Kiire.

Toukokuu tuntuu olleen yhtä juoksemista ja säntäilyä paikasta toiseen.
On ollut konserttiviikkoa, äitienpäivää, pitkiksi venyneitä työpäiviä ja pakollisten asioiden hoitamista.
Tämäkin viikko on mentävä tukka putkella;
On jälleen konserttia, työpaikan esimiesten kanssa kokoontumista koulutuspäiville, sata asiaa tsekkilistalla töiden osalta, mummuystävän kanssa sovitut treffit ja jossain vaiheessa täytyisi ennättää käydä ostamassa uudet bikinit ja pakatakin…
sillä sunnuntaina liidän taivaan halki kohti lomaa.

Enpä muista milloin viimeksi olisin ollut näin pahasti loman tarpeessa.
Kysehän on tosiaan talvilomasta, koska en ole sitä ennättänyt muuttuneiden työkuvioiden vuoksi vielä pitää.
Kulunut vuosi on ollut paikoittain henkisesti raskas ja raastava.
Hektisyys on onneksi vähitellen helpottanut ja sen myötä koneistoni on alkanut yskimään. On tullut eteen hetkiä, kun en vain ole jaksanut ajatella, en pohtia, en tehdä. Olen istunut töissä koneen äärellä ja tuijottanut näyttöä ilman motivaatiota.
Nämä hetket ovat kuormittaneet entisestään, koska pieni ääni sisälläni on sättinyt ja tuominnut: pitää olla tehokas, täytyy saada asioita aikaan!

Olen kevään aikana turhautunut monestikin ja ajatellut, että en ole saanut mitään aikaan. Viikonloppuna kuitenkin muistin oman uudenvuodenlupaukseni:
Ole armollisempi itsellesi.
Kun uusin lasein rupesin tarkastelemaan aikaa taaksepäin, saatoin todeta, että olen minä aika paljon tehnyt ja tuottanut. Olen monen haasteen kohdannut ensimmäistä kertaa ja lähtökohtaisesti yksin. Kaikki tulos ei ole välttämättä ulospäin näkyvää, vaan enemmän sisäisiä muutoksia ja oivalluksia.

Kun huomioidaan vielä ne työn ulkopuoliset sekamelskat, jotka todellisuudessa ovat kuitenkin tärkeimpiä ja vaikuttavat eniten, niin voihan tässä itseään olkapäälle taputtaa:
Ei tämä kevät ollut lainkaan huono suoritus.

Olen muuten törmännyt tähän lainaukseen poikkeuksellisen useasti viimeisen kuukauden aikana (tai sitten olen vain kiinnitänyt siihen enemmän huomiota):

df2e0a9532eee7dd8b65543efb1198c4.jpg

Kaikilla meillä on omat taistelumme, jotka harvoin näkyvät ulospäin.
Tämä olisi syytä muistaa, kun kohtaamme toinen toisiamme; ystäviä, kavereita, tuttuja, työtovereita, vastaantulijoita.

Tämän viikon jaksan vielä pusertaa hymyssä suin, polttoaineena ajatus pian koittavasta lomasta. On kaikin puolin parasta lähteä viideksi päiväksi ulkomaille. Aion eristää itseni mahdollisimman hyvin tästä arjesta, jättää työkoneen ja -puhelimen kotiin ja työhön liittyvät ajatukset suljen myös pois mielestäni.

Loma, olet tervetullut.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s