Pieni toive.

Koin Sk8er boin vuoksi/ansiosta muutaman minuutin sisään valtavan kirjon eri tunteita.
Ensin mielen valtasi epäusko, järkytys.
Onko tämä todellista, tapahtuuko tämä taas?

Juoksin seitsemännestä kerroksesta raput alas, ja on oikeastaan melko ihmeellistä, etten kaatunut matkalla. Jalkani tuntuivat puutuneilta, koko kroppa irralliselta. Toimin automaattisesti, kun sydämeni jyskytti rinnasta läpi.

Seuraavaksi raastava pettymys tulvahti sisältäni.
Miksei tämä voinut vaan jatkua?

Siinä seisoin, keskellä Helsingin kantakaupungin vilinää. Täysin näkymättömänä, vaikka kyyneleet olisivat voineet muodostaa lammikon auringon paahtamalle kadulle. Tajusin, että tuosta kaupunginosasta ja sen välittömästä läheisyydestä löytyy useampia sydämeni riekaleita, ja taas niitä jäi yksi sen kaduille lepattamaan.

Kun tunto valui sydämestäni hiljalleen jalkoihin, askeleeni kävivät määrätietoisemmiksi. Kaikki pettymys ja suru alkoi muuttua vihaksi. Nauroin pääni sisällä ja mietin, että minun kostoni on olla katkeroitumatta.

Minä olin todella vihainen.
Ja olen sitä edelleen vähän, en ehkä pelkästään Sk8er boille, vaan näille ihmisille, jotka etsivät itseään käyttäen muita hyödykseen. Jotka eivät ole rehellisiä itselleen, vaan kulkevat särkemässä muiden hyväuskoisten sydämiä. Jotka esittävät suunnitelmia pidemmän ajan päähän, vaikka tosiasiassa eivät ole varmoja edes huomisesta. Jotka eivät osaa olla rehellisiä itselleen, vaan tarvitsevat jonkun kertomaan mitä pitäisi tehdä tai mitä he tuntevat.

Ja minä olen vihainen, kun yksinkertaisista asioista tehdään erittäin monimutkaisia.

Olimme perjantaina ystävien kanssa juhlimassa, ja huomasin baarissa yksinäiseltä ja vähän eksyneeltä vaikuttavan miehen. Kun olin aikani häntä tarkkaillut, rohkaistuin ja menin juttusille. Long story short – meillä oli aivan järjettömän hauska ilta. Tai ainakin minulla oli. Se päättyi suudelmiin bussipysäkillä, ja viesteihin joiden avulla pidimme kiinni hetkestä, vaikka kuljimme koko ajan kauemmas.

Tarina ei kuitenkaan jatkunut, vaikka niin vähän toisin ja puolin lupailtiin. Minä olin häneen yhteydessä kyllä, mutta viestit takaisin olivat melko jäisiä.

Minä tiedän, että se muutaman tunnin ajanjakso, jonka yhdessä jaoimme oli jo itsessään ihana ja rikas kokemus. Mutta onko ok, jos haluaisin enemmän, enkä jaksaisi tyytyä vain vaihtuviin ihmisiin ja lyhyisiin hetkiin? Onko ok, jos haluan jotain pysyvämpää, pidempää?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s