Kevät.

Oletteko huomanneet jo kuinka pitkä päivä on?
Hykerrellen seurasin koko helmikuun, miten pilvet haalistuivat joka aamu edellistä päivää aiemmin. Nyt kun olen tehnyt vähän höllemmällä otteella töitä, olen siirtynyt ihastelemaan pitkälle alkuiltaan riittävää valoa.

Ensi viikolla siirretään kelloja.
Nyt jo?
Mihin tämä vuosi hävisi?

Rakastan kevättä.
Lisääntyvä aurinko keventää mieltä aina vain enemmän.
Sitä puhkuu yhtäkkiä energiaa, jollaisesta ei pitkän talven pimeinä iltoina osannut haaveillakaan.
Kevät saa näkemään kaiken pölyn kotona ja elämässä.
Yhtäkkiä se niin kotoisan mukava villapaita näyttää nuhjuiselta ja nukkaiselta.

Olen pölyttänyt mieltäni ja keittiön mattoa
Olen raivannut tilaa sydämeen ja vaatekaappeihin
Olen hankkinut uusia ystäviä ja uusia tennareita
Olen varannut kirpparipöydän
Olen käynyt treffeillä (!)
Olen ostanut extemporena liput keikalle, jossa viimeistään näen Kukkiksen IRL (!!!)
Olen ostanut matkan Budapestiin
Olen katsonut iltaisin liian monta jaksoa SKAMia
Olen rakastunut SKAMin Williamiin
Olen kutsunut ystäväporukan luokseni sunnuntaibrunssille

Kevät tekee ihmisestä vähän höpsön,
hulluttelevan.
Täyttää rakkaudella, sisulla ja auringolla.

Onneksi on talvi.
Ilman sitä ei olisi kevättä.

Mainokset

Olemisen siedettävä keveys.

Kävin tiistaina työpaikalla kehitys-/tavoite-/avautumiskeskustelun esimieheni kanssa.
Puhuimme muun muassa omasta asenteestani elämää kohtaan ja siitä, miten hänen mielestään on hienoa, kun suhtaudun asioihin positiivisesti enkä anna henkilökohtaisen elämän ongelmien vaikuttaa työntekooni.
Hän muun muassa otti puheeksi viime syksyn: ”Mieti miten rankkaa aikaa sekin oli, eikö tunnukin nyt kevyemmältä?

Viime syksy.
Ero, opinnäytetyö, muutto, läheisen kuolema..
Ei helppoja asioita, mutta loppupeleissä en kuitenkaan muista olleeni henkisesti mitenkään erityisen riekaleina.

Mietin elämän eteen tuomia ongelmia yleisesti myös eilen Vuosi sinkkuna -postausta kirjoittaessani. Pettymyksen ja riittämättömyyden tunteet voivat toisen silmissä tuntua vähäpätöisiltä, olemattomilta – varsinkin silloin, jos toinen kamppailee ”haastavampien” ongelmien kanssa.

Kärsimystä ei tulisi koskaan kuitenkaan mielestäni vertailla.
Juuri tällä hetkellä, tässä elämäntilanteessa kohdatut surut ja murheet tuntuvat pahimmilta. Kun olet sinkku ja itket pahaa oloasi ja yksinäisyyttäsi se tuntuu yhtä pahalta kuin se, kun itkit eroasi ja henkisten voimien loppumista.

Olemisen keveys on siedettävää.
En vie ajatusta niin pitkälle kuin miten sitä tosiasiassa Olemisen sietämätön keveys -teoksessa käsitellään. Siinähän ihmiset kokevat elämän sietämättömäksi, koska se tuntuu turhanpäiväiseltä, jos millään teoilla ei tosiasiassa olisi merkitystä, kun meillä on käsissämme vain yksi elämä.
Tosiasiassa meillä kuitenkin on vain tämä elämä.
Asioiden vatvominen ja murehtiminen ei vie ketään eteenpäin.
Kun katsoo elämää taaksepäin, huomaa miten kaikesta onkin aina selvitty.