When you least expect it…

Enkös minä täällä blogissakin uhonnut ennen juhannusta, että nyt skarppaan ja aktivoidun miesten suhteen? Tavallaan rupesin tätä aktiivisuutta toteuttamaan jo ihan siinä heti juhannuksena, mutta viime maanantaina, ehkä karseimmissa olotiloissa pitkään aikaan laitoin Tinderin laulamaan.

Loma-aamut ja aamupäivät hupenivat tehokkaasti keksiessäni toinen toistaan nokkelampia viestejä. Osansa näistä saivat mm. ihan lupaavan oloinen naapurinpoika, itseään ”kusipääksi toisessa polvessa” kutsuva Renttu 2 ja sitten sellainen varsin nallukkamainen kiva poika.
Mutta aktiivisuuttahan ei pelkällä viestien määrällä mitata.
Ja jos yksikään viestikumppaneista olisi kysynyt, että ”pitäisköhän meidän treffata”, olisin varmaan taas kerran valinnut valikoista ”poista tinder-pari”.
Viestittely oli hauskaa ajanvietettä, mutta mahdollinen treffaaminen tuntui jo ajatuksena vapauden riistolta. Missään kohti kroppaa ei värähtänyt tarpeeksi.

Mutta sitten.
Torstaina vastaan tuli profiili, jolle meinasin laittaa elämäni ensimmäinen (tarkoituksellisen) superliken. En edes tiedä miksi noista toinen toistaan huonommista kuvista tuli sellainen tunne, että tälle minä haluan laittaa viestiä. Profiilitekstinäkin oli joku heitto, joka ei ihan tälle puolen ruutua auennut.
Määrätietoisesti vedin profiilin oikealle ja odotin…
Odotin varmuuden vuoksi noin viisi sekuntia, kunnes totesin että ei, matchia ei nyt tullut.

Välitön ”fuck this shit” -fiilis, ja suljin sovelluksen.
Profiili jäi kaihertamaan mieltä sen verta, että aina pieni toivonkipinä sisälläni syttyi puhelimen ilmoittaessa uudesta matchista.
Ja kun perjantaina ilmoitus kertoi juuri hänen tykänneen minun profiilistani, tein ehkä uuden ME:n viestin kirjoitusnopeudessa.
Kerroin välittömästi, että olin ollut poikkeuksellisen pettynyt, kun en saanut heti matchia. Vaihtelimme viestejä ja pian huomasin, että tämähän ihan oikeasti synkkaa. Ilta kuitenkin eteni molemmilla tahoilla omalla tavallaan ja minä muun muassa sain vanhan tutun (jonka olen siis edellisen kerran nähnyt kolme vuotta sitten) tarjoaman GT:n lähikuppilassa. Tämäkin tapahtuma sai minut ounastelemaan, että viikonloppu voisi tuoda tulessaan jotain mielenkiintoista.

Uuden tindertuttavani kanssa juttelut jatkuivat lauantaina siten, että löysin itseni klassiset pari tuntia myöhemmin sohvalta hekottelemasta. Puhelinta ei malttanut jättää mihinkään pidemmäksi aikaa, koska odotin vastauksia viesteihin. Kävimme vaivattomasti keskustelua noin kolmesta eri aiheesta päällekkäin.
Kun koitti aika lähteä kohti Pride-hulinoita, esitin puolivitsillä hänelle kutsun liittyä seuraamme.
JA kuinka ollakaan, hän todella saapui.

Sk8er boi marssi nurmikon läpi määrätietoisesti lauta kainalossaan ja jo siinä hetkessä, kun katse kohtasi ensimmäisen kerran, polvet hieman nytkähtivät.
Keskustelu oli edelleen vaivatonta, eikä hän ainakaan tuntunut vaivaantuneelta, vaikka lopulta istuimme kolmistaan hänen ja yhden ystäväni kanssa.

Kun Sk8er boi ensimmäisen kerran poistui tyhjentämään rakkoaan, minun reaktioni oli jotakuinkin tämä ystäväni hokiessa samalla, että minun täytyy kosia välittömästi, jotta mies saadaan pois Tinder-markkinoilta (hänhän oli siis ollut siellä peräti kaksi päivää):

1

Ensimmäiset treffit kestivät aamuun asti (tyypin ensimmäiset tindertreffit ikinä, ei huono).
Sk8er boi tapasi niiden aikana useampia tuttaviani, melko erikoisella otannalla kylläkin, mutta tuntui viihtyvän hyvin. Olin itse vähän hermostunut, kun koitin useamman kerran painaa pöydän alla jalkaani puoli huomaamattomasti hänen jalkaansa vasten, mutta hän tuntui vain kavahtavan taaksepäin. Mielessäni pyöri paniikkiajatuksia. Eikö hän kuitenkaan tunne samanlaista vetoa minuun kuin minä häneen? Jääkö tämä nyt tällaiselle kaveriasteelle?
Lähdön aikana tilanne alkoi olla vähän awkward. Mitä tässä nyt pitäisi sanoa, mitä tehdä? Hän tuli saattamaan minua ja ystävääni bussipysäkille, ja bussin jo ollessa pysäkillä rohkenin kysyä ”meenkö tohon bussiin?” ja Sk8er boi vastasi, että ”ei sun kyllä tarvii mennä”.

Niinpä kuljimme rinnakkain läpi öisen Kallion ja viimein saimme ensimmäistä kertaa oltua oikeasti kahdestaan. Viimeistä suojatietä ylittäessämme Sk8er boi otti käteni käteensä.

Sunnuntai olisi minun puolestani voinut kestää ikuisesti siinä hänen sohvallaan. Joimme kahvia ja juttelimme. En ole hetkeen jutellut kenenkään kanssa niin paljoa, niin mielelläni ja niin monesta kumpuilevasta aiheesta. Jossain vaiheessa rupesin miettimään, olinko viipynyt jo vaivaannuttavan kauan. Hieman vastahakoisesti lähdin kotiin ja itse lähdönhetki oli juuri niin epämukava, kun sen voisi olettaa olevan. Kotimatkan aikana rinnassa raastoi epävarmuus:

Mitähän se nyt ajattelee?
Mitenhän se suhtautuu, jos laitan viestiä?
Laittaakohan se viestiä?
Tykkäsköhän se minusta?
Miksei se edes pussannut?

”Ei tässä voi mitään hävitäkään”-ajatuksella laitoin viestiä menemään ja takaisin tulikin selkeästi helpottunutta ja innostunutta sanailua. Hän varmaan oli miettinyt juuri samoja kysymyksiä.

Sk8er boi tuli eilen luokseni, ja olin koko illan jotakuinkin näissä fiiliksissä:

 

 

Tänään laitoin hänelle viestillä ohjeita esim. kahvinkeittimen käyttöä varten ja laitoin lopuksi vielä viestin ”Ps. Oot aika kiva :)” ja sain vastaukseksi: ”Sä olet erittäin kiva myös, kyllä vain. Ja tää sänky tuoksuu niin hyvältä, etten haluais nousta :)”

 

ETTÄ HEI,
taivaastako tuo tyyppi eteen tupsahti vai mitä ihmettä tapahtui?
Ja miten minä saan hänet nyt pidettyä poissa muilta Tinder-treffeiltä?
HELP!

Mainokset

2 thoughts on “When you least expect it…

  1. Jeeee!!!! ❤

    Hei – jos kolahti molemmin puolin yhtä vahvasti, niin no worries. Jos tyyppi ylipäätään edes enää viitsii vaivautua mulle Tinder-treffeille (nehän on yleensä ihan paskoja aina kuitenkin, mikäli sinkkublogeihin on uskominen), niin sehän huomaa jo kirjaimellisesti kättelyssä, miten helmi tyyppi sä olet verrattuna kukalienee nykyiseen treffikumppaniin, ja feidaa nopeasti paikalta sun kainaloon söpöstelemään.

    Ja ellei näin käy, niin sitten sitä ei oltu tarkoitettu eikä tähtiin kirjoitettu. 😉

    Liked by 1 henkilö

    • Haluan kanssa uskoa, että jos hän erehtyiskin menemään joilleki toisille treffeille, niin todennäköisyys, että ne ois yhtä superawesome on häviävän pieni. Ainakin näin niinku meikäläisen kokemuksella, kun tää ei todellakaan ollu mikään ”ihan kiva” päivä/ilta/yö/aamu vaan SUPER SIISTI.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s