Deittailun lyhyt oppimäärä.

Vastasin eilen Väestöliiton ylläpitämällä Sinkkulinja -Facebook-sivulla kyselyyn deittailusta.

Tai eihän tuo kysely ollut, vaan enemmänkin ”sana on vapaa” tyyppinen avoin kysymys.

Vastausta rustatessani kauhistuin hieman. Internet on pullollaan deittailua käsitteleviä blogeja. Minunkin sivuilleni päädytään ilmeisesti monesti etsimään neuvoja ja vinkkejä. Mutta blogien sisältöhän on aina subjektiivista. Minunkin kirjoitukseni perustuvat vain minuun näkemyksiini, kokemuksiini ja mielipiteisiini.

 

Siispä haluaisin sanoa muutaman sanan kaikille teille, jotka koette olevanne hieman pihalla tai koette tarvitsevanne neuvoja deittailuun.

Tehkää niin kuin teistä tuntuu hyvältä,
toista ihmistä kunnioittaen.

Olen mm. kritisoinut Tinder-profiileja, keskustelutyylejä, käyttäytymistä treffeillä ja ties mitä deittailuun liittyvää. Mutta toimikaa ja tehkää asioita niin kuin teistä hyvältä tuntuu, älkääkä yrittäkö olla jotain muuta kuin mitä olette.
Osasyy tämän ajatuksen syntymiselle oli myös muun muassa Tindermeisterin kirjoitus hyvästä keskustelunavauksesta. (Jos jollekulle Tindermeister nimi on vielä tuntematon, niin kyseessä on herra, joka teki gradun Tinderistä ja sen vaikutuksista ihmiseen (ja deittailukulttuuriin). Gradu on luettavissa täältä).

Tuota postausta lukiessani mietin, että kuinka moni jättää avauksen tekemättä sen takia, että pelkää avauksen olevan tylsä tai muista erottumaton.
Älkää astuko tähän kuoppaan armaat Tinderin käyttäjät.
Älkää ottako stressiä siitä, että pitää keksiä se kaikista tajunnan räjäyttävin aloitus. Jos ”Moikka, mitä kuuluu?” edustaa parhaiten teitä itseänne, aloittakaa sillä.

 

Kuten Juusokin tekstissä toteaa

Toisaalta tuhoisinta keskustelulle on passiivisuus puolin ja toisin, jolloin nimenomaan kysymykset pitävät keskustelun hengissä.

Kiinnittäkää enemmän huomiota tähän.

 

 

En tiedä oliko tässä kirjoituksessa päätä taikka häntää.
Mutta älkää lukeko minun tekstejäni sillä ajatuksella, että näin on oikein tehdä.
Eiköhän se tosiasia, että olen vieläkin sinkku ole jo riittävä todiste siitä, etten oikeasti tiedä mitään 😉

10 vinkkiä deittailuun.

Nyt ei ole villejä sinkkukertomuksia tarjolla. Insinöörin kanssa on vietetty pitkiä iltoja, aamuja ja päiviä. Tässä ollaan aika totisissa meiningeissä (olen jo tavannut veljiä ja siskoja, mikä on minun mielestä aika selvä merkki siitä, että hän haluaa esitellä minua perheelleen ja ystävilleen).

Eikä minulle ole vielä toistaiseksi syntynyt tarvetta pyristellä vastaan.
Hänessä on jotain sellaista, mitä ei ole tähän mennessä vielä tullut vastaan.
Hyvässä mielessä.

Blogin päivittäminen on tästä syystä jäänyt siis vähän vähemmälle. Ei ole sekoiluja, ei ole älyttömiä tarinoita. Tinderiäkään en ole käyttänyt yli viikkoon, mahtavaa!

Yksi suosituimmista postauksistani on ”Opas deittailuun”.
Sitä on päädytty lukemaan googlen haulla. Kyseessähän ei ole postaus, jossa antaisin vinkkejä deittailuun, vaan juurikin pyydän niitä. Ajattelinkin nyt jakaa vähän ajatuksia siitä, miten deittailusta saisi positiivisia kokemuksia irti.

Itsehän olin todella kokematon sillä saralla vielä puoli vuotta sitten.
Ja aika paljon on tullut opittua yli 20 deitin avulla.

Googlettamalla löysin tällaisen 10 vinkin listan.

1.  Valmistaudu henkisesti ja fyysisesti.

Valmistautuminen on tietysti olennaista, mutta liika miettiminen ja hermoilu ei kuitenkaan välttämättä paranna asetelmia yhtään. Olen mennyt treffeille niin, että olen niitä hermoillut jo kolme päivää etukäteen ja niin, että vasta tuntia ennen olen tajunnut olevani menossa deiteille. Kummassakin tapauksessa olen ollut yhtä hermona itse tilanteessa ja kummassakin tapauksessa jännitys on lauennut yhtä nopeasti. Miksi siis turhaan rasittaisi itseään ennenaikaisella hermoilulla?

Itselleni tärkeää valmistautumista on mm. paikan ja ajan selvittäminen (joskus eteen tulee ehkä uusia paikkoja ja halun olla varma siitä, mihin olen menossa ja milloin) ja asun valinta. Mietin myös etukäteen, ehdinkö käydä kotona vai joudunko marssimaan paikalle suoraan töistä. Jälkimmäistä vaihtoehtoa yritän välttää, koska työpäivän jälkeen olo on yleensä vähän nuutunut, ehkä suttuinenkin.

2.  Ole rauhallinen.

En ole mitään komedioita ennen treffejä katsellut tai muilla erityisillä keinoilla yrittänyt itseäni rentouttaa. Tunnen itseni, enkä noilla mainituilla keinoilla saisi ajatuksiani siirrettyä treffeistä muualle. Lähinnä psyykkaan itseäni hokemalla ”hyvin se menee, hyvin se menee”. Kokemukset lieventävät jännityksen määrää ja vaikka yhä edelleenkin jännitän, se ei hallitse tilannetta eikä näy ulospäin.

Jos kohtaamistilanteen selvittää rauhallisesti, on lähtökohta treffeille kunnossa.
Kannattaa muistaa, miten nopeasti ensivaikutelma toisesta muodostuu!
Hymy, kättely/halaus ja rauhallinen tervehdys. Innostus saa näkyä!


3.  Älä kiirehdi.

Tämä oli listan ainut selkeästi eronneille suunnattu kohta.
Muillekin sopiva muoto olisi ehkä ”Älä hätäile”.

Deittalusta voi nauttia, vaikkei heti ensimmäisillä treffeillä tapaisi sitä oikeaa.
On kuitenkin hienoa ylipäätään tutustua uusiin ihmisiin, viettää aikaa mielenkiintoisten tyyppien kanssa ja koetella itseään.

En ymmärrä sitä, miksi aina eronneita ihmisiä toppuutellaan. Se on varmasti tapaus- ja tilannekohtaista kuinka nopeasti joku on valmis seuraavaan suhteeseen. Sitä paitsi deittailu on melko vaaratonta; tapaat jonkun ihmisen, eikä mikään velvoita sinua tapaamaan häntä uudestaan. Kenenkään sydän tuskin särkyy, vaikka deitit eivät johtaisikaan mihinkään. Ei siis kannata maalailla pilvilinnoja heti ensimmäisten treffien jälkeen, saatika niitä ennen.

4.  Muista ”pelastus”.

Mainittu ”sovi ystävän kanssa, että hän soittaa sinulle tunti deittien alkamisesta” –keino on niin läpinäkyvä, etten itse kehtaisi sitä käyttää missään tilanteessa. Se on klassikko, jonka kaikki kyllä tunnistavat ja tajuavat. Itse olen yleensä sopinut treffien kestosta etukäteen, sanonut, että minulla on sitten joku toinen meno esimerkiksi kahdeksalta. Eihän ensimmäisten treffien ole pakko kestää loputtomiin. Pari kertaa on valitettavasti käynyt niin, että olen oikein erikseen maininnut, ettei treffeillä ole sitten aikarajaa ja olenkin puolet ajasta miettinyt, että minkä pakokeinon keksin. Silloin olen rehdisti ilmoittanut, että ”nyt mun täytyy kyllä lähteä” ja that’s it.


5.  Valitse asu ennakkoon.

Jep. Ainahan siinä valinnassa ei siltikään pysy, mutta se on silti paljon parempi vaihtoehto kuin käydä repimään vaatekaapista rytkyjä toisen perään sängylle kasaksi tuntia ennen lähtöä. Sillä hetkellä mikä tahansa muotiluomus näyttää peilin edessä makkarankuorelta.

Minulle on valikoitunut pari vakioasua, jotka toimivat. Niissä on mukava olla ja ne ovat moneen tilanteeseen sopivat, samalla tyylikkäät mutta kuitenkin rennot.
Asun osalta mietin mitä se kertoo minusta. En laittaisi treffeille korkkareita jalkaan, vaikka ne tekisivät kokonaisuudesta paremman näköisen, koska en käytä niitä muutenkaan kuin juhliessa. Korkkarit saattaisivat antaa minusta fiinimmän/naisellisemman kuvan, mutta olen henkeen ja vereen tennarityttö. Muutenkin asun kanssa mietin, että antaako se minusta esim. liian hienostuneen kuvan. Tietysti aina pitää myös miettiä, että se on tilanteeseen sopivaa!


6.  Pidä hauskaa.

Olit sitten eronnut tai toistaiseksi ikisinkku, elämästä pitää nauttia. Treffailuun voi suhtautua rennosti, se ei ole niin vakavaa puuhaa. Suhtaudu siihen pilke silmäkulmassa, ota siitä kaikki irti ja palaa kotiin joka tapauksessa voittajana – treffailu itsessään on jo suuri saavutus!

Eräs ystäväni esimerkiksi suhtautuu todella vakavasti deittailuun. Hänelle jo treffeille meno on valtavan suuri kynnys ylitettäväksi. Enkä minä ymmärrä miksi. Oli kyseessä sitten hyvät tai huonot treffit, niistähän oppii aina jotain uutta. Ainakin käsitys siitä, minkälainen mies ei ole itselle sopiva, vahvistuu entisestään. Ja toisaalta ymmärtää paremmin sitä, mitä treffeiltä jatkossa haluaa ja toivoo.


7.  Ole rehellinen.

Luin jostain vastikään, että miehet ovat rehellisimmillään ensimmäisillä treffeillä. Varmaan suotavaa myös naisille. Ja varmasti todenmukaista jo senkin perusteella, että treffeillä kysymykset tulevat varoittamatta.

En täysin ymmärrä, miksi kukaan lähtisi treffeillä valehtelemaan, jos tavoitteena on siis vakavamman suhteen löytäminen. On mielestäni perusteltua jotain hankalia asioita yrittää sivuuttaa pienillä valkoisilla valheilla. Esimerkiksi oma perhetaustani on sellainen, etten lähde sitä yleensä ensimmäisillä deiteillä avaamaan. Siihen voi aina palata ja rehellisesti sanoa, ettei ole halunnut toista järkyttää tai antaa itsestään huonoa kuvaa. Vielä toistaiseksi kukaan ei ole tuominnut ”valehtelijaksi”.
8.  Kuuntele.

Muotoilisin tämän itse niin, että Ole läsnä.

Aito läsnäolo edellyttää toisen kuuntelemista ja katsekontaktia. Hymyllä ja naurulla voi reagoida toisen kertomisiin ja hymy tunnetusti antaa positiivista kuvaa ihmisestä.

Kuuntelu antaa mahdollisuuden sinulle hengähtää, rentoutua ja tarkkailla toista kenties hieman tarkemmin. Olen aina pitänyt ihmisiä, jotka eivät voi luoda pitkäkestoista katsekontaktia, jotenkin epäluotettavana. Toisaalta liian intensiivinen ja jatkuva tuijotuskin on ahdistava. Joten kohtuus kaikessa!

Toisen läsnäoloa ja mielipidettä voi myös testata omilla eleillä ja liikehdinnällä. Jos kaksi ihmistä keskustelee ja he miellyttävät toisiaan (ei siis pelkästään seksuaalisessa mielessä) he vaistomaisesti alkavat matkia toisen eleitä, asentoja ja liikkeitä. Tätä voi testata vaikka harmittomalla, hetken kestävällä posken rapsutuksella. Toinen luultavasti lähes välittömästi vähintään pyyhkäisee omaa poskeaan/kasvojaan peilimäisesti.


9.  Ole salaperäinen.

Itse kannustan avoimuuteen, mutta ei todellakaan ole syytä kertoa koko elämäntarinaa yhdellä kerralla. Toivon mukaan siihen ei myöskään siunaannu tilaisuutta. Mieluummin kannattaa yrittää viedä yhtä keskusteluaihetta niin pitkälle kuin mahdollista lisäkysymysten ja muiden kokemusten turvin. Jos jutustelu kulkee siten, että vuorotellen kerrotaan itsestä jotain, ei se ole keskustelua vaan luettelonomaista kertomusta. Salaperäisyys ja vaikeasti tavoiteltavuus ovat mielestäni vanhanaikaisia käsitteitä.


10.  Mieti muutama kysymys ennakkoon.

On hyvä hieman ideoida treffejä etukäteen. Mistä aiheista haluat keskustella? Mitä haluat hänestä ehdottomasti tietää? Hyvät treffithän eivät noudata etukäteen laadittua suunnitelmaa, mutta se voi monesti pelastaa ikäviltä hiljaisuuksilta. Työt ja opiskelu ovat vakioaiheet ja toisaalta niiden avulla saa aika paljon selville ihmisestä. Työ ei kuitenkaan ole minulle niin merkityksellinen, että haluaisin siitä keskustella puolet ajasta. Se on kuitenkin hyvä jäänmurtaja.

Kysymysten etukäteissuunnittelu riippuu myös paljon siitä, mitä jo tiedät tyypistä.
Näillä eväillä pääsee varmasti jo melko pitkälle treffailussa.
Mietin vielä muutamaa asiaa, jotka olisi ehkä hyvä nostaa esille:

Kumpi pyytää treffeille ja milloin?
             Mitä tehdä treffeillä?

Mielestäni sille ei ole mitään sääntöä, kumman pitäisi pyytää treffeille.
Se, että milloin pitäisi pyytää, riippunee paljon siitä, että mitä kautta on tutustuttu.

Jos kyse on vaikkapa Tinder-treffeistä, suosittelen mahdollisimman nopeaa treffausta. Tietysti kannattaa koittaa selvittää onko tyyppi ihan täysjärkinen, mutta mitä pidempään jatketaan vain viestittelylinjalla, sitä vahvemmaksi oma käsitys ihmisestä muodostuu. Aina tämä viesteillä luotu kuva ei vastaa todellisuutta, valitettavasti.

Jos kyse on taas jotain muuta kautta, töistä, kaverin kautta tai vaikka salilta bongatusta treffikumppanista, niin silloin pyydetään kun siltä tuntuu.

Treffeillä suosiossa on tyypillinen kahvilinja tai esimerkiksi oluet jossain mukavassa paikassa. Kannattaa miettiä, onko paikka kovin hälyinen tai toisaalta onko se niin hiljainen, että kaikki kuulevat teidän keskustelunne.
Itse suosin myös esimerkiksi kävelyä. On helppo keskustella tallaillessa ympäri kaupunkia ja puheenaiheita pystyy keksimään myös ympäristöstä. Tämän perusteella vaikkapa Korkeasaari olisi mielestäni oiva treffipaikka (jos se siis molempia kiinnostaa).

Jonkin yhteisen kiinnostuksen aiheen ympärille kehitetty tekeminen on hyvä ajatus.
Jos olisin erityisen kiinnostunut taiteesta tai museoista, pitäisin niitä hienoina paikkoina! Jos olisin kiinnostunut urheilusta tai liikunnasta, miettisin ehkä jotain sen ympärille – keilaus, minigolf, frisbeegolf..?

Leffoista olen kiinnostunut, mutta olen käynyt vain kerran elokuvissa treffeillä. Se oli huono valinta. Leffan aikana ei pysty keskustelemaan ja ensi treffeillä toisen kädestäkään ei kehtaa napata kiinni.
En myöskään ole käynyt syömässä kenenkään kanssa ensitreffeillä. Jostain syystä koen toisen edessä syömisen melko vaivaannuttavana, jos en tunne ihmistä yhtään. Yritän syödä aina niin fiinisti ja keskitän siihen kaiken huomion.

Kun takana on jo useammat treffit, olen yleensä joko kutsunut tyypin minun luokse tai sitten olen mennyt hänen luokseen. Rauhallinen ympäristö antaa mahdollisuuden keskustella eri tavalla ja yleensä toiveena on päästä jo fyysiselle tasolle, jos sitä ei ole vielä saavutettu.

Ja ei kun deittailemaan!

Opas deittailuun.

Huom! Tämä teksti ei anna vinkkejä deittailuun. Niitä löydät täältä.

Olisin erittäin tyytyväinen ja kiitollinen, jos joku mies voisi ystävällisesti koota ”deittailun käsikirja naisille” -teoksen. Toivoisin sisällysluettelosta löytyvän esimerkiksi seuraavia aiheita:

1. Deittailusanastoa suomi – mies – suomi
2. Mitä miehet toivovat treffeiltä?
3. Milloin nainen on miehen mielestä liian helppo?
4. Milloin tietää, että mies on aidosti kiinnostunut?

Treffisaldoni kuluneelta viideltä sinkkukuukaudelta on jotain välillä 15-20.
Osa treffeistä on ollut rehellisiä seksitreffejä, joiden jälkeen ei ole pidetty yhteyttä ja
se on ainakin minulle ollut harvinaisen selvää.

Osa treffeistä on ollut kertaluontoisia, kahvin merkeissä nähty julkisella paikalla, pientä toiseen tutustumista ja ajatusten vaihtoa. Yksi kaikinpuolin epämiellyttävä kokemus, muutoin hauskoja tapaamisia, jotka eivät ole poikineet yhteydenpitoa puolin eikä toisin. Toisaalta, joistain jäi ilmaan monta kysymystä. Oliko välillämme kipinää? Pitikö hän minusta? Olisiko hän halunnut tavata uudestaan?

Kenellä on vastuu ottaa yhteyttä treffien jälkeen? Ja kuinka nopeasti tai millä viiveellä pitäisi laittaa viestiä/soittaa?
Luin vastikään kirjoituksen, jossa tuomittiin WhatsAppin ja Facebook Messengerin kaltaisten sovellusten muuttaneen treffikäytäntöjä. Niiden kautta viestittely ja yhteydenpito on helppoa, joten ihmiset tuppaavat kertomaan itsestään kaiken jo ennen ensimmäisiä treffejä. Lisäksi klassinen ”kolmen päivän odotus” treffien jälkeen on historiallinen muinaisjäänne, koska WhatsAppin kautta odotetaan yhteydenottoa saman tien.

Myönnetään, onhan tuo katala sovellus.
Näet, kun joku on ollut paikalla ja/tai lukenut viestisi, muttei ole vastannut eikä laittanut sinulle viestiä. Paskiainen.
Mutta toisaalta, jos joku aidosti tuntuu kiinnostavalta ensitreffeillä, miksi pitäisi odottaa kolme päivää? Kyseisessä kirjoituksessa (joka siis tosiaan taisi olla Iltalehden/-sanomien sivuilta bongattu) tätä kolmen päivän odotusaikaa kuvattiin mietintäajaksi. Jos miehen täytyy kolme päivää miettiä, haluaako hän nähdä minua uudestaan, kannattanee olla näkemättä.

Vaikuttaako nainen liian tyrkyltä, jos hän laittaa ensimmäisen viestin?
Jostain syystä minulle on tullut kuva siitä, että miehet kokevat naisten suunnalta tulevat viestit helposti takertuviksi ja päällekäyviksi. Ikään kuin se ”Moikka, oli kiva nähdä ja mielelläni näkisin sut vielä uudestaan kahvikupin äärellä” tarkoittaisi samaa kuin ”Moikka, rakastuin suhun saman tien, tavataanko alttarilla?”.

Onko näin?

Osa treffeistä on poikinut useamman tapaamiskerran. Vaikken varsinaisesti tällä hetkellä etsikään elämäni seuraavaa suurta rakkautta, olen valmis antamaan mahdollisuuden mukaville ja kiinnostaville miehille. Suurin osa näistä deittailujutuista on tullut tiensä päähän omasta/yhteisestä tahdosta. Mysteereitäkin on kuitenkin jäänyt ratkaistavaksi.

Case: Huonoa huumoria vai totista totta?

Tapailin yhtä mukavaa miehenalkua parin viikon ajan melko intensiivisesti. Tuona aikana jopa jätin Tinderin käytön ja viestittelyn muiden miesten kanssa. Keskityin vain meidän väliseen yhteydenpitoon ja halusin aidosti tutustua häneen. Kaikki sujui jopa pelottavan hyvin, näin hänessä paljon ns. poikaystäväpotentiaalia, kunnes yhtäkkiä juttu loppui. Viimeinen keskustelu käsitteli sitä, oliko minulla lapsia (vaikka se oli käyty läpi jo aikaa sitten). Yritin heittää asiasta vitsiä, johon hänen huumorintajunsa olisi aiemmin riittänyt, mutta se ei tällä kertaa toiminutkaan. Juttu loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja mieleeni jäi ainakin tuhat kysymystä. Mitä tapahtui? Mikä meni vikaan? Annoinko jotenkin liikaa viboja siitä, että haluaisin sitoutua? Koska omasta mielestäni yritin olla hyvin cool, ehkä hieman varauksellinenkin, juuri sen takia, ettei hän ajattelisi minun odottavan jo kosintaa seuraavilla treffeillä.

Case: Spesiaali.

Tämä kaveri sai ystäväpiirissämme nimen ”spessu”. Omien sanojensa mukaan hän oli varsin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa (sinkkuna olemiseen siis), mutta se voisi muuttua, jos vastaan tulisi joku ”spesiaali”. Näimme kahdesti, ensimmäisen kerran kahvilla ja toisen kerran minun luona ruoan merkeissä. Ei halaamista enempää kontaktia. Juttu luisti ja mielestäni ilmapiiri oli hyvin rento. Toisen kerran jälkeen sain viestin, jossa kiitettiin ruoasta ja seurasta. Laitoin samantyyppisen viestin takaisin ja toivotin hyvää yötä. Se jäi viimeiseksi viestiksi.

Tässä asiassa voin ehkä syyttää itseänikin siitä, että juttu päättyi. Joskin, pidin häntä melko suorasanaisena miehenä ja oletin hänen osaavan ottaa halutessaan yhteyttä. Mielessäni pyöri myös jatkuvasti ajatus hänen ”spesiaalin metsästyksestä”. Olinko minä tarpeeksi spesiaali? Pitäisikö minun yrittää vielä enemmän?

Ehkä tarvitsen lisää kokemusta treffailusta.
Mutta silti toisinaan toivon, että ihmisten pään yläpuolella olisi ajatuskupla, joka paljastaisi heidän ajatuksiaan.