Ihminen oppii.

Kun olen taas seikkaillut Tinderlandissa, on vastaan tullut useampi ”vanha tuttu”.
Vielä yhdenkään kohdalla en ole kokenut halua painaa sydäntä, vaan olen päätä pudistellen heittänyt profiilit vasemmalle.

Päivänä eräänä vastaan tuli Insinöörin profiili.
Hän oli vihkiytynyt tämän vuoden puolella myös instagramin saloihin (vaikka mielestäni paheksui moista sovellusta aiemmin) ja voi pojat…

MITEN IHMEESSÄ olin hänestä niin liekeissä?
Oli huvittavaa stalkata instaotoksia, joissa hän hehkutti elämäänsä. Ja nyt en tarkoita esimerkiksi sellaista pienimuotoista ”Vitsi miten siistejä tyyppejä mun elämässä on!” -hehkutusta vaan sellaista rönsyilevää ylistystä, joka aiheuttaa lähinnä enää myötähäpeää. Tai ainakin minun silmissäni, koska tyyppihän oli oikeasti helvetin jäinen. Tuntui käyvän jollain puoliliekillä koko ajan ja ihmetteli, miten minä jaksan aina hymyillä ja olla iloisena. Lisäksi hän tuntui innostuvan elämässään vain rahasta ja sen tavoittelusta. Toki hänen veljensä olivat esimerkiksi kaikki kaikessa, mutten koskaan nähnyt hänen missään tilanteissa esimerkiksi pursuavan iloa.

Nyt kun näitä ajatuksia tähän koitin purkaa, niin huomaan kuulostavani jotenkin katkeroituneelta. Mutta en sitä totisesti ole, vaan tyytyväinen. Olimme todellisuudessa kaksi täysin erilaista ihmistä, mutta vaaleanpunaisten lasieni vuoksi en sitä heti nähnyt.

Mistä ne vaaleanpunaiset lasit oli sitten hankittu?
Uskon, että ne muodostuivat silmilleni siitä palavasta halusta löytää joku.
Ihan sama olisiko se joku täydellinen, saisin hänet sullottua kyllä sopivaan muottiin. Hänen tarvitsisi olla vain sopiva, tietyt reunaehdot täyttävä.

Ja kun muistelen kahden vuoden takaisia aikoja, niin totta tosiaan. Aika moni tapailemani, blogiinkin päätynyt poika/mies oli vain juuri ne reunaehdot täyttävä. Eikä muuta. Kunnes tuli pusupoika ja sen jälkeen tiedätte kyllä kuka.

Nyt, kun tiedostan palavan haluni löytää rinnalleni jonkun toisen ihmisen, tiedostan myös paremmin, että en saa lähteä vaaleanpunaisten lasien maailmaan. En halua toistaa samoja virheitä, tuhlata omaa ja muiden aikaa. Enkä totisesti halua viilata itseäni hattarapäissäni linssiin.

 

Tämä viikko ei loman jälkeen ole ollut se ihan kaikkein helpoin,
mutta onneksi puuhaa on riittänyt niin, että hädintuskin muistan miltä Sk8er boi näytti.

Tänään mennään toivottavasti auringon siivittämänä rokkaamaan Maja Ivarssonin kanssa Altaalle. Harmi että tuo The Sounds taitaa olla sellainen bändi, joka vetää lavan eteen naisvoittoista väkeä. Mutta jos sää suosii huomenna, minut voi bongata Kalliosta Pietarin Spektaakkelin ja Ursus Factoryn keikoilta heilumasta. Ehkä siellä sitten on jo jotain miehiäkin?

Hyvää viikonloppua tyypit, vielä on kesää jäljellä ❤