Kesä- ja kisaväsymys.

Tunnelma viimeaikaisissa blogipostauksissa on ollut enemmän ja vähemmän alavireinen. Se on kuitenkin vain puolikas totuus, koska tänne on tullut vuodatettua niitä vähän huonompia fiiliksiä, raivoa ja pettymystä ja taka-alalle on jääneet hehkutukset ja positiiviset vireet.

Kesä on ollut ihana ja jättänyt muistin kätköihin mahtavia hetkiä, joihin voi palata talven pimeinä aamuina, päivinä ja iltoina. Mutta minä olen rehellisesti jo vähän väsynyt. Siihen, että viikonloppuina täytyy painaa tukka putkella tapahtumasta ja paikasta toiseen, koska ei halua menettää mitään. Tähän suorittamiseen liittyy pelko. Pelko siitä, että jätän elämättä.

Huomaan viettäneeni liian vähän aikaa yksin. En tiedä mistä tämä tunne taikka päätelmä tulee, koska olen kyllä viettänyt iltoja itsekseni. Mutta ilmeisesti en kuitenkaan tarpeeksi tai sitten se itsekseen oleminen on ollut jotenkin vaillinaista, jatkuvaa viestittelyä jonkun kanssa eikä todellista mielen sulkemista muilta.

Olen saattanut haudata haudannut ne ajatukset, joita tänne olen satunnaisesti purkanut, muun arjen keskellä piiloon. Ja taas kerran joudun toteamaan, että niiden sivuuttaminen ei ole hyvä vaihtoehto. Ne pitää ottaa vastaan, käsitellä ja sitten jatkaa eteenpäin. Ei itsepäisesti ja uhmaten väittää, että ei tunnu missään, kyllä minä tästä nousen, katsokaa vaan kuinka nopeasti.

Mutta kumpi tosiasiassa on vahvempaa ja rohkeampaa:

Nousta välittömästi lyöntien jälkeen ylös, vakuuttaa että kaikki on kunnossa, ei tunnu missään vai

Nostaa kädet ylös ja tunnustaa, että nyt on lyöty olo – että täältä noustaan vähitellen?

Ja miksi jälkimmäinen on helpompaa myöntää muille kuin itselleen?

 

Olen kuunnellut jo ehkä vähän liikaa Keko Salatan albumia, koska siinä ollaan paikoittain niin syvissä vesissä, että se vetää helposti oman mielenkin mukaansa. Melkein kuollut iskee kuitenkin niin syvälle, että menee läpi.

Otsikon kisaväsymyksellä viittaan aktiivisuuteeni Tinderissä ja miesten osalta.
Juuri nyt ei totisesti kiinnosta käydä minkäänlaisia keskusteluja tuntemattomien ihmisten kanssa, koittaa tutustua ja selvittää haluaisiko toiseen tutustua lähemminkin.

Kai on ihan ok olla välillä väsynyt?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s