Erämies.

Olen ollut vähän laiska Tinderin näppäilyssä.
Kävin treffeillä joku aika sitten mukavan pojan kanssa. Mutta mukavaksi se sitten vain jäikin. Hän oli kyllä vähintään liekeissä. Kertoi välittömästi, että haluaisi ehdottomasti tavata uudestaan. Puhui minusta työkavereilleen ja äidilleen (ja kertoi tästä minulle?). Ja kun hän viikon vietti muillamailla sain jo miltei rakkaudentunnustuksia puhelimeeni.

hold-horses1

Minä kovasti yritin olla heittämättä bensaa liekkeihin.
Jos hän kertoi viestissä odottavansa uutta tapaamistamme todella paljon, sivuutin sanat ja kommentoin jotain muuta asiaa.

Kun sitten koitti aika, että olisi pitänyt nähdä uudestaan, luotin intuitiooni ja ilmoitin, etten voi tavata häntä. Tuntui pahalta romuttaa toisen ajatukset ja haaveet. Mutta onneksi hän oli järkevä tyyppi ja sanoi, ettei minun tarvitsisi pyydellä anteeksi ja moikataan kun tavataan.

Sitten tapasin tietysti sunnuntaisen DIY-miehen, joka avusta projektissani.
Mielestäni peli oli hyvinkin selvä, että mitään suhdetta ei tästä voisi kehkeytyä. Ehkä satunnaista sunnuntaihengailua, mutta ei mikään aikuismaista, vakavaa. Ei rakkautta.

Mutta.. sitten hän laittoi heti maanantaina viestiä.
Tiistaina.
Keskiviikkona.
Kaveripyynnön Facessa.
Rupesi seuraamaan instassa.
Muumivideoita piristykseksi.
Ilmoitti olevansa aina käytettävissä projekteihin.
Ilmoitti uudestaan, että voisi tulla sprayaamaan pyörän minulle, jos sellaisen hankin.

Ja minä vaan mietin että

giphy

 

NOH.
Mutta.
Nyt olen kuitenkin jaksanut käydä aktiivistakin keskustelua Tinderissä yhden erämiehen kanssa. Ja keskustelu on ihan huikealla tasolla. Nokkelaa, oivaltavaa, viihdyttävää, sopivan diippiä ja silti kepeää, soljuu eteenpäin mutkattomasti. Aina kun mietin, että voiko hän enää yhtään paremmaksi pistää, saan pitkän vastauksen ja sitä lukiessa pitkästä aikaa alkaa kehossa kihelmöidä kutkuttavasti.

Erämies vaikuttaa erittäin kiinnostavalta tapaukselta,
joten hänet olisi mukava tavata ihan silmästä silmään.
Toivonkin, että tulette kuulemaan hänestä vielä jatkossa!

Mainokset

Voi itku.

On ollut vähän hankala viikko.
Piste iin päälle tuli eilen, kun oli pakko mennä hetkeksi vessaan itkemään, töissä.

Moni varmaan kohottelee kulmiaan ja miettii, että olisiko aika vaihtaa jo työpaikkaa,
jos näin paljon tekee pahaa.

Noh, sanottakoon, että itsestänihän tämä johtuu.
Tästä omasta herkkyydestä, omasta perfektionismista.
Mutta on tässä työyhteisössäkin vikansa ja aion antaa vielä hetken aikaa – jos mitään muutosta ei tapahdu, oma oloni ei parane ja asiat junnaavat vain samalla tavalla paikallaan, haen uutta työpaikkaa.

Eilinen itku ei kuitenkaan syntynyt riittämättömyyden tunteesta tai epätietoisuudesta.
Vaan siitä, että ihmiset osaavat olla aivan vitun kusipäitä.

Olen maanantaista keskiviikkoon pyöritellyt asioita mielessäni.
Käynyt tapahtumia läpi, koittanut miettiä missä kohtaa itse toimin väärin, mikä meni vikaan.
Tänään aamulla tuntui jo ihan hyvältä, mutta päätin käydä asiat vielä kerran läpi – täällä blogissa.

Kaikki alkoi maanantaina..
Laitoin viime perjantaina meidän it-hepullemme viestiä, kun minua jäi aavistuksen kalvamaan yksi meidän firman muuttoon liittyvä asia. Minä olen ihminen, joka on havainnut, että on parempi kysyä ja puhua, jos jokin mietityttää. Vihaan sitä, että ollaan hiljaa ja sitten jälkiviisastellaan, että kyllä minä silloin mietin tätä, mutta en sitten avannut suutani.

En kokenut viestiäni loukkaavaksi.
Mainitsin viestissä, että huoleni todennäköisesti on turha, mutta en voi jättää sitä sanomatta.
Se ei ollut asiaton, en piilovittuillut tai mielestäni mitenkään aliarvioinut it-vastaavamme asiantuntijuutta.

Maanantaina kun luin hänen vastauksensa, tyrmistyin.
Sisältö oli jotakuinkin tämä:

A. Minulla ei ole mitään vastuuta näissä asioissa, joten minun on turha puuttua niihin
B. Minulla ei ole alaisia, joten minun ei kannata murehtia
C. Minulla on kyllä asianmukaiset välineet, joten minun osaltani huolenaiheeni oli turha

Viestin loppukaneetti oli vielä, että tätä hoitaa ihmiset, jotka on asiasta vastuussa – en minä.

Menin vastausta lukiessani lukkoon.
Miksi sain näin hyökkäävän vastauksen?
Miksi minulle taas kerran viestittiin, että älä sinä tyttö tule mitään neuvomaan?

Jos itse olisin vastannut omaan viestiini, todeten, että mitään huolenaihetta ei ole, olisin vastannut todennäköisesti näin:

”Moikka,

Ei tarvitse huolehtia noista seikoista, ne otetaan kyllä huomioon, joten elä ressaa! :)”

Maanantai ei varsinaisesti ollut kovin hyvä päivä.
Saamani viesti tuki ajatustani siitä, että minua ei oteta kovin tosissaan täällä.
Se myös tuki mielikuvaani siitä, että täällä ei saisi piitata kuin omista asioistaan. Turha kenenkään on näköjään rassata päätään sillä, että miten muilla asiat hoituu/menee/sujuu.

Ilmeisesti ylitin jonkun rajan.
Mutta koin saamani vastauksen kohtuuttomaksi.
Eilen sain lokaa niskaan toiselta taholta, työkaveriltani kylläkin.
Alunperin tarina alkaa jo helmikuulta, jolloin viestin tallentaneeni yhden tiedoston X-paikkaan työntekijöidemme käyttöön. Työkaverini välittömästi tiedusteli, että mistä olin tiedoston hakenut ja voisinko tallentaa muutamat muutkin tiedostot (myös jatkossa) paikkaan X. Sanoin, että tämä oli kyllä poikkeustapaus, koska tehtävä oli delegoitu minulle esimieheni (tj:n) kautta. Vaihdoimme vielä muutamat viestit ja lopulta työkaveri kyseenalaisti koko tallennusasian ja lisäsi esimieheni viestiketjuun dumaten, että nyt olen saanut vaan pahennusta aikaan, kun kaikki työntekijämme ovat aivan sekaisin.
Vastasin viestiin asiallisesti, että hän oli nyt ehkä aliarvioinut työntekijöidemme ajattelukykyä mutta jos hän tulisi saamaan jotain palautetta asiasta, niin ne voisi kääntää suoraan minulle ja minä kyllä ottaisin vastuun. Yhtäkään palautetta ei tullut.

Nyt tämä prosessi nousi uudelleen esiin yhden päällikkömme lähestyessä minua.
Kysyin työkaveriltani olisiko hänellä antaa minulle yhtä nettiosoitetta, jotta voisin käydä tutkimassa sieltä tiedostoja – en saanut vastausta.
Eilen laitoin hänelle (kun olin jo osoitteet ja oikeudet ja tunnukset ym. selvittänyt itse) viestin, että jos hänelle vaan sopii voisin jatkossa tallentaa ne muutamat muutkin tiedostot paikkaan X.

MUTTA sitten tämä alkoikin tuntua jotenkin sopimattomalta.
Sain viestin, että ei tämä nyt hänelle niin suuri työtaakka ole, mutta voinko sitten viestiä muille työntekijöille etteivät ole niihin liittyvissä asioissa häneen yhteydessä vaan suoraan minuun.
Pyörittelin hetken silmiäni ja vastasin, että homma hoidossa.

Tämän jälkeen sain vielä viestin, jossa oli kopiona hänen esimiehensä, että:
”Jatkossa tällaiset viestit esimiehen kautta.”

Ei mitään muuta.
Ja sanottakoon, että viestintä tämän työkaverin suunnalta on aina tylyä ja enemmän tai vähemmän vittuilevaa.

Vastasin viestiin, että en tullut asiaa ajatelleeksi, kun hän itse oli hommaa minulle jo aiemmin tarjonnut (kyseinen viesti oli viestiketjussa mukana). Kiitin tiedosta ja kerroin pistäväni korvan taakse. Ihan jo senkin takia, että kukaan ei koskaan minulle ollut kertonut, että tällaisten asioiden täytyy kulkea esimiestemme kautta. Varsinkaan jos kyseessä on tällainen viiden minuutin työtehtävä, jota hän nyt ei vaan ole yksinkertaisesti hoitanut hyvin – vaikka helppo tehtävä onkin.

MUTTA ETTÄ.
Vähän on sellainen fiilis, että tarkoituksella ihmiset haluavat aiheuttaa minulle pahaa mieltä ja osoittaa olevansa minun yläpuolellani.

Kun näitä asioita olen mielessäni nyt tovit pyöritellyt, olen tullut siihen lopputulokseen, että nämä kertovat heistä enemmän kuin minusta.

ETTÄ FUCK YOU VAAN.
Saatana minä teille kyllä näytän, että ihan niin heikko pikkutyttö en ole kuin mitä ilmeisesti luulette. Ja jos te pienimunaiset miehet kuvittelette, että saatte arvostukseni pelkästään sillä, että olette olleet talossa 20-30 vuotta kauemmin kuin minä, olette aliarvioineet minut täysin. Teillä on ollut mahdollisuus ansaita arvostukseni, mutta nyt te todellakin olette menettäneet sen.

Vittu.

Olen puhunut.

Melkein DIY-projekti.

Oli ihan niinkuin pikkiriikkisen lähellä, etten laittanut taas tuossa perjantain ja lauantain välisenä yönä HAISTA VITTU VITTU VITTU VITTU VITTU -viestiä menemään pallon toiselle puolen. Jotenkin tämä on niin tuttua. Ajatukset toisesta ovat jo hälvenneet arkena, ne eivät valvota öisin eivätkä aiheuta kuristavaa tunnetta. Mutta sitten pienessä huppelissa, laskuhumalan iskiessä yöbussissa, sitä vaan tahtomattaan eksyy ajattelemaan toista. Ja siinä hetkessä koko maailma tuntuu epäreilulta ja tunteitaan ryydittää melankolisella musiikilla. Sitten menee kotiin, jossa pimeässä seisoo tyhjä sänky. Vaatteet päällä, vähän vollottaen kaivautuu peiton alle. Ei viitsi edes päiväpeittoa ottaa pois, se tuo vähän painoa ja sulkee allensa, turvalliseen koloon.

tumblr_mgu9yzZNpY1qerpqao16_r1_250.gif

Aamulla herää. Nousee ylös ja nauraa yöllisille ajatuksille.

 

Sunnuntaina sain mestari-idean.
Vessan roskis on saanut mm. kuorrutusta meikkivoiteesta, se on kerännyt pinttynyttä pölyä kanteensa ja ruostetta useampaan kohtaan.
Jo tovin ostoslistalla on siis roikkunut uusi roskis, mutta lähtökohtaisesti vessaan suunnitellut roskapöntöt on rumia, joten uutta hankintaa ei ole vielä tehty.

Minä kun olen vähän tällainen diy-henkinen ihminen, niin päätin, että kävisin ostamassa matta mustan spraymaalin ja suihkisin pöntön uuteen kuosiin. Juttelin Tinderissä yhden mukavan oloisen pojan kanssa ja päässäni syttyi idea. Blogissakin on tullut todistettua, että aina ei mene ihan niinkuin Strömsössä, joten heittäydyin apua tarvitsevaksi, avuttomaksi naiseksi.

Suitsait sukkelaan parvekkeelleni levitettyjen Hong Kong -tarjouslehtien päällä oli roskis, purkki spraymaalia, maalarinteippirulla ja mies.

jcwd

Ja nyt vessassani on ihan super hieno roskis:
17547035_10155180298904777_5842386980061714147_o

Oli myös aidosti kiva olla jonkun kanssa lähekkäin.
Kyseessä ei ollut mikään vuosisadan rakkaustarinan alku, mutta mukavaa sunnuntaihengailua – minulle ihan puhdas win-win.

Herra kyllä lupautui tarvittaessa auttamaan muidenkin projektien kanssa..
Katossanihan ei esimerkiksi ole yhtään lamppua ja yksi olohuoneen seinä kaipaisi kipeästi maalausta. Tai on kaivannut jo yli kahden vuoden ajan…
Siispä pistin sanansa korvan taakse ja lunastan lupauksen tarvittaessa.

Että ottakaahan kaikki ilo irti siitä Tinderistä!

Sad, so sad.

Olen vähän hermoillen odottanut tätä päivää.
Yhteistyökumppani oli tulossa työpaikalleni ja meillä oli muun muassa tiedossa lounastreffit – työn merkeissä.

Jos yhteistyökumppanin kanssa aiemmin käydyt keskustelut ovat jääneet unholaan tai ovat tuntemattomia, nopea kartoitus täällä ja täällä.

Lounas pidettiin, keskustelu painottui hyvin pitkälti uusiin työtehtäviini, yhteisiin asiakkaisiin ja työhön. Boring. Boooring.
Mutta kyllähän meitä vähän välillä naurattikin.

Kun kävelimme takaisin meidän tiloihin yhteistyökumppani tuli melko lähelle selkäni taa ja sanoi, että on hyvin valitettavaa, ettei meille voi tulla lisää yhteisiä asiakkuuksia, kun olen uudessa työssä.

giphy

Kyllä.
Tämä taisi nyt olla sitä sellaista kuuluistaa flirttailua.

 

Maajussille morsian.

IMG_20170319_212026_845.jpg

 

Heti sanottakoon, että DAMN miten mahtavia ystäviä mulla on. Eilinen päivä oli alusta loppuun ihana, ihana, ihana. Kaikki brunssin eteen nähty vaiva palkittiin naurulla, ilolla, rakkaudella ja välittämisellä.

 

Mutta toinen asia on se, että minäpä meinasin kirjoittaa kirjeen yhdelle Maajussille! Ajatus lähti vitsinä, mutta hetken pohdinnan jälkeen se muuttui vakavammaksi. Ja sitten mietin, että WHY NOT? Mitä minulla olisi hävittävänä – nothing.

Sinä voit vaikuttaa.

Meillä kaikilla on elämässämme ihmisiä, jotka tavalla tai toisella ovat matkan varrella tehneet meihin vaikutuksen. Jotkut ovat antaneet motivaatiota, toiset ovat pistäneet pohtimaan oman elämän arvoja. Jotkut ovat saaneet tekemään konkreettisia muutoksia, toiset ovat sanoneet oikeat sanat juuri oikeaan aikaan.
Nämä ihmiset ovat opettajia, nuorisotyönohjaajia, ystäviä, kollegoita, tuntemattomia vastaantulijoita, sukulaisia ja luokkakavereita.
Yhdistävä tekijä on, että he harvoin tietävät kuinka paljon ovat vaikuttaneet jonkun ihmisen elämään, kuinka paljon he ovat koskettaneet.

Sinä voit olla jollekulle tällainen ihminen.

Olen ehkä sen joskus täälläkin sanonut, mutta minulla on tavoitteena olla elämässä tällainen ihminen. Että jokin minussa, oli se sitten elämänasenne, arvoni, läsnäoleminen tai mikä tahansa muu, vaikuttaisi ihmisiin positiivisesti.
Minulle riittää muutama ihminen.
Edes yksi.

Olen kokenut jo tällaisia hetkiä.

Tiedän esimerkiksi kaksi henkilöä, jotka ovat tähdänneet ammattiviulisteiksi minun vaikutuksestani.
Kumpakin on saanut minusta lisämotivaatiota harjoitteluun, koska ovat halunneet olla yhtä hyviä kuin minä.
Ja mainittakoon, että minä en siis ole mikään varsinainen viulutaituri.
Mutta minä en ole koskaan suhtautunut nuorempiin soittajiin aliarvioivasti.
En ole koskaan musisoinut veren maku suussa.
Olen tehnyt aina tunnollisesti töitä, ottanut harjoitukset vakavasti, mutten ole unohtanut hauskuutta.
En koskaan näiden kahden tytön kanssa soittaessa aavistanut, että he voisivat pitää minua esikuvana. Olin mykistynyt, kun he vuosien jälkeen kertoivat asiasta minulle kumpakin.
Ehkä joku muukin on saanut minusta motivaatiota?

Ehkä olen vaikuttanut tavalla tai toisella sinuunkin.
Ehkä olet lukenut blogiani ja se on tuonut sinulle lohtua.
Ehkä olet saanut voimaa.
Ehkä olet saanut nauraa.

Elämä on ruma, kaunis ja rakas, rikas, rämä, mutta oma.
Elämässä pitää ottaa riskejä ja kokeilla.
Joskus täytyy oppia asioita kantapään kautta, heittäytyä elämän kannateltavaksi.
Kun menee päin vittua, noustaan ylös. Heilutetaan keskareita ja jatketaan matkaa.

Elämä on liian lyhyt murehtimiseen. Se on liian lyhyt jahkailuun, liikaan pohtimiseen.
Elämä on liian lyhyt itsensä kadottamiseen, se on liian lyhyt onnettomana elämiseen.

Sen minä haluan kertoa sinulle tällä blogilla.

 

Muista, että sinä voit vaikuttaa ihmisiin.
Voit piristää toisen päivää tai koko elämää.

 

 

Kevät.

Oletteko huomanneet jo kuinka pitkä päivä on?
Hykerrellen seurasin koko helmikuun, miten pilvet haalistuivat joka aamu edellistä päivää aiemmin. Nyt kun olen tehnyt vähän höllemmällä otteella töitä, olen siirtynyt ihastelemaan pitkälle alkuiltaan riittävää valoa.

Ensi viikolla siirretään kelloja.
Nyt jo?
Mihin tämä vuosi hävisi?

Rakastan kevättä.
Lisääntyvä aurinko keventää mieltä aina vain enemmän.
Sitä puhkuu yhtäkkiä energiaa, jollaisesta ei pitkän talven pimeinä iltoina osannut haaveillakaan.
Kevät saa näkemään kaiken pölyn kotona ja elämässä.
Yhtäkkiä se niin kotoisan mukava villapaita näyttää nuhjuiselta ja nukkaiselta.

Olen pölyttänyt mieltäni ja keittiön mattoa
Olen raivannut tilaa sydämeen ja vaatekaappeihin
Olen hankkinut uusia ystäviä ja uusia tennareita
Olen varannut kirpparipöydän
Olen käynyt treffeillä (!)
Olen ostanut extemporena liput keikalle, jossa viimeistään näen Kukkiksen IRL (!!!)
Olen ostanut matkan Budapestiin
Olen katsonut iltaisin liian monta jaksoa SKAMia
Olen rakastunut SKAMin Williamiin
Olen kutsunut ystäväporukan luokseni sunnuntaibrunssille

Kevät tekee ihmisestä vähän höpsön,
hulluttelevan.
Täyttää rakkaudella, sisulla ja auringolla.

Onneksi on talvi.
Ilman sitä ei olisi kevättä.