Kaksi miestä ja tyttö.

Ei, mistään kolmen kimpasta ei nyt valitettavasti ole kyse.

Menin eilen tatskamiehen luokse.
Juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä.
Aluksi hänen adhd-puolensa oli raivostuttavan paljon esillä.
En ehkä ollut täysin oma itseni, vaan hänen sanojensa mukaisesti piilouduin sohvalle tyynyvuoren taakse.

Mitä enemmän keskustelimme, sitä vapautuneemmaksi ilmapiiri muuttui. Vaikka tatskamies mistään hinnasta suostuisi sitä myöntämään, häntä selkeästi jännitti kohtaaminen ja jännityksen laannuttua hänkin hieman rauhottui.

En oo varmaan koskaan keskustellu naisen kanssa näin pitkään ilman, että oon avannu telkkaria”.

Noh, telkkaria ei tosiaankaan avattu koko illan aikana.
Näiden sanojen jälkeen sain todella hyvää seksiä.

tumblr_nhqb9lQe0s1s60ywvo4_500.gif

Siis todella hyvää seksiä.
Niin hyvää, etten edes villeimmissä ajatuksissani olisi osannut odottaa sen olevan niin hyvää – jo ensimmäisellä kerralla!

Kyllä mä tiesin, että sä tuntuisit just noin hyvältä”.
Näkeekö sen naamasta?

 

Mutta mitä nyt?

Tatskamies ei vielä ihan niin paljoa vakuuttanut, että olisin valmis pusupojan täysin hänen vuokseen lemppaamaan.

(Toivon, että tästä ei kuitenkaan kehkeydy kovinkaan suurta kolmiodraamaa. Että joutuisin jotenkin päättämään heidän kahden välillä.)

 

Mutta hei te kaikki rakkaat lukijat siellä.
Blogi siirtyy joululomalle ja palaa akkujen latauksen jälkeen virkeämpänä kuin koskaan.

Ottakaa rennosti.
Syökää.
Juokaa.
Nauttikaa.
Rakastakaa.
Hiljentykää.
Rauhoittukaa.
Nukkukaa.

Ja toistakaa tätä, kunnes koittaa taas arki.

Hyvää joulua!
Minä tästä häippäsen viimeisten jouluvalmistelujen pariin.

giphy

 

Mainokset

Kun joulu on.

Olen henkeen ja vereen jouluihminen.
Rakastan joululauluja, glögiä, kynttilöiden valoa pimeässä illassa, pipareiden ja joulutorttujen tuoksua.

Puumis kirjoitti miten hän ja Ykkösmies viettävät joulua.
Tämän innoittamana ajattelin itsekin pureutua aiheeseen.
Minkälainen on ja olisi minun unelmajouluni?

Tämä teksti on enemmän ja vähemmän rönsyilevä ja kadottaa punaisen lankansa useaan otteeseen. Olen kuitenkin pyöritellyt ajatuksia jouluun liittyen jo kauan aikaa ja haluan sanoa mahdollisimman paljon kerralla.

 

En voi sietää sitä, että jouluun liitetään stressi.

Minun puolestani kaikenmaailman lahjahömpötyksistä voitaisiin – ainakin aikuisten kesken – luopua ja sen sijaan, että murehdittaisiin onko joulupöytä nyt se kaikkein kaunein ja komein, tehtäisiin yhdessä ruokaa ja juuri sitä, mitä kaikki haluavat. Oli se sitten nakkikastiketta, pizzaa tai lanttulaatikkoa.

En ole koskaan ymmärtänyt sitä polttavaa kysymystä ”kumman suvun luona joulua vietetään”.
Yksi työkaverini joskus kertoi kuinka he joutuvat kiertämään kihlattunsa kanssa kummankin eronneiden vanhempien uusioperheissä.
Tarkoittaa siis neljää vierailua + muut mahdolliset sukulaiset. En tuomitse, se on mitä ilmeisimmin heille tärkeää, joten varmaan tekevät sen mielellään.

Minulle on kuitenkin tärkeämpää se, että saan rauhottua, hiljentyä. Aloittaa aattoaamun joulupuurolla ja piirretyillä (pienenä tein A4-paperille yhteenvetoa siitä, miltä kanavalta tulee mihinkin aikaan parhaat ohjelmat) ja murehtia korkeintaan siitä, mitä seuraavaksi söisi.
Jos joutuisin sinkoilemaan paikasta toiseen, en pääsisi siihen tunnelmaan, jota joululta haen.

Joulu on minulle irtiotto arjesta. Hengähdystauko kaikesta stressistä. Rakastan myöhäisillan joulukirkkoa kotikaupungissani. Itken enemmän ja vähemmän salassa alusta loppuun. Siinä kirkon kovalla penkillä istuessa koen aina vahvaa yhteyttä elämään. Tunnen iloa, surua, haikeutta, rakkautta, riemua.

Jouluun liittyy paljon melankoliaa. Tänä aikana yksinäisyys ja köyhyys korostuvat. Raastavinta on nähdä lapsia, jotka eivät saa kokea joulun riemua. Niitä, joiden vanhemmat aloittavat keskioluen kittaamisen jo ennen joulurauhan julistusta. Niitä, jotka joutuvat koulussa kuuntelemaan kuinka paljon lahjoja kaverit saivat, eivätkä kehtaa itse sanoa saaneensa vain parin villasukkia – taas.

Kypsyttelin hetken ajatusta, että olisin tänä vuonna viettänyt joulun omassa kodissani. Haluaisin kutsua luokseni jonkun sellaisen perheen, joilla ei ole varaa ostaa joulupöytään muuta kuin pari joululaatikkoa ja pieni kinkku. En tiennyt oikein, mistä olisin tällaisen perheen voinut löytää ja toisaalta, miten olisin pystynyt valitsemaan kenet luokseni kutsun?

Minulla on vaihtoehdot viettää joulu isäni tai äitini luona.
Isäni luona vietetään sellaista joulua, missä en halua olla mukana. Pari vuotta taaksepäin istuin jouluaattona heidän sohvallaan silmät liki päästä pullistuneina ja hoin mielessäni mantraa ”yksi päivä, yksi päivä, yksi päivä”. Koin itseni jossain määrin ulkopuoliseksi, kun en osallistunut kaikkeen siihen hössötykseen, huutamiseen ja stressaamiseen. En ole koskaan nähnyt sellaista lahjakasaa missään perheessä ja olin vaivaantunut, kun ostamani lahjat olivat jotenkin ”mitättömiä” muiden rinnalla.

Äitini luo menen kyllä mielelläni.
Suuntaan paikan päälle jo aatonaattona.
Pääsen jouluaattona puusaunaan, saan äidin tekemää riisipuuroa ja saan heittää jalat pitkäksi sohvalle vaikka koko päiväksi.
Äitini ei stressaa edes puolia siitä, mitä joskus vuosia sitten, koska olen häntä auttamassa joulupöydän kattamisessa.
Käyn viemässä kynttilän mummon ja papan haudalle, pääsen sinne joulukirkkoon itkemään ja saan käydä isäpuolen kanssa keskusteluja myöhään pikkutunneille asti.

 

Sitten kun minulla on oma perhe – mies ja toivottavasti lapsia –
aion viettää joulua kotona.
Haluan, että meillä on avoimet ovet. Kaikki kadunmiehistä sukulaisiin ovat tervetulleita. Ruokaa on tarjolla sen verta, että sitä saa vaikka ottaa kotiinkin mukaan. Nauretaan ja iloitaan. Ihastellaan lasten riemua. Ei kiirehditä mihinkään. Pysähdytään. Nautitaan. Rakastetaan.

 

Mutta kuten sanottu, kaikki viettävät joulua omalla tavallaan.
Toivon vain, että kaikki viettäisivät joulua sillä tavalla, mikä tuntuu hyvältä. Ei sillä tavalla, mikä olisi muiden silmissä oikea tapa.

 

Rauhallista joulunodotusta!

 

T. Joulufriikki