Mikä meitä vaivaa?

Maanantai.
Aina yhtä pirteä päivä!
Siksi haluaisinkin kysyä, että

Mikä sinua, joka aivan välttämättä haluat ensimmäisenä päästä sisälle bussiin, vaikka olisit jonon hännillä, vaivaa?

Mikä sinua, joka tönit kassalla tavaroitaan pakkaavaa, jotta saisit varmasti tungettua pankkikorttisi kortinlukulaitteeseen, vaikka kassa ei ole vielä päättänyt ostoksiesi lyömistä kassaan, vaivaa?

Mikä sinua, joka et vaivaudu vastaamaan myyjän tervehdykseen, vaivaa?

Mikä sinua, joka bussissa lasket käsilaukkusi ikkunan viereiselle penkille ja istahdat itse käytävän viereen koko matkaksi, vaikka bussissa joutuisi sen myötä seisomaan iäkkäitä ihmisiä tai taaperoikäisiä hädintuskin omilla jaloillaan pystyssä pysyviä lapsia, vaivaa?

Mikä sinua, joka kiihdytät kymmenen metrin päässä, että ennätät liikennevaloista, koska ”vastahan ne vaihtuivat punaisiksi”, vaivaa?

Mikä sinua, joka olet unohtanut niiden pienien kiitos ja anteeksi sanojen merkityksen, vaivaa?

facepalm
Kaikki nämä kysymykset syntyivät tämän aamun työmatkan aikana.

Joskus olen niin kyllästynyt ihmisten piittaamattomuuten.
Meitä on tätä palloa tallaamassa ja ihmettelemässä sen verta monta muutakin ihmistä, että minäminäminä-ajattelumalli ei vie ketään eteenpäin.

Monella on kiire ei mihinkään.
Konkreettinen esimerkki tästä on työmatkani viimeinen etappi: matka bussipysäkiltä tien toiselle puolelle varsinaiselle työpaikalle.
Jos tuon välin haluaa mennä turvallisesti, omaa tai muiden työmatkaa vaarantamatta, on kierrettävä pieni mutka liikennevalojen/suojatien kautta. 95 % muista työmatkalaisista käyttää niin sanottua oikoreittiä, juoksemalla nelikaistaisen tien ylitse.

Odotan kauhulla milloin joku satuttaa itsensä.

Olen päättänyt:

Sinä päivänä, kun koen, ettei minulla ole sitä paria minuuttia aikaa, mitä suojatien kautta kiertäminen vaatii,
on syytä osallistua jollekin ajanhallintakurssille.

 

Mutta energistä ja raikasta maanantaita teille!
Ollaan enemmän ihmisiä toisillemme, puss och kram ❤

Mainokset

Suomi24.

Koska suojelen itseäni sydänsuruilta, päivitin eilen aamulla Suomi24:n treffit-palstan profiilia. Olen sitä joskus aiemmin käyttänyt, mutten päätynyt treffeille muiden kuin spessun kanssa. Ja hänet olin itse asiassa matchannut Tinderissä jo aiemmin.

Insinööri tuli luokseni alkuillasta ja jäi yöksi, koska ”työmatka olisi huomattavasti lyhyempi”. Järkiperäinen syy ilmeisesti, mutten estellyt.

Mietin eilen kuinka hyvältä tuntui olla hänen kainalossaan,
kuinka paljon haluaisin siinä olla koko ajan.

Kaipaisin suhdetta, joka alkaisi räjähdysmäisesti.
Sitä sellaista salamarakkautta.
Kummatkin olisivat valmiita sitoutumaan toisiinsa välittömästi, ajantaju katoaisi ja yhtäkkiä kokisi tuntevansa toisen läpikotaisin, vaikkei tietäisi edes hänen äitinsä nimeä.
Insinöörin kanssa olisi ollut aineksia tähän, mutta tuo Tinder-aktiivisuus kyllä pilasi meikäläisen fiilikset.

Keskustelimme ystävän kanssa siitä, että miten me kaksi aivan tuiki tavallista ja normaalia tyttöä emme onnistu löytämään meille sopivia miehiä.
Miksi kaikkien täytyy olla enemmän tai vähemmän kusipäitä?
Pohdimme myös minkälainen deitti-ilmoitus vetäisi puoleensa oikeanlaisia tyyppejä. Näiden pohdintojen innoittamana päätinkin tosiaan ottaa tuon Suomi24:n taas käyttöön.

Viestiä on pukannut älyttömästi.

”Sulla on kaunein profiili, mitä olen täällä nähnyt”
– mmjahas, kuinkakohan monelle näin laitetaan?

”En ole täällä viestiä muille laittanut”
– mmjahas, kuinkakohan monelle NÄIN laitetaan?

”Etsin rakastajatarta. Voisin antaa sulle vähän shoppailurahaa”
– mmjahas…

Viestejä tuli jotain väliltä 20-30 eilisen aikana.

Jokusen pystyi rankkaamaan heti ei-kategoriaan:
Viestit, joissa kysytään vain ”mitä kuuluu” eikä profiilistakaan saa mitään lisätietoa..

Jokuseen on vastattava vielä kohteliaasti ei:
40 ikävuoden hujakoilla pyörivät ovat toistaiseksi minulle liian vanhoja,     vaikka vaikuttaisivatkin mukavilta.

Kolmen kanssa keskustelua on pidetty yllä ja yhden kanssa on alustavat treffitkin sovittuna. Nämä kolme tyyppiä vaikuttavat kaikin puolin mukavilta. Ja myös siltä, että ovat vakavampaa suhdetta etsimässä.

Mutta voi pojat tuonne mahtuukin kaikenlaisia ihmisiä…

Miksi, oi miksi?

Olen ihastunut.
Olen todella ihastunut.
Tai ainakin uskottelen näin itselleni.
Tai ainakin tuntui todella pahalta nähdä, että Runopoika  oli päivittänyt Tinder-profiilinsa uuteen uskoon. Vain hetki sen jälkeen, kun olin hänen luotaan lähtenyt. Vain hetki sen jälkeen, kun hän oli kysynyt oliko minulla ollut muita miehiä tämän parin viikon aikana. Vain hetki sen jälkeen, kun hän oli sanonut, ettei hänellä ollut ollut muita naisia, eikä hän niitä kaivannutkaan.
Huomio sai minut voimaan todella pahoin,
niin pahoin, että meinasi tulla itku silmään.

bQbkZ5aqXc1wI

Fuck.
Tai ehkä se johtuikin vain maanantaista.
Ja kamalasta, vielä jatkuvasta kankkusesta.

Nyt kokoan itseni.