Uusi vuosi – vanhat kujeet.

Hyvää alkanutta vuotta kullekin säädylle!
Toivottavasti vuosi vaihtui kaikilla mukavissa merkeissä.

Minun tapauksessani…
Noh.
Pusupoika sai osansa mittavasta humalastani.
Samalla voimalla kuin polveni ja kännykän näyttöni ottivat osumaa.
Morkkis käsitteenä vietiin (taas) aivan uudelle tasolle.

giphy

Nyt muuten loppuvat nämä surullisen kuuluisat känniseikkailut.
Ei tätä ihminen kestä.

 

Pusupoika, alkoholi ja yleinen miestilanne yhdessä ovat taanneet sen, että olen riutunut vuoden ensimmäiset päivät jonkinsortin masennuksessa.
Tunnin kahvittelu ystävän kanssa lauantaina oli suurin saavutus viikonlopulta.

Tiedättekö, jotenkin koko viikonlopun ajan odotin, että pääsisin blogiin purkamaan ajatuksia, tunteitani. Tätä kaikkea pelkoa ja pettymystä, joka velloo sisällä. En tiedä, milloin blogista tuli näin tärkeä osa elämääni, mutta kyllä tällä selkeä funktio on. Ajatusten jäsentäminen ja tunteiden purkaminen auttavat selviämään tästäkin väliaikaisesta ”kaikki muu on paskaa paitsi kusi” -mielentilasta.

En pysty sanasta sanaan kopioimaan pusupojan kanssa käytyä keskustelua, koska itseäni säästääkseni poistin keskustelun välittömästi aamulla. Jotain mieleni syövereihin kuitenkin painui. Ainakin se, miten hän kertoi ”tän loppuvuoden menneen niin vituiks kun voi” ja miten hän seuraavaan hengenvetoon kutsui minut luokseen jatkoille. Aamulla hän laittoi viestiä, jossa sanoi, ettei ollut mielestään tehnyt minulle mitään pahaa, eikä sellaista ollut halunnut, joten turhaan haistattelin vittua.

tumblr_inline_n6rygeCyFg1spsndg

Case closed.
Tähän ei todellakaan ole enää mitään lisättävää.
Mutta pusupoika, jos minulla jokin telepaattinen yhteys sinuun vielä on, niin kerronpa salaisuuden:
Aina ne eivät ole ne teot, mitä teet tai sanat, jotka sanot,
jotka jättävät ihmiseen syvimmät arvet,
vaan ne sanat ja teot, jotka jätät tekemättä ja sanomatta.

Olin kovasti suunnitellut ja toivonut, että pääsisin edes Niilon kainaloon potemaan krapulaani. Mutta herra olikin saanut flunssan, joka jatkuu edelleen. (Ja kyseessä taitaa ihan tosissaan olla flunssa, eikä mikään onneton tekosyy.)
Niinpä Tinderöin päämäärättömästi kolme päivää.
Lauantaina kävin kyllä kävelyllä yhden hauskan tyypin kanssa.
Mutta ei aineksia romanssiin, ei edes lyhyeen sellaiseen.

Monta kertaa mieleeni on hiipinyt kysymys:
Miten kauan joudun olemaan vielä yksin?

Miten kauan kestää, ennen kuin löydän sen minulle sopivan miehen?
Miten kauan kestää, ennen kuin voin sanoa olevani parisuhteessa jonkun kanssa?

Tällä hetkellä olisin todella onnellinen, jos voisin kristallipallosta katsoa, että 6 kuukauden 7 päivän ja 13 tunnin päästä tapaan seuraavan elämäni miehen. Sen, jonka kanssa minä haluan elämääni jakaa ja joka on valmis jakamaan omaansa minun kanssani.

Voisin elää kuusi kuukautta vailla huolen häivää.
Tavata miehiä miettimättä, meneekö tässä ohitseni se elämäni suuri rakkaus.
Miettiä, onko jokainen syystä taikka toisesta päättynyt Tinder-keskustelu ollut menetetty rakkaustarina.

Nyt kun muuten olen tuota Tinderiäkin näppäillyt melko ahkeraan tässä pari viikkoa, voin todeta, ettei meno ole muuksi muuttunut.
Esittelytekstini on karsinut matchien määrän minimiin ja surutta lyön 80 % vastaan tulevista profiileista vasemmalle.
En jaksa nähdä vaivaa keskusteluissa.
Jos juttu ei lähde heti luistamaan, annan asian olla.
Ja niin moni mieskin antaa.

MUTTA missä helvetissä minä voisin uusiin miehiin törmätä?
Baareissa olen nykyään neljän promillen humalassa silmät kierossa, joten on parempi, etten edes yritä bongata sieltä miehiä.
Ystäväpiireissäni ei valitettavasti juuri vapaita miehiä ole.
Töistä en niitä löydä.

ITKU.

Mutta lupaan tsempata tällä viikolla.
Ehkä (toivon mukaan) loppuviikolla saapuva uusi puhelin kohentaa mielialaa.#materialismionnellisuus

Ensi maanantaina yksi rakkaimmista ystävistäni lähtee vaihtoon puoleksi vuodeksi. Se ei varsinaisesti anna aihetta iloon.
Ja toinen rakkaimmista ystävistäni on ajautunut parisuhteen syviin vesiin, jossa kaikki pitää tehdä pariskuntana. VITTU.

 

Comes and goes in waves.

On taas hetken ollut melko luovuttanut olo.
Että ei se heila tunnu etsimällä löytyvän, mutta tuleeko se tosiaan kotoa hakemaan?

Olen menossa pitkästä (?) aikaa treffeille tunnin kuluttua.
Laitoin jo eilen tälle treffikumppanille viestiä, että
”Voi kun tykkäisit musta”.

Kunhan en nyt viilaisi itseäni linssiin ja ihastuisi siksi, että haluan sitä.
Mutta toivottavasti hän on ihminen, johon voisin ihastua.
Ainakin hän on komea!

Mutta muistakaahan, että it comes and goes in waves.

Come on friends get up now
love is to be made.

Kun masentaa.

blog-0285876001410302053

Kärsin tällä hetkellä jostain sinkun syysmasennuksesta.
Viikonloppu verottaa vieläkin (huolimatta yli yhdeksän tunnin yöunista parina viime yönä) ja lisäksi flunssaa pukkaa päälle.
Tinder keskustelut ovat olleet viime päivinä luokattoman huonoja.

”Missä sä asut”
”Asun XX:ssä”
”Ok”
”Ei yhtäkään kysymystä sulta”
”Fakin nice! Kertoo miten paljon sua kiinnostaa”

”No mutta.. Siinäpä vasta turn off”

Oh lord.. Mitä pahaa oon tehnyt ansaitakseni kaikki ihmisperseet eteeni?

Kaiken tämän lisäksi taitaa olla ovulaatio käsillä ja joka ikinen solu kehossani huutaa päästä parittelemaan. Tarvitsen läheisyyttä, intiimiä sellaista. Tai vaikka edes yhden todella suuren halauksen.

Mutta!
Klamydia-/tippuritestin tulos oli negatiivinen, kuten osasin arvellakin.
Silti tuloksen katsominen hieman jännitti.
Kyllä siitä kuitenkin suuri helpotuksen tunne levisi kehoon!

Loppuviikkoon energisemmällä ilmeellä.
Torstai ja perjantai vietetäänkin työpaikan koulutuspäivillä.
Muistatteko sen  yhden ahdistavan kollegan? Kyllä, hänkin on siellä.

VxDUsq5