vauvaa.
Peikko-poika, tervetuloa.
Takaan, että koitan tehdä sinun maailmastasi sellaisen, että siinä on hyvä olla.

 

Itsellä on päällä vähän stressiä.
Olen nyt kahtena päivänä peräkkäin kokenut sellaista kipua alavatsalla, että olen ihan aidosti pelästynyt. Kipukynnykseni on korkeahko, mutta tämä kipu on vetänyt kaksinkerroin. Tietysti toinen paha kipukohtaus ryöppysi päälle eilen seksin jälkeen.
Yritin viimeiseen asti purra hammasta ja yrittää esittää, että eihän tässä mitään, mutta siinä vaiheessa kun meinasi itku tulla, kun kipu sumensi näköä eikä tiennyt missä asennossa olisi vähiten paha olla, se ei enää oikein onnistunut.
Voimassa on seksikielto, ennen kuin kipujen syy selviää. Tällaiselle lääkäreitä viimeiseen asti karttavalle ihmisille tietysti aika hurja ehto.
Tänään olen koittanut päästä terveysaseman ajanvarauksesta läpi – tuloksetta. Kunnossa paikat ei ole, se nyt on aivan varmaa, kipu kun jatkuu edelleen.

 

Mainokset

Happy.

Jos tuo edellinen postaus olikin vähän jotenkin maanantaimasennuksen kourissa kirjoitettu, niin tosiasiassa olen erittäin hyvällä tuulella tänään.

Unohdin myös mainita, kuinka iloisesti yllättynyt olin eilen.
Tilastoihin oli tallentunut hakusana:

elämä onnellisena sinkkuna

 

Olen ensinnäkin todellinen iloinen siitä, että moisella hakusanayhdistelmällä on päädytty minun blogiini.

Toisekseen haluaisin sanoa, että elämä on aika ihanaa onnellisena sinkkuna!

Onni on…

sitä, ettei vituta ihan joka päivä.
Näinhän se kuuluisa sanonta seisoo.
Arvostan sarkasmia ja sitä, että vaikeistakin asioista voidaan vitsailla, hyvällä maulla.

Viikonlopun aikana koin olevani onnellisempi kuin koskaan.
Mutta miksi?
Mistä onni syntyy?
Mitä onni on?
Onko se tosiaan sitä, ettei ihan joka päivä vituta niin paljoa?

images

index

Onni on paljon konkreettisia asioita.
Niitä arjen pieniä ilon hetkiä, kun voi hiljaa mielessään (tai kovaa ääneen) hihkaista ”JES!”. Se tunne, kun illalla saat jättää herätyksen laittamatta tai voit käpertyä takaisin lämpöä varastoineen peiton syleilyyn. Minulle iloa ja onnellisuutta tuottavat juuri tähän hetkeen hyvin sopiva biisi, joka pärähtää soimaan yllättäin Spotifystä, uusi kenkäpari paskan päivän jälkeen, hyvä aamukahvi ja se hidas aamupala.

images

21063_162474_0526461001414434696

Onni on läheiset ihmiset. Perhe, ystävät, työkaverit, koulukaverit.
Ne, jotka saavat sinut hymyilemään, ne joiden kanssa jaat mielelläsi arkea.
Olen suunnattoman onnellinen omista ystävistäni. Toisinaan pakahdun kaikesta rakkaudesta heitä kohtaan. Ja kun nään pikkusiskoni hymyilevän suun, aurinko tuntuu paistavan pimeältä taivaalta.

Olisin onnellinen myös saadessani viettää arkisia iltoja jonkun kanssa. Haluaisin kuitenkin kritisoida ihmisiä ”sit ku” -ajattelusta. Että sit ku saadaan se lottovoitto laitetaan elämä järjestykseen ja ollaan vihdoin onnellisia. Siksi haluan olla onnellinen nyt, sinkkuna, ”yksin”.

82a3b63633519367ffb16aef1515ad8a

Onni on ilon tuottaminen toisille ihmisille.
Vapaaehtoistyön kautta olen saanut omien ”erityistaitojeni” kautta tuoda aurinkoa ihmisille ilmaiseksi, ilman, että odottaisin saavani jotain vastalahjana.
(Jotain muuta siis kuin lukuisat vilpittömät kiitokset, moninkertaisen ilon määrän ja monet kauniit sanat – niitä ei voi edes rahassa mitata.)
Onni on pitää huolta lähimmäisistä. Tuottaa heille iloa pienillä asioilla. Silloin ei itselläkään ole muuta mahdollisuutta kuin hymyillä ja nauraa mukana.

7cefd3118fb81f4433bca9299ca42a15

Onni on mahdollisuus unelmoida ja uskoa siihen, mihin haluaa. Onni on leikitellä mielessään hassuilla asioilla. Onni on unelmoida. Sellaisistakin asioista, jotka eivät ole toteutuskelpoisia.

60d36c43b5b3b023a92e7b1e76917341

Onni on saavuttaa elämässä muiden arvostusta.
Se voi olla asiakkaiden, työkavereiden, esimiehen, ystävien, äidin, siskon, opettajan, kadunmiehen tai kenen tahansa arvostusta.
Arvostusta ei välttämättä tarvitse saada konkreettisista saavutuksista, vaan siitä, että on yksinkertaisesti hyvä ihminen muita kohtaan.

Joskus jotkut asiat ja toteamukset tuntuvat itsestäänselvyyksiltä.

$T2eC16R,!zgFIcyoChPyBSLuo9!0c!~~60_35

Tämä kliseinen lausahdus on riippunut kotini seinällä jo useamman vuoden ajan. Lähinnä siksi, että se taulu on hienon näköinen, eikä tekstikään ostohetkellä tuntunut hassummalta.
Aivan viimeaikoina kyseinen taulu on kuitenkin saanut uuden merkityksen. Olen oivaltanut, että onnellisuus on mielentila. Onneen ei tule pyrkiä, koska silloin sitä ei koskaan saavuta. Upporikas ja rutiköyhä voivat olla yhtä onnellisia tai onnettomia. Onnellisuudelle ei kuitenkaan pitäisi olla mittaristoa, sitä ei tulisi vertailla ihmisten kesken.

happiness-is-feeling-excited-about-the-future-quote-1Onnea on se, että voi luottavaisin mielin ja innostuneena kohdata tulevan. Oli luvassa sitten elämän ylä- tai alamäkeä, sen voi ottaa avosylin vastaan.

Minä olen tänään onnellisempi kuin koskaan.
Ja aion olla huomennakin.
Ensi viikolla olen myös onnellisempi kuin koskaan.

Olkaa onnellisia!