Kasvonsa menettänyt mies.

On hirveästi aiheita, joista minun on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa.
Mitä kauemmin sitä vetkuttelee, sitä sumeammaksi aiemmin niin kirkkaat ajatukset ja johtopäätökset muuttuvat ja sitä varmemmin kirjoittaminen jää.

Nyt haluan kuitenkin antaa vahvan kirjasuosituksen, koska ihan oikeasti monen ihmisen pitäisi minun mielestäni tämä kirja lukea.
Kimmo Oksanen – Kasvonsa menettänyt mies.
Jos ei halua opuksesta tietää yhtään mitään, ei kannata lukea.

IMG_3252

Kirjassa on valtavasti eri teemoja ja käsiteltyjä aiheita ja tarkoitus olisi lukaista teos uudestaan, ihan vaan sen takia, että se herättäisi toisella lukukerralla ehkä uusiakin ajatuksia ja tunteita.
Oksanen käsittelee paljon raskaita asioita, mutta tietysti hänen oma journalismitaustansa näkyy ja sen myötä kirja oli minun mielestäni helppolukuinen. Se ei ollut paatoksellinen, jäykkä eikä jäänyt kiertämään kehää, vaikka kaikki tosiasiassa pyöri enemmän ja vähemmän kirjoittajansa kasvojen ympärillä.

Mutta myönnän. Vähän jossain kohti turhauduin tai ehkä enemmänkin pidin Oksasta turhamaisena. Ja myönsi hän itsekin (useaan otteeseen), että eihän hänen kokema sairautensa ja sen tuottama tuska ole mitään monen muun maailman ihmisen kokemaan tuskaan verrattuna, mutta se oli merkittävintä ja painavinta, mitä hänen elämässään oli tapahtunut.

Lukiessa odotin koko ajan hyvin vahvojakin tunnereaktioita itsessäni.
Mutta helvetissä (kirja on siis jaoteltu kolmeen osaan Danten jumalaisen näytelmän mukaisesti) koin lähinnä puistatusta, ehkä sääliäkin, vähän myötätuntoa.
Sanoin kuitenkin Rentullekin, että ”jos tää ei tän suurempaa tunnetta herätä, ni on tää vähän mitäänsanomaton”.

Mutta.
Paratiisissa vavahtelin ja tunsin vahvasti.
Siinä nivoutui yhteen kaikki Oksasen aiemmin kirjoittama.
Se miten hän itse kulki matkansa läpi helvetin ja kiirastulen ja lopulta pakottautui kohtaamaan itsensä ja muut ihmiset.

”Ihminen on siellä, missä muut ihmiset ovat,
muuten hän ei ole missään.
Ihminen on läsnä toisille ihmisille.
Itsessään hän ei ole mitään.
Me olemme täällä toisiamme varten,
auttaaksemme toisiamme,
että meillä olisi parempi olla”

AAMEN.

Toinen erittäin tärkeä ja syystä esille nostettu huomio liittyy tasa-arvoisuuteen.
Vaikka peräänkuulutamme tasa-arvoisuutta jatkuvasti on tosiasia, että se ei toteudu.
Monet jäävät eriarvoiseen asemaan jo syntyessään.

 

Tarvitseeko kaikkien joutua yhteisön hylkiöksi ja käydä jossain elämän ja kuoleman rajamailla, jotta ymmärtää, mikä tässä elämässä on tärkeää?
Ja jotta osaa antaa muille ihmisille heidän ansaitsemaansa arvoa?
Eikö olisikin hienoa, jos ihmiset arvotettaisiin heidän tekojensa eikä esimerkiksi ulkonäkönsä perusteella?

 

Kun olin kirjan lukaissut, sattui Yleltä tulemaan jokin keskustelutuokio, jossa oli puhumassa syövän kanssa kahdesti (?) taistellut ja sen voittanut nainen.
Oli todella koskettavaa kuunnella naisen sanoja, kun hän esimerkiksi kertoi, että ei sitä kuoleman ollessa läsnä mieti saavutuksiaan työelämässä, vaan ihmissuhteitaan – niiden kautta elämäänsä arvottaa.

Miksi nämä asiat pitää ymmärtää vasta sitten, kun ne on menettämässä?

 

 

 

En ole kuollut.

Moi kamut,

Ihan vaan tiedoksi, jos joku siellä jo miettii, mistä ruumiini löytyy, niin MULLONLOMA.

Olen siis talvilomaillut kuluvalla viikolla ja tää on ollut hyvä. En ole tehny juurikaan muuta, kun lukenut Lars Kepleriä, Tuomas Kyröä, käynyt Korkeasaaressa, syönyt luokattoman epäsäännöllisesti, syönyt hyvin, muuttanut Espanjasta palanneen kaverin kamat KAHDESTAAN (muutto oli tiistaina ja oon ihan paskana vieläkin), käynyt samaisen kaverin ja muunkin porukan kanssa istumassa puistossa ja jatkanut iltaa, nukkunut luokattoman huonosti, koska valoisat aamut ja yhden vieressä nukkuvan kuorsaus.

Ihan parasta. Lomaa vielä kaks päivää ja vihdoin on luvattu niitä huonoja kelejä, niin voin vaan olla, eikä tarvii suorittaa. Tiiättekö kun tyypit alkaa heti ensinnäki kyseleen, että ”mitä lomasuunnitelmia sulla on” ja sit kun vastaa, että ei mitään saa epäuskosia, jopa vähä tuomitsevia katseita. Ja sitte jos on hyvät kelit, niin pitää tehä hirveesti kaikkea, että ois hyvä tyyppi. Mut sit jos sataa vettä, ni kaikki vaan säälii ja surkuttelee, kun sattu huonot kelit kohdalle. Eikä kukaan ees kysele, että mitä teit. Ja voit rauhassa kaivella varpaita sängyssä peiton alla neljältä päivällä yöpaita päällä.

Mut hei, palaan virallisempaan malliin taas tossa ens viikolla!

Puss och kram!

 

-LOMASINKKIS

Ruissiflow!

Niin minä sen tein ja eilen kävelin Tiketin Galleria-myymälään ostamaan 3 päivän festariliput Ruisrockiin ja Flow-festivaaleille.
Kuinka innoissani olen?
Noh.. Ehkä jotain tällaista:

Excited-GIF
Friends1
Jeremy-Renner

potenssiin sata.

Tänään työmatkalla askartelin itselleni Ruissin helmistä soittolistaa ja bussissa bailasin yksinäni Icona Popin I love It -biisin tahtiin.
Oli hyvinkin koomista, kun istuin selkä menosuuntaan päin ja näin kaikkien muiden matkustajien totisiksi kivettyneet, lasittunein silmin tyhjyyteen tuijottavat kasvot ja itse hytkymiselläni sain varmaan vierustoverin ärsyyntymään.
Teki mieli laittaa musiikki soimaan kaikille kuultavaksi. Olisi tullut vähän menoa ja meininkiä siihenkin aamubussiin.

Hillitsin kuitenkin itseni onnistuneesti ja tyydyin vain itse fiilistelemään musiikkia.

Ruississa ja Flowssa on kummassakin aikamoinen artistikattaus, josta löytyy monta ”pakko nähdä”-kategorian esiintyjää.

Meinasin eilen käydä itkemään, kun huomasin, että Apocalyptica on tulossa esiintymään Ruisrockiin. Ja taatusti tulen kyseisellä keikalla vuodattamaan kyyneleen jos toisenkin. Toinen aivan varmasti tunteisiin käyvä esiintyjä on Flowssa ensimmäisen Suomen keikkansa vetävä Chvrches.

Ruisrockissa on pakko nähdä myös tietysti Olavi Uusivirta ja Robin houkuttaa kovasti kanssa.  Kuka nyt ei voisi vastustaa Robinia?
Jotain samoja artisteja molemmilla festareilla on (osittain onneksikin) nähtävissä. Ei niin harmita, jos jää vaikka Eevil Stöö, View tai Noah Kin näkemättä Ruississa, kun on toinen mahdollisuus Flowssa.
Paperi T täytynee jättää Flowhun, koska siellä on mukana myös Pekka Kuusisto (!!??) – awesome.

Flowssa on paljon sellaisia artisteja, joihin en ole ennättänyt edes tutustua ja vielä lisääkin tulossa. HUHHEI.

Ja Ruississa on paljon sellaisia artisteja, Icona Pop, Major Lazer, Jack ü….
joita en päivittäin luukuta kuulokkeista, mutta voisiko olla sopivampaa festarimusiikkia?

 

Realiteetit täytyy toki tiedostaa, joten pari kunnolla katsottua keikkaa per päivä on jo kunnianhimoinen tavoite.

MUTTA MITEN KESTÄN ODOTTAA????

 

 

Linnuton puu.

IMG_20160514_085858

Rauhallinen aamu ja Anna Puun linnuton puu.

Hassua, että viime syksynä kuuntelin tätä kappaletta miettien, että milloin löytäisin sellaisen ihmisen, jonka kokisin täydentävän minua ja elämääni. Ilmassa oli syksyn koleutta ja haikeutta.

Nyt on kaikki toisin. Vielä en ole oksiani täyttänyt, enkä piirtänyt karttaan tietä, joka vie perille. Mutta suunta on hyvä ja oikea.

 

 

Mulla on kaikki hyvin.

Sanoin viime viikon lauantaina ystävälle, kun istuimme puistossa paahtaen kasvojamme auringossa, että

”Mun elämässä ei oo tällä hetkellä mitään vialla.

Mulla ei oo mitään syytä sille, et en ois onnellinen.
On oikeesti aika siistiä, kun on kaikki palikat kasassa.
Jos haluisin, ni toki mä löytäisin yhtä sun toista vikaa,
mutta se ois ihan turhaa.

Tätä on kyl jatkunu jo niin pitkään, että vähän pelottaa.
Et milloin sit seuraavaks tapahtuu jotain oikeesti tosi isoa.
Mut en mä oikein tiiä mitä se ois, ehkä sit jonku kuolema..”

Näinpä.
Elämä on tuntunut hyvältä ja keveältä jo hyvin pitkään.

Kaikki on jopa niin hyvin, että koska elämästäni puuttuu tällä hetkellä kaikki draaman ja stressin lähde, olen kehittänyt kaksi uutta:

Työt.
Minulla on poikkeuksellisen hyvä kyky työpäivän päätteeksi jättää sulkea työhön liittyvät ajatukset pois mielestäni. Niin hyvin, että toisinaan joudun seuraavana aamuna miettimään, että mikähän se työkoneen salasana olikaan. Ja jos minulta jää jokin tehtävä kesken, on aivan pakko kirjoittaa se ylös, koska muuten en seuraavana päivänä sitä enää muista.

Nyt olen alkanut kantaa töitä mukaani kotiin.
Sähköpostimme on nykyään kytkettynä pilveen niin, että pääsen ihan omalla puhelimellani työsähköpostia katsomaan. VIRHE.
Siellä sitten käyn katsomassa viestejä vielä illalla yhdeksältä ja hermostun, jos huomaan, että on tullut sellainen viesti, johon pitäisi reagoida justhetinyt.
Asiakkaat ovat alkaneet varmaan ihmetellä, miten minulta tippuu sähköposteja nykyään viikonloppuisinkin ja arkisin jopa aikavälillä 5:00 – 22:00.

Töiden lisäksi viimeksi eilen ahdistin itseäni ajattelemalla maailmaa ja elämän tarkoitusta.
Toki olen näitä ajatuksia pyöritellyt ennenkin, enemmän ja vähemmän vakavasti taikka syvällisesti.
Nyt ajatuksiin on tullut kuitenkin ripaus turhautumista.
Eilen oikein tosissani kurtistin kulmiani, kun parvekkeella päivää paistatellessa rupesin miettimään, miten turhaa tämä elämä loppupeleissä on, jos millään ei olekaan mitään tarkoitusta.
Milan Kundera, olen vihdoin tainnut päästä kanssasi samalla aaltopituudelle.

 

Pitäähän sitä jostain draamaa elämäänsä saada.

Tiedättekö muuten, ensi viikko ja sitten tämä tyttö viettää viikon talvilomaa,
HUH, sitä on odotettu.

Erilainen kummilahja.

Viettäessäni äitienpäivää sunnuntaina perheeni kanssa minulle esitettiin merkittävä kysymys.

Minua pyydettiin sen pienen naperon, tuuheatukkaisen poikavauvan sylikummiksi. Olen jo nuorimman sisareni kummi (sinänsä hassua olla siskonsa kummi, mutta onhan meillä eri äiti ja ikäeroa yli 20 vuotta) ja nyt minusta tulee vihdoin kummitäti.

Sen lisäksi, että olen jo panikoinut tulevien ristiäisten asua, vaikka niihin on vielä kuukausi aikaan, aloitin varmuuden vuoksi myös stressaamisen lahjan osalta.
Siskollani on todella vaativa maku.
Jos en olisi kummin titteliä itselleni saanut, olisin kysynyt häneltä toiveita ja ostanut niiden mukaisen lahjan. Todennäköisesti minulle olisi lähetetty linkki suoraan johonkin nettikauppaan, josta voin tilata oikean lahjan, oikeilla väreillä ja mitoilla.

Mutta nyt en aio alistua hänen tahtonsa alle, vaan toimia ihan ominpäin.
Kummilusikkaa en osta. En tiedä onko pojalle tulossa muita kummeja, todennäköisesti, joten ehkä joku heistä voi sitten sellaisen ostaa. Olen ylipäänsä ymmärtänyt, että moiset lusikat taitavat olla vähän out jo nykyään.
Rehellisesti sanottuna en itse edes tiedä, mitä kyseinen lusikka symboloi (tarina on varmasti kaunis!) eikä minulla ole hajuakaan, missä oma lusikkani on.

Eilen pitkään pohdiskelin ja keräilin ajatuksia, että mikä olisi minun näköinen lahja ja mikä sopisi myös saajalleen, tuolle miltei metsässä asustavalle pienelle peikkopojalle.

Löysin kotimaista käsityötä myyvän verkkokauppa Punomon, josta löytyi tällainen Vegvisir-viikinkikompassia mukaileva koru:

cfe1315711150bb167dd5104f90998a4.jpg

Koru on Johanna Iso-Järvenpään käsityötä ja ihan poskettoman hieno.
Tilasin sen nyt hopeisena, kiiltävänä versiona.
TIEDÄN, eihän pieni vauva tuolla vielä mitään tee, mutta tarvitseeko hänen tehdäkään?
Vauvalla kyllä riittää tavaraa ja kaiken maailman roinaa ja rompetta kertyy väkisinkin.
Haluaisin nähdä, että tämä koru kulkisi pojan matkassa aina aikuisiälle asti.

En tiedä olisiko koruun mahdollista kaivertaa joku teksti toiselle puolelle, mutta ainakin aion liittää mukaan jonkin sepostuksen.
Elämästä, matkasta, tien löytämisestä.
Siitä, miten tärkeää on löytää oma polku, eikä vaan käyskennellä valmiiksi tallatuilla tai muiden viitoittamilla.
Ja siitä, miten lupaan käydä hänen rinnallaan matkaa silloin(kin), kun hän kokee olevansa eksyksissä.

Korun kaveriksi tilasin myös Pikku Prinssi -kirjan.
TIEDÄN, eihän pieni vauva sillä vielä mitään tee, mutta tarvitkseeko hänen tehdäkään?
Ei hän sitä ja sen sanomaa sisäistä vielä pitkään aikaan, mutta ehkä jonain päivänä hänkin ymmärtää, että tärkeimpiä asioita elämässä ei näe silmillään, vaan sydämellään.

 

Ihan miltei kyyneliin liikutuin, kun kävin miettimään, miten hienoa, että saan olla osana tämän pojan kasvutarinaa. Voin näyttää hänelle elämän ihmeitä ja tarjota turvapaikkaa, jos hänellä ikinä tulee sille tarvetta. EN MALTA ODOTTAA!

Museum of Broken Relationships.

VINKKI!

Bongasin juur Facebookista, että tänä perjantaina Helsingin Kaupunginmuseo avaa ovet Museum of Broken Relationships -näyttelyllä kello 17:00.
Näyttely itsessäänhän on jo todella kiinnostava, eikä tämä liene kummoinen uutinen, mutta bongasinpa myös tapahtuman, jossa museon kerrotaan olevan auki 24 tuntia tuosta eteenpäin!

Oheisohjelmaakin näyttäisi olevan tarjolla jos jonkinmoista aikavälillä 13.5 17:00 – 14.5 17:00.

Vähän kutkuttaisi ajatus käydä katsomassa näyttelyä yöllä.
Se tulee taatusti olemaan niin suosittu, että päivisin kävijöitä riittää ja haluaisin sen kuitenkin nähdä asap.
Hmm.. Jätän mietintään.
Harkitkaa tekin!