Suvi, I feel you!

Olen onnistunut katsomaan tämän Vain elämää -tuotantokauden kaikki telkkarissa esitetyt jaksot. Vaikka en ole mikään formaatin vannoutunut fani ja ärsyttää ihan julmetusti esimerkiksi se, että vedot on jo televisiota varten miksattu ja editoitu, jaksot onnistuvat aina vähän säväyttämään.

Viime perjantaita odotin innolla, koska silloin koitti Suvi Teräsniskan päivä.
En ole myöskään Suvin vannoutunut fani, mutta hänen äänessään on jotain, mikä pääsee ihon alle. Näitä syksyn Vain elämää -jaksoja katsoneena olen myös kokenut jonkinlaista sielunsisaruuttaa Suvin kanssa, joten oli mielenkiintoista päästä katsomaan pintaa syvemmälle.

Ja sieltähän se sitten tuli, Suvin romahdus ja tunnustus.
Hän kertoi pöydän päässä itkien, miten paljon häntä oli jännittänyt lähtä ohjelmaan mukaan, koska hän on vain laulaja.
Yhtäkkiä se vahva ja itsevarma kuori mureni katsojien ja muiden artistien edessä.
Sen alta paljastui nuori, epävarma nainen.

Ja minä itkin Suvin mukana.
Tietysti tuo hetki oli koskettava, koska katsojallekin välittyi tunne siitä, miten raskaalta asia oli Teräsniskasta tuntunut.
Mutta nyyhkytin sohvan nurkassa myös siksi, että samaistuin tuohon epävarmuuteen, riittämättömyyteen. Siihen tunteeseen, kun kokee olevansa muihin verrattuna ”vain” jotain.

Enkä usko olevani ainoa, joka kokee epävarmuutta.
Minä olen jatkuvasti epävarma.
Töissä, kadulla, kotona.
Milloin olen epävarma ulkonäöstäni, milloin teoistani, sanoistani, osaamisestani, kyvyistäni, mielipiteistäni taikka ajatuksistani.

Toisinaan epävarmuus velloo sisällä voimakkaasti.
Silloin se häiritsee yöunia ja lamauttaa päivällä.
Joskus se muistuttaa itsestään vain pienenä jännityksenä,
jolloin sitä on helpompi hallita. Mutta aina se on olemassa.

 

Minä aion tehdä itselleni lupauksen.
Aion olla (jälleen) vähän armollisempi itselleni.
Koska kaikki tämä epävarmuus johtuu itsekriittisyydestä.
Siitä, että minä itse olen itselleni armoton ja julma.
Se ei johdu siitä, että saisin jatkuvasti ympäriltäni viestejä huonosta suoriutumisesta.
Se johtuu siitä, että itse vaadin itseltäni niin paljon.

On myös ehkä hyvä muistaa, että me kaikki olemme epävarmoja.
Joskus on myös tullut huomattua ihmisten sisäisen ja ulkoisen epävarmuuden olevan kääntäen verrannollisia. Mitä varmemman kuvan itsestään joku antaa, sitä epävarmempi hän tosiasiassa saattaa olla.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s