Loma kutsuu.

Jään huomenna taas lomalle.
Teen puolikkaan räpellyspäivän kotoa käsin, hyppään bussiin ja suuntaan kotikonnuille kohti festarihumua (nyt saattekin sitten mielissänne arpoa, että mikä kaikista mahdollisista tulevan viikonlopun festarikaupungeista on se minun kotikaupunkin, en sitä muistaakseni ole kuitenkaan tainnut paljastaa täällä).

Olen tehnyt To do -listan kahden viikon lomalle, rypistänyt sen ja heittänyt roskiin.
Olen tehnyt SUPERAWESOME LOMAKALENTERIN, johon merkitsin kaikkia Helsingin menoja ja meininkejä tulevalle kahdelle viikolle, rypistänyt sen ja heittänyt roskiin.
Olen mielikuvaharjoitellut, miten ihanasti voisimme viettää Sk8er boin kanssa yhdessä lomapäiviä, ja sitten puhkonut nämä ajatuspilvet päästäni pois.

En halua tehdä tarkkoja suunnitelmia,
en halua luoda itselleni paineita.
En halua suorittaa lomaani,
vaan heittäytyä sen vietäväksi.

Jos se vie minut sänkyyni lukemaan kirjoja päivästä toiseen, se on ihan hyvä loma sekin.
Tai jos huomaan juoksevani keikasta toiseen, nauttivani skumppaa siellä ja täällä ja vielä vähän tuollakin, kääntäväni unirytmin täysin ylösalaisin, niin sekin on ihan hyvä loma se.

giphy

Blogi hiljenee siis taas hetkeksi, tai sitten ei.
Tämä elämän draama, kun saattaa yllättää jo seuraavana päivänä, ja täytyyhän siitä jollekulle raportoida.

Nauttikaahan kesästä ❤

Perhosia.

butterfly-gif-animation-9

Olin vähän jo unohtanut miltä tuntuu, kun tällainen parvi perhosia lehahtaa tuolta navan alapuolelta lentoon. Tunne on verrattavissa siihen, kun ensimmäisen kerran irrotat keinussa istuessasi jalat maasta. Perhoset nousevat nopeasti rintakehään ja muuttuvat hulmahtavaksi lämpöaalloksi. Niiden hennot siivet saavat iskuillaan sydämen läpättämään. Ne saavat sormet puutumaan ja posket punoittamaan. Purkautuessaan perhoset vetävät suupielet mukanaan ylöspäin. Ne saavat hymyilemään typerästi, kun seisot liikennevaloissa vihreän valon palaessa. Perhoset kuiskivat korviin ja saavat sulkemaan puhelimen käteen ja painamaan sen rintaa vasten, ikäänkuin se toisi tunteen lähemmäksi, fyysisemmäksi. Seuraava askel perhosparven lehahduksen jälkeen on kevyt.

Things are getting pretty serious.

tenor.gif

Parin päivän takainen päivitys oli melko hätäisesti metrossa kirjoitettu, ja saattoi jättää jälkeensä monta kysymysmerkkiä. Tavallaan olen itsekin vielä vähän hämmentynyt, mutta sattui juuri sopivaan saumaan, että Sk8er boi häipyi eilen maisemista 1,5 viikoksi ystäviensä kanssa reissuun.

Otetaanpa pieni kertaus jo tapahtuneesta:

Päivä 1
Tapaamme Pride-hulinoissa, hän jää seuraani loppuillaksi ja tie johdattaa meidät hänen luokseen yöksi.

Päivä 2
Panikoin ja mietin, että mitä hän minusta ajattelee, pitäisikö laittaa viestiä vai odottaa että hän avaa keskustelun? Lähdöstäni on kulunut peräti tunti, kun lasken peukaloni ”lähetä”-painikkeelle. Sk8er boi vastaa iloisesti, jopa niin pirteästi että rivien välistä on tulkittavissa helpotus.

Päivä 3
Sk8er boi tulee luokseni ja jää yöksi. Hän on varuilta ottanut hammasharjan mukaan, vaikkei yöksi jäämisestä ole ollut puhetta. Istumme parvekkeella yön pikkutunneille asti, ja nousen töihin seuraavana aamuna väsymyskrapulassa.

Päivä 4
Ajatukset pyörivät Sk8er boin ympärillä koko työpäivän. Huomaan olevani todella hyvällä tuulella, vaikka loman jälkeinen työmotivaatio on hieman kadoksissa. Kerron viestissä, että hän on mielestäni kiva.

Päivä 5
Kutsun Sk8er boin luokseni ja hän tulee innokkaana. Syömme yhdessä iltapalaa, nauramme, keskustelemme, koskemme toisiamme puolivahingossa ja istumme taas pitkään parvekkeellani. Kun olemme lopulta käymässä nukkumaan, hän katoaa henkisesti nopeammin kuin pystyn sanomaan jäämies. Valvomme kumpikin suuren osan yöstä, ja huomaan hänen jännittyvän, jos kosketan edes vahingossa.

Päivä 6
Lähden töihin paskalla fiiliksellä ja palaan kotiin kesken päivän vielä paskemmalla fiiliksellä. Matkalla saan viestit, joissa Sk8er boi pahoittelee, ettei taida ollakaan valmis tapailemaan ketään, kertoo että olen liian tyttöystävämateriaalia ja pahoittelee, ettei saanut asioita sanottua aamulla. Hän haluaisi vielä puhua puhelimessa asioista, mutta ilmoitan, että en kaipaa selityksiä tai syitä enempää, tämä riitti minulle. Saan vielä pahoitteluja, joihin en vastaa enää mitään.

Päivä 7
Olen valmistautunut työpäivän jälkeen korkkaamaan ensimmäisen siiderin välittömästi. Vitutus on maksimaalinen ja kohdistuu Sk8er boin lisäksi ylipäätänsä deittailuun. Lähdettyäni töistä saan viestin, jossa Sk8er boi kertoo miettineensä koko edellisen päivän ja yön tekojaan ja sanojaan. Hän katuu oikutteluaan, kertoo pelästyneensä omia tunteitaan ja sitä, että joku kolahtaa niin syvästi kuin minä. Hän myöntää pelänneensä, että minä pitäisin häntä pelkkänä Tinder-hoitona, jonka voisin hetkenä minä hyvänsä heittää roskakoppaan. Lopuksi hän kertoo, että haluaisi jatkaa kanssani, jos se vaan olisi mahdollista.

Hän liittyy myöhemmin illalla minun ja ystävieni seuraan (mikä on minusta melko rohkea veto, koska varmasti hän tiesi minun kertoneen kyseisille ystäville kaikesta tapahtuneesta), ja tie johdattaa meidät taas hänen luokseen. Keskustelemme yöllä tapahtuneesta ja kerron muun muassa, etten koe olevani oikea henkilö tuomitsemaan hänen tekoaan, vaikka se minusta todella pahalta tuntuikin. Pystyn ymmärtämään hänen tunteitaan ja ajatuksiaan ja käsitän, että voi olla hyvinkin hämmentävää ja yllättävää, jos täysin odottamatta tapaa Tinderin kautta ensimmäisen deitin, joka viekin jalat alta.

Päivä 8
En viitsi jäädä heti asumaan Sk8er boin luokse, joten kellon näyttäessä viittä iltapäivällä päätän lähteä kotiini. Ilmassa on vielä pientä epävarmuutta ja epäröintiä, ainakin omassa mielessäni. Koitan tulkita hänen liikkeitään, sanojaan ja katsettaan jatkuvasti. Kuin odottaen, koska näen merkin siitä, että hän katuu nyt tätä tehtyä päätöstä.

Päivä 9
Menen Sk8er boin luokse, koska haluan nähdä hänet vielä ennen 1,5 viikon reissua. Ja nyt kaikki epävarmuus tuntuu olevan poissa. Hän ottaa minut vastaan leveän hymyn ja halauksen kera, tulee hyvinkin lähelle ja arkisen puuhastelun ohella puhumme hyvinkin syvistä asioista, taas. Kun kerron, että minulla olisi ideana jäädä hänen luokseen, hän kertoo sen olevan oikein hyvä ajatus, se olisi kivaa.

Nyt mennään siis päivää 11.
Todella paljon on ennättänyt tapahtua, ja kuten sanottu, niin 1,5 viikon tauko tapaamisesta on tähän väliin parempi kuin hyvä. Molemmat saavat vähän aikaa sulatella asioita, ja sitten voidaan aloittaa jotakuinkin puhtaalta pöydältä – jos mieli ei ole muuttunut.

Kuten moni on asiaa kommentoinut, niin minäkin toivon, ettei Sk8er boi paljastu tuuliviiriksi. En tosiasiassa usko hänen sellainen olevan, joten minunkin täytyy päästä pelosta ja ajatuksista yli. En voi jatkaa tapailua, jos omissa ajatuksissani tunnen jatkuvaa epävarmuutta ja odotan vain pahinta – ammun näillä ajatuksilla itseäni nilkkaan. Ja siis tosiasiassa täytyy nostaa Sk8er boille hattua. Voisin kuvitella, että on melko korkea kynnys laittaa viestiä, kun on itse ensin päätellyt jutun.

Tällä hetkellä minulla on todella hyvä fiilis ja olen jopa ajoittain ollut ylpeä itsestäni. Olen iloinen, että pidättelin itseäni enkä laittanut hänelle ”haista vittu, vitun mulkku” -viestiä kuudennen päivän aikana. Olen iloinen, että annoin hänelle uuden mahdollisuuden. Ja totta helvetissä annoin, koska tyyppihän on aivan käsittämättömän mahtava ja tapa, jolla toistaiseksi klikkaamme yhteen, on harvinaista. Kaikki ystäväni, jotka ovat tavanneet Sk8er boin ovat olleet täysin myytyjä ja hehkuttaneet, miten meidän täytyy olla vähintään match made in heaven.

Positiivista tässä kaikessa draamassa oli myös se, että nyt molemmat tiedämme, mikä on kupletin juoni. Vaikkei kumpikaan ole kirkkoa varaamassa, ei selkeästikään kummalakaan ole intressiä pelkästään ”säätää” toisen kanssa.

En voi sanoa tuntevani Sk8er boita täysin, mutta olen tässä 11 päivän aikana tutustunut häneen kuitenkin huomattavasti paremmin kuin moneen muuhun tapailemaani mieheen samassa ajassa.

En malttaisi odottaa, että hän palaa reissultaan. Sitten minulla on loma ja voimme tehdä hauskoja juttuja yhdessä 🙂

Kutsuisin tapahtumarikkaaksi viikoksi.

Tänään kun heräsin Sk8er boin vierestä, tunsin hetken epäuskoa. Miten 48 tunnin aikana saattoi tapahtua niin paljon?

Sain eilen päivällä Sk8er boilta tekstiviestin. En pystynyt heti viestiä lukemaan, koska ajattelin sen olevan sisällöltään perinteistä ”sori vielä”-sarjaa. Kun lopulta viestin avasin, taisi sydän jättää muutamia lyöntejä väliin.

Niin hän vain oli itse ymmärtänyt, että aiempi hätäily ja päätös ei ollut oikea ratkaisu. Jos vain suinkin olisi mahdollista, hän haluaisi vielä tavata ja jatkaa tätä tapailua.

Vaikka tosissani hetken puntaroinkin, että olisiko jatkaminen järkevää, en lopulta hetkeäkään epäröinyt sanoessani, että en ole kovinkaan oikeutettu tuomitsemaan ihmisiä hätäisistä päätöksistä. Kerroin pettyneeni pahasti, koska myöskään minun kohdalleni ei ole sattunut useita samanlaisia ihmisiä, joiden kanssa olisi heti niin helppo ja hyvä olla.

Muutamaa tuntia myöhemmin istuimme yhdessä ystävieni ja Sk8er boin kanssa puistossa ja matkamme jatkui yöksi hänen luokseen.

Äsken laitoin viestiä, kun lähdin kotiin, että hyvä kun hän tuli järkiinsä ja muutti mieltään.

Vähän tässä tällä hetkellä mietiskelen, että mitähän hittoa juuri tapahtui?

Se pistää miettimään…

kun jotain yrittää,
ja silti ulos jää
yhtenään.

Kyllä sitä vaan saa taas kerran todeta, että omaan intuitioon on syytä luottaa.
Kun kaikki ystävät (ehkä hekin hieman toiveikkaasti) yrittivät uskotella, että ehkä Sk8er Boin yhtäkkinen jäätyminen ei johtunut minusta vaan jostain muista seikoista, minä pudistelin päätäni. Niin vahvaksi tunne sisälläni kasvoi, että päätin lähteä kesken työpäivän jatkamaan hommia kotiin ja viesti saavuttikin minut juuri kun bussi kaartoi kotipysäkille.

Nieleskelin räpeltäessäni avainta oven lukkoon ja eteisessä kyyneleet purkautuivat hyökyaallon lailla. Seisoin pitkän hetken kynnysmatolla pyyhkien räkää takin hihaan. Tunsin sydämen sykkeen jyskeenä takaraivossa, se toisti sanoja ”mitä minä sanoin”.

Tietysti minua harmitti, etten saanut enää mahdollisuutta tutustua Sk8er Boihin paremmin. Suurin syy voimakkaaseen itkuun oli kuitenkin se, että kun minä vihdoin ja viimein tosissani yritin ja kun minä kerrankin tapojeni vastaisesti avauduin jonkun edessä, enkä yrittänyt lainkaan esittää coolimpaa tai pidättyväisempää, niin universumi löi ilmat pihalle. Olin suorastaan epäuskoinen istuessani sohvalla. Luin tyhjältä tuntuvia viestejä useamman kerran ja aidosti mietin, että mitä pahaa minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?

Muserruin ja lannistuin hetkeksi.
Tällaiset kokemukset tekevät meistä deittimaailman konkareista varautuneita, tämän takia ympärilläni on suojamuuri, ikijäätä, jonka sulattaminen vie vuosikymmenen.

Tunsin myös äärimmäistä vihaa ja vitutusta.
Miten ihmiset ovat niin vitun pihalla nykyään kaikesta?
Miksi kaikki karttavat kaikkea sitovaa kuin ruttoa?
Enhän minä mitään vitun kihlasormusta odottanut, en edes parisuhdestatusta.
Mutta pitääkö kaikki mahdolliset ovet pitää aina auki?
Mitä ihmiset pakenevat, itseään?

Joten jumalauta sanonpa vaan, että miettikää ihmiset kun lähdette tuonne Tinderin maailmaan seikkailemaan, että mitä te tosiasiassa haluatte ja mitä ette.
Ja älkääkä vittu antako vääriä signaaleja, vaan pysykää siinä omassa kannassane.

813ed531bac4ccfe1686b30b441bd2cb

Ja joku varmaan miettii, että meneekö nyt vähän ylireagoinnin puolelle. Ehkä! Mutta olen niin kertakaikkisen kyllästynyt tällaiseen turhaan säätämiseen ja sähläämiseen. Jatkuvaan epävarmuuteen ja trapetsitaiteiluun. Siihen että aina vaan sattuu. Olen kurkkuani myöten täynnä ajatuksia, että ei saisi esimerkiksi näyttää aidosti olevansa ihastunut tai pitävänsä toisesta. Että pitäisi vaan jäähdytellä koko ajan, ettei vaan saisi heittäytyä mihinkään täysillä mukaan.

Mutta ei, minä en aio tästä lannistua.
Sillä jos johonkin voin uskoa ja luottaa, niin itseeni.
Tällainen minä olen, ja tällaisena minä pysyn.

 

Tähdenlento.

Se oli melkoisen lyhyt hetken huuma, joka onneksi kerkesi loppua ennen kuin kunnolla alkoikaan. Mutta kyllä muutama kyynel vierähti, kun viesti ”tunnevammaisuudesta” ja siitä, että ”ehkä hän ei olekaan valmis tapailemaan ketään” tuli. Vaikka osasin odottaa sitä.

Vittu mitä paskaa.

Asia, jonka olin unohtanut.

Ennätin päätyä ajatuksissani höttöiseen pilveen, jossa mietin kuinka tulevan loman aikana voisimme maata huolettomina Helsingin puistoissa ja rapsutella toisiamme aamuun asti. Ennätin unohtaa kuinka nopeasti ja kivuliaastikin tuolta pilveltä voi tulla alas.

Sk8er boi tuli luokseni eilen, ja kaikki oli hyvin. Nauroimme ja juttelimme, samalla tavalla kuin aiemminkin. Katselin hänen sivuprofiiliaan ja mietin, että DAMN miten sainkin tuon miehen tähän sohvalle viereeni. Ihastelin, kun hän nauroi hetkittäin pyyhkien kyyneliä silmäkulmistaan.

There is always a but… Nimittäin nukkumaan käydessämme hän selkeästi etääntyi. En saanut edes hyvänyönsuukkoa. Ja hetki hetkeltä hän ajautui kohti sängyn toista laitaa, josta ei koskaan palannut.

Aamulla kävin silittämässä hänen poskeaan ja antamassa muutaman suukon. Vastaukseksi sain murahteluja ja aidosti koin häiritseväni häntä.

Miten olinkaan unohtanut, miten nopeasti tilanteet voivat muuttua?