Fiilisten vuoristorataa.

Viestittely runopojan kanssa on ollut alkuviikosta todella nihkeää. Satunnaisia viestejä, joissa minä olen ollut aloitteentekijä 95 %:sti. Olen heittänyt jotain hauskoja juttuja ja vastaukset ovat olleet tulkittavissa monella tapaa..

Fiilis olikin jo oikeastaan aikalailla tällainen

200

Kyllä, juuri näin dramaattinen.

MUTTA

Salamana kirkkaalta taivaalta välähti viesti ”Mitä kaunis puuhaa?”.

Olisittepa nähneet meikäläisen ilmeen.
Yhdistäkää mielikuva lapsesta suuressa karkkikaupassa,
koirasta, joka on koko pitkän päivän odottanut omistajaa kotiin
ja miehestä, joka on juuri saanut todella hyvän suihinoton.
Näytin (vähintään) siltä.

Tästä riemastuneena otin sitten härkää sarvista ja kysyin, että koska näemme.
Puhuimme viikonlopusta ja lopulta sainkin kutsun liittyä hänen ja hänen ystäviensä seuraan perjantaina.

10DfNV79muK3TO

Ei tarvinnut kauaa miettiä.

Mukavaa nähdä isommassa porukassa.
Itse asiassa vähän epäilen, että runopoika saattaa ujostella kahdenkeskeistä kohtaamista. Ainut miinus on se, että tuossa porukassa on pari tyyppiä, jotka tiedän entuudestaan ja olemme hyvin hyvin eri maailmoista.
Mukavaa silti.

”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus”

Pientä tilannepäivitystä muiden ”vireillä olleiden” jutujen osalta:

Gekko on poissa kuvioista. Laittoi eilen jotain viestiä, mutten jaksanut vaivautua vastaamaan. Sieltä suunnalta tuli melkoisen ihmeellistä tekstiä juhannuksena. That’s it.

Late laittoi eilen viestiä ja toivoi saavansa darraseksiä tänään. En oikein lämmennyt ajatukselle. Hauska heppu, ei siinä mitään, mutta ei nyt oikeastaan ole tarvetta merkityksettömälle seksille.

Koiramies niin ikään laittoi viestiä, mutta sekin oli melko seksipainotteista. Eikä seksi ollut niin päätä huimaavaa, että olisin lähtenyt viestittelyyn mukaan. Sitä paitsi minua aidosti ällöttää anaalijutut.. Suhtautuvatko kaikki muut peppuseksiin jotenkin avoimesti??

Junamiehestä olen kai joskus kirjoitellut. Häneltä on tullut paljonkin viestiä viime aikoina, liipalaapaa, joka aina lopulta päätyy siihen kysymykseen, että koska pannaan? Hmm, noh, pidän tätä tulta vielä vähän yllä.

Mutta täytyy rehellisesti sanoa, että runopoika on nyt kyllä sekoittanut meikäläisen päätä! Metka tunne.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s