Loma kutsuu.

Jään huomenna taas lomalle.
Teen puolikkaan räpellyspäivän kotoa käsin, hyppään bussiin ja suuntaan kotikonnuille kohti festarihumua (nyt saattekin sitten mielissänne arpoa, että mikä kaikista mahdollisista tulevan viikonlopun festarikaupungeista on se minun kotikaupunkin, en sitä muistaakseni ole kuitenkaan tainnut paljastaa täällä).

Olen tehnyt To do -listan kahden viikon lomalle, rypistänyt sen ja heittänyt roskiin.
Olen tehnyt SUPERAWESOME LOMAKALENTERIN, johon merkitsin kaikkia Helsingin menoja ja meininkejä tulevalle kahdelle viikolle, rypistänyt sen ja heittänyt roskiin.
Olen mielikuvaharjoitellut, miten ihanasti voisimme viettää Sk8er boin kanssa yhdessä lomapäiviä, ja sitten puhkonut nämä ajatuspilvet päästäni pois.

En halua tehdä tarkkoja suunnitelmia,
en halua luoda itselleni paineita.
En halua suorittaa lomaani,
vaan heittäytyä sen vietäväksi.

Jos se vie minut sänkyyni lukemaan kirjoja päivästä toiseen, se on ihan hyvä loma sekin.
Tai jos huomaan juoksevani keikasta toiseen, nauttivani skumppaa siellä ja täällä ja vielä vähän tuollakin, kääntäväni unirytmin täysin ylösalaisin, niin sekin on ihan hyvä loma se.

giphy

Blogi hiljenee siis taas hetkeksi, tai sitten ei.
Tämä elämän draama, kun saattaa yllättää jo seuraavana päivänä, ja täytyyhän siitä jollekulle raportoida.

Nauttikaahan kesästä ❤

Mainokset

7 thoughts on “Loma kutsuu.

  1. Ihanaa lomaa! ❤

    Mä kanssa yritän yleensä olla suunnittelematta, mutta meninpä kuitenkin ostamaan liput itselleni ja "deitille" Scandinavian Music Groupin Allas-keikalle pe 21.07.2017. (Nyt kaikki puumaa bongaamaan!! Hahaha 😀 )

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s