Apua, olenko ihastunut?

Sieltä se tunne yhtäkkiä hiipi sisimpään. Salakavalasti ja varoittamatta. Vahvana.

Pettymys ja suru. Sunari ei vastannut mitään, kun ilmoitin kuukautisista. Ei edes harmitellut. Eikä varsinkaan sanonut sitä, mitä hartaasti sisälläni toivoin. ”No voisin tulla silti käymään.”

Tiedä vaikka tämä olisi jäänyt viimeiseksi mahdollisuudeksi. Huomaan vaipuvani uudestaan ja uudestaan aatoksiin, kuinka mukava päivästä olisi tullut ja kuinka paljon harmittaa, ettei se toteutunut.

Toisaalta, ehkä hyvä näin. Todelliset tunteeni paljastuivat minulle. Enkä nää, että tässä jutussa olisi ollut tulevaisuutta vakavampana suhteena, eikä Sunarikaan ilmeisesti sitä nähnyt.

Tajusin myös, etten ole samanlaisia tunteita vielä tunnistanut Jonkun kanssa. Ehkä se juttu täytyy nyt lopettaa ennen kuin jätän jälkeeni taas särkyneitä sydämiä.

Vaikka tämä kurkkua kuristava pettymyksen tunne ei ole miellyttävä, olen siitä vähän jopa iloinen. Pystyn vielä tuntemaan ja sain pitkästä aikaa kokea pettymystä ja surua, tunteita, joita olen itse aiheuttanut muille niin paljon viime vuosina.

Ps. Latasin tänään Tinderin takaisin.

Mainokset

Odottavan aika on pitkä.

Voi Sunari, missä luuraat?

Jos menkat ei vielä oo alkanu, ni kyllä ne tässä odotellessa kerkiää alkamaan.

Edit.

Sovittiin, että hän tulee vasta aamulla. Ja aamun koitteessahan ne menkatkin sitten alkoi. FML.

Vitutuksen määrä en osaa nyt kuvailla.

HÄPEÄ!

Lupaan, että tämän kirjoituksen jälkeen palaan taas niihin aiheisiin, joista blogin on tarkoitus kertoa. Tosin kyllä tämäkin osittain sivuaa sinkkuna olemista ja erityisesti parisuhteita tai parisuhteen ensiaskelia.

En tiedä olenko ainut tuntemuksieni kanssa. Kovin vaikea uskoa, sillä luulen tämän olevan vahva osa suomalaisten identiteettiä, jotain joka saadaan jo vauvana äidinmaidosta. Nimittäin häpeä.

Häpeän tunne iskee välittömästi, kun tapahtuu jotain, mikä on tavallisista normeista ja tavoista poikkeavaa, jotain mikä olisi pitänyt pystyä välttämään.

Joku tiputtaa kaupassa lasipurkin, joka pirstaloituu lattialle
HÄPEÄ!

Joku unohtaa koulun kevätjuhlassa näytelmän vuorosanat
HÄPEÄ!

Joku ei muista milloin toinen maailmansota käytiin
HÄPEÄ!

Joku painaa bussissa stop-nappia väärällä pysäkillä
HÄPEÄ!

Joku pieraisee toisilla treffeillä

HÄPEÄ!

Joku joutuu käymään isolla hädällä toisilla treffeillä
HAUTAUDU MAAN ALLE,
ÄLÄKÄ ENÄÄ KOSKAAN YRITÄ
PÄÄSTÄ KENENKÄÄN KANSSA TREFFEILLE.

Aikuisiällä häpeää joutuu tuntemaan ehkä harvemmin, koska onhan sitä pitänyt jo lapsena oppia, miten elämässä toimitaan. Häpeän arkisempi ja lievempi versio onkin nolostuminen.

Eikö olekin noloa, jos liukastut kadulla?
Eikö olekin noloa, jos lähdet ulos hammastahnaa suupielessä tai housujen sepalus auki?Eikö olekin noloa, jos unohdat työkaverin nimen?
Eikö olekin noloa, jos tulet vessasta vessapaperia kengän pohjaan takertuneena?

Olen yrittänyt päästä irti omasta häpeän ja nolostumisen tunteesta turhissa tilanteissa. Vahinkoja sattuu kaikille ja niin moni asia tässä maailmassa on täysin luonnollista.
Sitä paitsi olen sellainen toheltaja, että jos pienistä asioista nolostuisin, en kehtaisi enää kävellä kaduilla.

Sen, että moni asia koetaan yleisesti noloksi tai häpeälliseksi, huomaa siitä, että kukaan ei kommentoi niitä. Kuinka monesti olette viettäneet pitkät tovit tahra poskessa ilman, että kukaan on huomauttanut siitä? Luulen sen johtuvan siitä, ettei haluta nolata toista. Parempi olla vaan hiljaa ja antaa toisen nousta lavalle pitämään puhetta punaisten bokserien vilkkuessa vetoketjun välistä.

Monesti olen saanut kuulla uusia miehiä tavatessani, että ”ihan kuin me oltaisiin tunnettu aina!”. Uskon tämän johtuvan osittain siitä, että annan tilaa toisen tavoille ja tottumuksille. Annan arvoa erilaisuudelle ja sille, että vaikka tekee jotkut asiat eri tavalla, ei se ole syy nolostua. Minun mielestä olisi hienoa, jos jo ensitapaamisesta lähtien voitaisiin piereskellä toisen lähellä ja sanoa, että ”hei mä meen nyt paskalle”. Kertokaapa mikä tässä maailmassa olisi ulostamista luonnollisempaa? Miksi pitää pidätellä sitä pierua niin, että maha kipeytyy ja olo on epämukava?

Seksiin liittyy myös paljon nolostumisen tunteita. Sen aikana saattaa näyttää tai kuulostaa hölmöltä. Sen aikana saattaa syntyä monia erilaisia ääniä. Sen aikana saatetaan kokeilla asentoa, joka ei vain millään muotoa toimi. Kaikki nämä ovat noloja siksi, että ne ajatellaan oman mielen sopukoissa noloina. Jos seksin aikana miettii vain, miten välttäisi näitä noloja hetkiä, niin miten siitä pystyy aidosti nauttimaan?

Voisipa tästä turhasta nolostumisen tunteesta päästä kokonaan eroon. Siihen ei auta mielestäni muuta kuin asioista avoimesti puhuminen. Ystävyydessä on hienoa se, että ystävien seurassa mikään ei nolota. Silloin saa esittää hölmöjä kysymyksiä ja huomata, että moni muukin on niitä mielessään pyöritellyt. Silloin saa jakaa ”noloja” kokemuksia ja huomata, että muilla voi olla samoja kokemuksia tai ainakin vähintään yhtä ”noloja”-

Osaisipa sitä olla enemmän sellainen kuin Kumman kaa –sarjan Anne ja Ellu. Ne leidit ei elämässä hävennyt yhtään mitään, koska sellaistahan sattuu – ihan kaikille.

Ps. Sunari kutsui itsensä luokseni täksi illaksi. Vaikka edellinen viestittely jätti vain monta kysymysmerkkiä ilmaan, olin välittömästi mukana. Ja myönnettäköön, olen jopa todella innoissani. Ainut epävarmuustekijä on mahdollisesti tänään alkavat kuukautiset…

Kaunis nainen.

Hox! Päivitin vähän blogin ulkoasua, kun löysin täältä valikosta tuon ”vimpaimet” (ihan tosi, sitä sanaa täällä on käytetty) osion, josta sai vaikka mitä kaikki kivoja ”vimpaimia” tuohon sivupalkkiin. Sieltä löytyy parikin vaihtoehtoa, miten tätä blogia voi seurata ja näin pysyä ajantasalla allekirjoittaneen uusimmista kuvioista !xoH

Olen tyyppi, jolla on usein aika paljon sanottavaa.

En kuitenkaan välttämättä tuo mielipiteitäni kovin kärkkäästi esille,
yleensä konfliktien välttämiseksi.

Mutta tykkään käydä pitkiäkin keskusteluja, joissa aiheet voivat vaihdella jalkasienestä maahanmuuttopolitiikkaan. Nyt haluaisin puhua naisten kauneudesta. Monelta osinhan ajatukset sopivat myös miehiin ja heille asetettaviin ulkonäköpaineisiin. Mutta kirjoitan nyt kuitenkin omasta näkökulmastani, meistä naisista.

En siedä epäoikeudenmukaisuutta enkä ilkeyttä. Suhtaudun todella paheksuvasti ihmisiin, jotka tieten tahtoen loukkaavat toisia sanoillaan ja teoillaan. Ymmärrän monia asioita tässä maailmassa ja annan sijaa erilaisuudelle, mutta toisen satuttaminen henkisesti tai fyysisesti menee yli ymmärrykseni.

Minua ei ole koskaan kiusattu, mutta on minua silti loukattu ja sivallettu ikävillä sanoilla. Joskus olen saattanut tyhmyyttäni alentua siihen itsekin.
Mieleeni tuli tapahtumaketju ala-asteelta: Olimme sukulaistytön ja hänen ystävänsä kanssa puistossa leikkimässä. Keinussa istui yksinäinen tyttö, joka ulkoiselta olemukseltaan muistutti poikaa. Jostain selittämättömästä syystä sukulaistyttö ja hänen kaverinsa alkoivat huutelemaan loukkaavia sanoja tytölle ja häneltä taidettiin muun muassa kysyä, että ”Miks sä näytät ihan pojalta, vaikka oot tyttö?”. En muista sorruinko itsekin moiseen tyhmyyteen, mutta en ainakaan asettunut hänen puolelleen, vaikka sisälläni voin pahoin. Onneksemme tapahtumat kantautuivat myös tytön isän korviin ja saimme häneltä aikamoisen saarnan.
Häpeän tunne oli valtava, mutta enemmän kuin ansaittu.

Tiedän, että oman ulkonäköni vuoksi olen joskus jäänyt ulkopuolelle tietyistä porukoista. En mahtunut niihin suosittujen tyttöjen muotteihin, koska rintavarustus kasvoi jo viidennellä luokalla ja muutenkin olin pikkupullukka koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan. Olisi hauska ajatella, että tällainen ajattelutapa loppuisi viimeistään yläasteen jälkeen, mutta aikuiset tuntuvat olevan jopa pahempia toisten arvostelemisessa.

Miksi arvioimme toisiamme ulkoisten piirteiden vuoksi?
Miksi joku jätetään pois porukasta siksi, että hän on muiden mielestä ruma?

Mietittekö te ihmiset ihan oikeasti tuolla ulkona kävellessänne, että joku vastaantuleva nainen olisi ruma? Toivottavasti ette.
Minä ihastelen sitä, miten kauniita naiset ovat.
Ihastelen sitä, miten jokainen on erilainen.
En ajattele, että ”hyi kamala kun tuollakin on läski perse” tai ”huh syököhän toi tyttö ikinä”. En mieti, että ”pitäs tonkin mennä tuon kyömynokan kanssa johonkin leikkaukseen” tai ”ottaisin kyllä noin pienten tissien tilalle ainaki kaks kokoa suuremmat silarit”.

Mitä edes tarkoittaa olla ruma?

Minun mielestäni rumaa on:

Ilkeys
Ilottomuus
Ylimielisyys
Alaspäin kääntyneet suunpielet
Negatiivinen suhtautuminen asioihin
Välinpitämättömyys
Epäoikeudenmukaisuus
Happamuus

Ja tiedättekö mitä? Näistä voi ihan jokaiseen vaikuttaa itse.

Uskotteko te siihen kuuluisaan sisäiseen kauneuteen? Minä uskon ja haluan uskoa.
En voi kuvitella, että olen saanut viime aikoina nauttia niin usean miehen seurasta pelkästään ulkoisten avujeni ansiosta. Onhan minulla vieläkin niin sanotusti ”jotain, mistä ottaa kiinni”. En millään mittapuulla ole kansikuvatyttö ainesta.

Mutta tiedättekö mitä minulla on?

Minulla on hymy. Minulla on nauru. Minulla on terve itsetunto.
Ja nyt puhun aidosta hymystä ja naurusta. En väkisin väännetystä ja teennäisestä.

Vaikka ajaudun toisinaan aatoksissani miettimään, miksi en voisi olla laihempi, pidempi tai miksi polveni ovat niin rumat, olen valmis riisumaan itseni alasti kaikin tavoin miehen edessä. Valmis näyttämään kaiken, mitä minussa on sisällä ja ulkona.

Ja uskokaa tai älkää, se saa miesten päät pyörälle.
Toiset se ehkä karkoittaa pois, mutta sitten he eivät ole olleet sen arvoisia.

Joten hoi te kaikki maailman tytöt ja naiset!
Olette kauniita sellaisina kuin olette.
Älkää peitelkö itseänne, varsinkaan sisältä.
Olkaa aitoja.

Tiedättekö muuten sen klassisen väittämän, että jos tarpeeksi kauan hokee itselleen peilin edessä ”olen kaunis”, itsensä alkaa nähdä kauniimpana? Tällehän on ihan ”tieteellinen” pohja siinä, että aivot eivät käytännössä osaa erottaa, mikä niille lähetetty viesti on kuvitelmaa ja mikä todellisuutta. Sitä voi testata ajattelemalla keskittyneesti, että jollekulle todella läheiselle ihmiselle on tapahtunut jotain pahaa ja yhtäkkiä huomaa olevansa ahdistunut tai liki itkun partaalla (näyttelijäthän hyödyntävät tätä ominaisuutta tietyllä tapaa).

Joten jos tarpeeksi kovasti hokee itselleen olevansa kaunis, aivot oppivat sen. En sitten tiedä, täytyykö se sanoa vähintään yhtä monta kertaa, kuin olette hokeneet itsellenne olevanne rumia. Toivottavasti se toimii vähän nopeammin!

Koska tästä kirjoituksesta tuli ällöttävän imelä ja hattarainen, niin vielä lopuksi, kirsikkana kakun päälle:

”Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran
Olet todella viisas, elät vain hetken verran”

Minä täällä hei!

Oonkohan tullu hulluksi.
Muistin, että Valiolla olis joskus ollut mainos, jossa se pingviini huikkaa ”minä täällä hei!”.
Yritin googlettaa moista kuvaa tähän postaukseen, mutta en löytänyt.
Sen sijaan löysin mm. kuvan Pingviini suklaatuutista, jossa kuvailtiin sen sisältävän 0,7 g pahanmielen säälisuklaata.
Koska eihän tuossa tötterössä taida olla suklaata kuin ne pienet palat siinä päällä?
Kyllä nauratti.

Noh, anyhow, olisin halunnut moikata teitä!
Tyydyn sanalliseen tyyliin:

”Te lukijat siellä, minä täällä hei!”

Parista kommentista ja kävijätilastoista päätellen blogini on onnistunut saamaan jokusen vakiolukijan. Vaikka en koskaan ehkä ajatellut blogin varsinaisesti ketään toista löytävän, on hienoa, että joku saa kirjotuksistani jotain irti. Vaikka sitten hyvät naurut, sehän olisi vielä mahtavampaa. Koska toisinaan, kuten olen ystävillenikin monesti maininnut, elämäni hämmästyttää jopa minua.
Välillä päädyn mahdollisen mafian ahdistelemaksi tai saan epäilyttäviä viestejä aviossa eläviltä, lapsellisilta (tulkitkaa haluamallanne tavalla) miehiltä. Olen myös tunnettu spurgu-/hyypiömagneetti. Eilenkin, täysin yllättäin, metrossa viistosti edessä istuva menevän näköinen tyttö puhutteli ”anteeks, saanks mä kysyä?” ”Tottakai!” ”Näyttääks nää mun vaatteet liian pieniltä? Mä oon just laihtunu 30 kiloa, enkä oo käyttäny vuosiin tämmösiä vaatteita”. Ehkä hieman hämmennyin. Vakuutin häntä siitä, että ulkonäössä ei ollut mitään vikaa ja käänsin hitaasti katseen ikkunasta ulos. Silmäkulmasta näin, että hänellä olisi ollut vielä asiaa, mutta vedin kasvoille sen perussuomalaisen pokeri-ilmeen, jota julkisissa tavallisesti näkee. ”DO NOT DISTURB”.

Note to myself: Älä hymyile metrossa, äläkä katsele kiinnostuneena ympärillesi, vaan iske kuulokkeet korviin ja katso joko lattiaa tai tiivisti ikkunasta ulos.

Jos teillä siellä ruudun päässä on jotain, mitä haluatte minusta tietää taikka mistä haluatte kirjoittavan, kertokaa rohkeasti.
Myös sähköpostitse voi lähestyä sinkkujailoinen@gmail.com.
Tyrskähdän joka kerta tuolle sähköpostille. Pitäisiköhän ottaa ihan vakiokäyttöön?

Nyt maistuisi jäätelö, vaikka tuommoinen surullinen suklaajätski.
Sillä varmaan saisi hammaslääkärin jättämän maun pois suusta.

PUSS OCH KRAM ❤

Ken on heistä kaikkein sopivin?

Takana on kaikin puolin mahtava viikonloppu. Rentoutumista hyvässä seurassa ja omassa (eli parhaassa) seurassa. Kyllä tämmöisten viikonloppujen jälkeen on valmis hylkäämään alkoholin käytön kokonaan. Turhaa itsensä kiduttamista tuo viinalla läträäminen.

Viikonloppu sisälsi paljon kamppailuja oman mielen kanssa. Vietin perjantaita ja lauantaita Jonkun kanssa. Nautin joka hetkestä, mutta aika ajoin sisällä vellova ahdistus kuristi kurkkua. Astuin monta kertaa tilanteen ulkopuolelle ja yritin miettiä onko tämä nyt sitä, mitä haluan ja mitä etsin? Jostain syystä Joku on alkanut tuntua liian erilaiselta ihmiseltä. Toisaalta samaan aikaan syytän itseäni kapeakatseisuudesta ja pinnallisuudesta.

Jaamme monilta osin samanlaisen ajatusmaailman ja arvopohjan elämässä. Kuitenkin arkisissa aherruksissa toimimme eri tavalla. Joku on myös vahvasti oman tiensä kulkijan, vähät välittää siitä, mitä muut ajattelevat, eikä varmasti taipuisi kenenkään tahdon alle. Uskon, että hän saattaa toisinaan jopa aiheuttaa pahaa mieltä ympärillään oleville ihmisille ajattelemattomuuttaan. Itse taas olen ihminen, joka joustaa tilanteessa kuin tilanteessa. Mielipahan tuottaminen toiselle ihmiselle on kamalinta mitä tiedän. (Olen myös jostain syystä melko huono pyytämään anteeksi. Sisällä painaa järkyttävä määrä häpeää, jos onnistun pahoittamaan toisen mielen. Tästä syystä yritän toimia niin, ettei minun tarvitsisi pyydellä tekojani anteeksi.)

Viikonlopun jälkeen käsitykseni siitä, että Joku on tässä jutussa aivan tosissaan mukana, vahvistui. Ehkä se lisäsi ahdistukseni määrää. Nyt täytyy ottaa pieni aikalisä tämän suhteen osalta.

Sunarin kanssa laiteltiin viestiä lauantai-iltana. Miestä väkevämpää ottaneena hän näki tilaisuuden pienelle avautumiselle. Viestittelyn lopuksi painoin pään tyynyyn ja tuijotin seinää hetken silmät lautasina. Hän antoi varsin ristiriitaisia signaaleja:

Ensiksi hän kertoi pelkäävänsä, että hän tykkää minusta myös ihmisenä (SCORE!). Pelkotilaa hän ei osannut sen paremmin selittää, mutta kertoi olevansa ihminen, joka keskittyy yhteen asiaan kerrallaan, jos jostain tykkää. Sitten muutama epämääräinen viesti, joiden jälkeen totesin, että eiköhän tämä leikki kannata lopettaa tähän. Olen päättänyt pysytellä poissa ihmissuhteista, jotka monimutkaisuudellaan aiheuttavat turhaa suonen tykytystä ohimolla. Sunarin mielestä tämä ei kuitenkaan ollut ratkaisu, mutta hän ei vain haluaisi satuttaa minua (?), koska olen ihminen, jolla on sydän paikallaan ja oikeasti hyvä tyyppi.

Jos joku osaa tulkita, mikä Sunarin lopullinen pointti oli, saa puhua. Itse en vieläkään löytänyt viestien keskeistä sanomaa. Sunnuntaina hän laitteli joitain viestejä, joihin vastasin hymiöillä ”:D” ”:P”… Puolustuksekseni mainittakoon, että vietin sillä hetkellä aikaa ystävieni kanssa ja kiinnostus alkaa viestittelemään pikkutuhmia kuvia oli nollassa.

Sunnuntaina pikainen palaveri ystävien kanssa aiheesta Joku lisäsi tunnetta siitä, että pieni tilannecheck olisi paikallaan. Sattumalta, kun makoilin kotisohvalla hyvän kirjan kerä, Junamies laittoi viestiä. Hän on ”vanha” Tindertuttu, jonka kanssa on tavattu kahdesti (tai nyt kolmesti) parin kuukauden aikana. Junamies sai itse asiassa ensimmäisellä kerralla sydämeni läpättämään. Vietimme todella mukavan ja naurun täyteisen vuorokauden, jota loistava seksi ei ainakaan huonontanut. Petyin hieman, kun yhteydenpito ei lähtenyt pyörimään ja seuraavan kerran taisimme tavata muutaman viikon jälkeen.

Suhde on siis toistaiseksi ollut aika pitkälti seksipainotteinen. Ja tämä sunnuntai ei ollut poikkeus. Kutsuinhan hänet luokseni sen jälkeen, kun hän oli esittänyt kysymyksen ”koska pannaan?”. Nyt?

Niinpä sain sunnuntai-illaksi kainalokaverin, joka yölläkin kaappasi tiukasti kainaloonsa. Miten kiva onkaan nukkua jonkun vieressä.

Viikonloppu jätti jälkeensä monta kysymystä. Nämä kolme kaveria ovat jo kauemmin aikaa tavalla tai toisella pyörineet kuvioissa. Mutta onko jatkoa luvassa..?

Mukavaa ja energistä alkuviikkoa tyypit!

Lauantaimorkkis?

Nyt on korkki kiinni hetken aikaa. Keholle ja mielelle on turhan rankkaa tämmöinen viikoittainen humputtelu. Seuraavat pari viikonloppua takamus kiinni kirkonpenkissä, niin saa sielunsa puhtaaksi.

Ei nyt ehkä sentään. Eikä tässä mitään morkkistakaan onneksi ole hankittu, vaikka otsikko näin uhkaakin. Olin lauantai-illan humussa vaihtanut puhelinnumeroita jonkun pojankoltiaisen kanssa. Aamulla pikainen numero- ja facebook-haku aiheuttivat vatsakramppeja naurun vuoksi, joten tämä tapaus ei nyt ihan jatkoon päässyt. Koko sunnuntain hän jaksoi kuitenkin pommittaa viesteillä ja vielä tänään tiedusteli, että haluaisinko vielä tavata, vai oliko morkkis iskenyt lauantaista?

Morkkiksesta olisi voitu puhua siinä tapauksessa, että olisin herännyt hänen vierestään. Onnekseni, toistaiseksi itselleni tuntemattomasta syystä, olin kuitenkin päätynyt omaan kotiini.

Pientä vihaa itseäni kohtaan sain kuitenkin aikaan yön whatsapp-keskusteluja selattuani. Olin tuhdissa humalatilassa päättänyt avautua yhdelle Tinder-deitille, jonka kanssa taannoin harrastettiin mahtavaa seksiä. Viestittelyn lopuksi olin ilmoittanut, ettei tästä mitään tule. Score. Smooth. Well done. Mitänäitänyton. (Ja vielä infona, itsehän oli avannut keskustelun ja melko vahvasti kertonut, jos omia viestejäni siis osasin tulkita, että haluaisin häntä tässä ja nyt.)

Noh, näitähän sattuu. Ihan kaikille.
Eipä varmaan tarvitte sieltä suunnalta odotella enää viestejä.

Sain kuitenkin mukavan yllätysvieraan, joka vei pienetkin morkkiksen rippeet mennessään. Herra, joka asuu liki 200 kilometrin päässä, kutsui itsensä kylään. Olin tästä alkuun hieman hämmentynyt. Näimme ensimmäisen kerran joskus tammikuussa ja seuraavan kerran helmikuussa (?).
Tämän jälkeen yhteydenpitoa, tuhmia viestejä ja videoita, on ollut enemmän ja vähemmän epäsäännöllisesti, mutta ei tapaamisia. Viimeisimmät viestitkin laitettiin joskus huhtikuun puolen välin tienoilla, jolloin kerroin kerroin suoraan löytäneeni Jonkun. Sanoin myös, että siitä jutusta saattaisi kehkeytyä jotain.
Näinpä hieman yllätyin hänen laittaessa viestiä. Mutta en voi kieltää ettenkö olisi ollut todella iloinen kyläilystä. Annetaanpa herralle nimeksi vaikka Sunari.

Sunarin kanssa seksi on aivan mahtavaa.
Nyt mukana oli myös ehkä ripaus muutakin; läheisyyttä, tutustumista, toisen seurasta nauttimista. Hän lähti aamulla, auringonnousun aikaan. Tunsin pitkästä aikaa hieman ikäväksi ja kaipuuksi tunnistettavaa tunnetta sisälläni, kun hän huikkasi eteisestä heipat ja paukautti oven perässään kiinni. Edellisestä kerrasta on todella kauan aikaa, en äkkiseltään muista edes koska olisin jotakuta ikävöinyt?

Pienestä toisen päivän kankkusesta johtuen olisin saattanut aamunhaikeudessa vieräyttää yhden kyyneleenkin, mutta ennen sitä nukahdin. Näin unta, jossa harrastimme seksiä useamman kerran, kunnes siskoni saapui yhtäkkiä kotiini (?). Sen jälkeen selkäni oli täynnä peukalonpään kokoisia finnejä (???). Finnien sisällön mukana taisi sielusta pusertua tuo kaipuudenkin tunne pois, koska herättyäni en sitä enää havainnut. Laitoin kyllä Sunarille viestin: ”niin paskaaaaaa”.

Halipula ja hellyydenkaipuu on kuitenkin iskenyt tässä päivän aikana. Onneksi Joku tarjosi kainaloa käyttööni. Kiitos.