Kun itsensä kanssa menee hermo.

MIKSI olen tällainen?

MIKSI piirtelen välittömästi suuria tulevaisuuden suunnitelmia ihmisen kanssa,
jota olen tavannut kahdesti?

MIKSI haluan kaiken nyt ja heti?

MIKSI en vain voi antaa asioiden edetä rauhassa omalla painollaan?

MIKSI?

Hyperventiloin tyypi vuoksi sisäisesti useamman kerran päivässä.
Toisena hetkenä olen viilipytty ja vakuutan itselleni, että antaa tämän asian nyt edetä omalla painollaan, kyllä kaikki ennemmin tai myöhemmin selviää.Toisena hetkenä taas haluan huutaa, ilmoittaa että haluan hänet elämääni täysipäiväisesti nyt ja heti.
Ja sitten yhtenä hetkenä tekee mieli nostaa kädet ilmaan ja paeta koko tilanteesta.

Miksi otan heti tunteet tällaiseen mukaan?
Miksi heti loukkaannun, kun tyypistä ei kuulu päivän aikana mitään ja mielenosoituksellisesti en itsekään viitsi laittaa viestiä – koska maistakoot omaa lääkettään?

Onko tämä täysin epänormaalia? Tekevätkö muut näin?
MIKÄ MINUA VAIVAA!!

tumblr_nrsojoS0021ubuzszo1_500

Rauhoitu nyt helvetti hyvä ihminen.

Mutta tiedättekö.
Pelkään, että jos rauhoitan itseäni liikaa, tunteet kylmenevät ja unohdan koko jutun.
Unohdan, että tunsin niin vahvasti jotakuta kohtaan ja unohdan hienot yhdessä koetut hetket.
giphy

Kontrollifriikki.

Olin eilen todella ahdistunut.
Kävin ystävän kanssa ihastelemassa keväistä Helsinkiä, mutta kotiin päästessä iski jumalaton ahdistus.
Oli pakko lähteä takaisin ulos ja iskeä Rammstein kuulokkeista pauhaamaan.
Olisin muuten kävellyt varmaan maailman ympäri sisäistä pahaa oloa purkaakseni, mutta varpaat olivat syystä taikka toisesta kuluneet puhki aamupäivän käppäilystä.
Parin kilometrin jälkeen antauduin ja palasin jokaista askelta varoen kotiin.

Sitten koitin meditoida – namaste.
Sisäinen rauha ei silläkään löytynyt.

Eipä siis auttanut kuin käydä purkamaan tunteita läpi.
Ja siitä se ryöppy sitten alkoikin.

fn7zyo

Työt.
Olen tehnyt itselleni puolen vuoden suunnitelman, joka sisältää työpaikan vaihdoksen.
(Ikään kuin se olisi niin helppo juttu, että onnistuu tuosta noin vain.)
Sen takia, että on hyvä siirtyä uusiin kuvioihin silloin kun nykyiset ovat vielä kivoja.
Ei sitten, kun on tatti otsassa ja kaikki rehellisesti vituttaa.

6 kk päähän siksi, että haluan nauttia ansaitusta kesälomasta (ja pitämättömästä talvilomasta). Ja siksi, että irtisanoutuminen tuntuu isolta möröltä. Haluan ajottaa lähtöni sellaiseen hetkeen, että aiheutan mahdollisimman vähän stressiä työtovereille. Valitettava tosiasia vain on, ettei tällaista hetkeä tunnu helpolla löytyvän.

Eilen iski pakokauhu.
Hukkaanko aikaa puoli vuotta?
Pitäisikö minun aktivoitua työnhakijana sittenkin jo nyt?
Junnaako urani paikallaan tämän puoli vuotta vain siksi, että haluan nauttia lomasta ja mietin liikaa työkavereiden hyvinvointia?

Armahdin itseni.
Puolen vuoden aikajänne on ihan kohtuullinen ja sitä paitsi se menee todella nopeasti, ottaen huomioon, että siihen kuuluu ainakin viisi viikkoa lomaa.
Olen lomani ansainnut.

 

Ystävät.
Olen viettänyt paljon aikaa itsekseni ja mitä syvemmälle omaan seuraani olen vetäytynyt sitä vähemmän olen tuntunut kaipaavan muiden seuraa.

Olen myös viime aikoina hyvinkin herkästi ärsyyntynyt ystävistäni. Ja eilen mietin, että onko minusta tulossa jokin erakko, miksi vetäydyn pois sosiaalisista tilanteista? Miksi en halua viettää aikaa heidän kanssaan?

Armahdin itseni.
Kaikelle on aikansa.
Nyt on ollut ajanjakso, jota olen viettänyt enemmän itseni kanssa.
Seuraavaksi vuorossa ehkä ajanjakso, jota vietän ystävieni kanssa.

Aikaansaamattomuus.
Pitäisi saada aikaan ja suorittaa.
Ja silti makaan sohvalla.
Virkkaan tuhannetta kertaa samaa tossua, jonka puran uudestaan ja uudestaan.
Tuijotan televisiosta ohjelmia, joissa ei ole mitään järkeä.
Syön ja nukun.

Armahdin itseni.
Sitä on vaikea myöntää, mutta ehkä olen ollut hieman väsynyt.
Alkuvuosi on mennyt yhdessä hujauksessa työntäyteisten päivien myötä.
Tai työurakkahan alkoi jo viime vuoden puolella.

Mietin, että pitäisikö minun tietoisesti alkaa antamaan itselleni lepopäiviä ja sitten niitä päiviä, jolloin pitää saada jotain aikaiseksi. Olisiko se parempi mielenrauhalleni?

 

 

Voimaton.

Olen viime aikoina kokenut paljon voimattomuutta.
Kyse ei ole Rentusta eikä deittailusta.
Vaan rasismista.

Olen todella huolissani somessa pyörivästä vihapuheesta ja viikon aikana sisälläni on kuohahtanut tavallista enemmän, koska nyt rasistiset kommentit ovat saavuttaneet ne kaikista viattomimmat ihmiset – lapset.

Viime sunnuntaina perussuomalaisten poliittikko Kiemunki päästi Facebook-sivuilleen melkoisen aivopierun.
Tai ei tässä ollut kyse aivopierusta. Tässä oli kyse tyhmyydestä, sivistymättömyydestä, suvaitsemattomuudesta, rasismista, älyttömyydestä ja ei-missään-nimessä-hyväksyttävästä käyttäytymisestä.

Sitten maanantaina esiin astui Valtteri. Ja minun sisälläni kuohahti.
MITEN kukaan aikuinen ihminen voi ajaa bussilla lapsen ohi ja vilkuttaa ivallisesti perään? MITEN sydämetön ja ajattelematon sellainen ihmisperse on?
Ja vaikka joku tätä Valtterin väittämää kehtasi kyseenalaistaa jonkun uutissivuston kommenteissa, niin minä en hetkeäkään epäile etteikö se olisi totta – ihmiset ovat pahoja.

Ja eilen näin tällaista luokattoman huonoa kommentin heittelyä Valtteriin ja hänen saamaansaa pyörään liittyen.

 

Olen voimaton tämän kaiken edessä.
Aamupalalla keskustelimme Rentun kanssa siitä, että mitä on tehtävissä,
mitä me kaksi ihmistä voisimme tehdä tämän toiminnan ja ajattelumallin kitkemiseksi? Jos siis emme halua alkaa sosiaalisessa mediassa heittelemään vastalauseita näihin päättömiin tilapäivityksiin, koska se ei tunnetusti vie asiaa eteenpäin.

 

Siksi vetoan teihin.
Ihmiset.
Pyydän!
Ottakaa rasismin vastustaminen osaksi arkielämäänne.
Jos näitä pölhöjä ei saa muuttamaan omaa ajattelumalliaan, niin osoittakaa, että te ette syyllisty moiseen.
Tilanne on edennyt minun mielestäni siihen pisteeseen, että minä en ainakaan pysty olemaan enää hiljaa. On pakko tehdä jotain. Koska minä en halua olla osana tällaista toimintaa, enkä halua hiljaa sitä hyväksyä.

Kaikilla on vapaus ajatella ja vapaus ilmaista itseään.
Mutta kun niillä ajatuksilla ja sanoilla satutetaan muita, sitä ei pitäisi enää hyväksyä.

”Tää on liian helppoo”.

Eilen yöllä itkin äänettömästi Rentun kainalossa.
”En oikein osaa jättää hyvästejä.”

Tiesin, että kun tämä kupla puhkeaisi, se ei tulisi tuntumaan hyvältä.
Yöllä Renttu kertoi omin sanoin tämän olevan ”liian helppoa”.
En täsmennyksistä huolimatta oikein saanut kiinni hänen ajatuksistaan.

”Näkisin sua siis mielelläni tulevaisuudessa enemmän.
Noni, tulihan se sanottua, sitä oon tässä yrittäny kolme päivää sanoa.”

Mutta sisuskalujani paloiksi repivän eron hetkellä hän sanoi ne sanat, joita en halunnut kuulla:

”Tapaile vaan muita, jos tapailuttaa”.

 

Mutta mitä jos en halua tapailla?

Miksei mitkään asiat koskaan voi olla helppoja?

Huomasin sisäisen puolustusmekanismini kytkeytyneen jo päälle.
Ääni sisälläni huutaa ”SULKEUDU!” ”LOPETA!” ”ANNA SEN MENNÄ!” ”ETSI JOTAIN MUUTA!” ”LUOVUTA!” ”ÄLÄ SATUTA ITSEÄSI!”

Enkä tiedä, pitäisikö tuo ääni hiljentää vai haluanko kuunnella sitä.

 

Ps. Täytyy muuten sanoa, että teiltä on tullut ihania kommentteja tässä viime päivinä ❤

Say what?

Muistatteko, kun olen joskus kertonut yhdestä työn kautta tutuksi tulleesta miehestä, joka päätyi seksiuniini ja laittoi minulle kontaktipyynnön LinkedInissä.

Noh, viime viikolla olimme työn kautta jälleen tekemisissä yhteisten asiakkaiden vuoksi.
Kommunikointi on aina jossain määrin jäykkää. Ihan jo sen takia, että en oikein tiedä pitäisikö meidän keskustella henkilökohtaisen elämän asioista lounaalla vai keskittyä vain työjuttuihin.

Hän oli laittanut minulle parit vaaditut materiaalit viikonloppuna, jotka kuittasin vastaanottaneeni eilen aamulla lyhyellä ja ytimekkäällä ”Kiitos!” -viestillä.

NYT.
Päivää myöhemmin mies vastasi kuittaukseeni:

”Meet sitten melko aikaseen töihin :)”

giphy

MITÄ?

Oliko tämä joku keskustelunavaus??

FUCK! ASS!

Noniin.

Kyllä minä sen arvasin jo, kun katselin lentoaikatauluja ja huomasin, että ensimmäinen lento oli yli puoli tuntia aikataulustaan myöhässä. Mutta vielä en toivoani täysin menettänyt. Kunnes tuli viesti: ”Missattiin lento, kun toinen kone oli myöhässä.”

FUCK!