Lapsista.

Jos jollekulle on jäänyt vielä epäselväksi, niin:

Minä rakastan lapsia.

Tai sanoisinko, että minä rakastan ihania lapsia.
Olen kohdannut ihan oikeasti joskus sellaisia minun mielestä ärsyttäviä tapauksia, mutta tilastojen perusteella ne tuntuvat olevan melko harvassa.

Sen lisäksi, että rakastan lapsia,
tulen lasten kanssa hyvin toimeen, iästä riippumatta.
Vauvat, taaperot, leikki-ikäiset, kouluikäiset, teini-ikäiset – kaikki menee.
Tulen niin hyvin toimeen pienten ihmisten kanssa, että usein törmään ulkopuolisten kysymykseen ”Teetkö töitä lasten parissa?”.

Kyse saattaa olla siitä pienestä sisäisestä lapsestani.
Sanoisin, että minä olen hyvä lukemaan lapsia.
En tyrkytä itseäni, jos lapsi vaikuttaa varautuneelta tai hän vierastaa.
Annan tilaa, hymyilen ja katson silmiin.
En kysele kovaan ääneen asioista, tunkeudu lähelle ja koskettele.
Annan lasten tulla vähitellen luokseni ja odotan merkkejä siitä, että minä saan lähestyä heitä. Siinä voi mennä aikaa. Joskus vartti, joskus parikin tuntia.
Mutta kyllä jää yleensä jossain vaiheessa tulee murretuksi.

Varsinainen lapsikuiskaaja siis.

Toisten kanssa yhteys löytyy tietysti nopeammin ja jo hetken päästä juostaan ympäriinsä etsimässä dinosauruksia tai leijonia, hypitään trampoliinilla tai leikitään lääkäriä.
Lapsia ja aikuisia kun yhdistää yksilöllisyys ja erilaisuus.

 

Viime viikonlopun vietimme keskellä lapsiarkea.
Vaikka minä haluan joskus tulevaisuudessa (tavalla tai toisella) lapsia elämääni,
tuntuu perhe-elämä ajatuksena vielä kovinkin kaukaiselta.

En ole koskaan tehnyt elämässäni sellaisia pitkän ajan suunnitelmia.
Että ”sitten kun olen 28-vuotias, hankin ensimmäisen lapsen”.
Onhan minullakin tietysti haaveita ja kuvitelmia, mutta en osaa asettaa niille deadlineja. En tällä hetkellä tiedä, mistä löydän itseni vuoden päästä, joten minun on turha koittaa hahmotella jotain suunnitelmaa pidemmällä aikatähtäimellä.

Tällä hetkellä olen tyytyväinen tähän elämääni, juuri tällaisena kuin se on.
Nautin itsenäisyydestä, siitä että olen vastuussa vain itsestäni.
Siitä, että kaikki aika on minun aikaani.
Siitä, että kaikki raha on minun rahaani.

En olisi vielä valmis luopumaan tästä kaikesta omasta ajasta ja oman navan kaivamisesta.
Tietenkään en ajattelisi näin, jos lapsia nyt yhtäkkiä elämääni tupsahtaisi.
Se olisi varmasti parasta, mitä on koskaan eteeni tullut.
Mutta sen aika ei yksinkertaisesti ole nyt.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s